Yritysten henkilöstökoulutus -tilaston viimeisin viitevuosi osui vuoteen 2020, jolloin koronavirus alkoi alkuvuodesta levitä maailmanlaajuisesti. Pandemian seurauksena osaamisen kehittäminen väheni yrityksissä. Suomessa osaamisen kehittämisen indikaattorit putosivat huomattavasti.
- Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.
Myös satunnaistekijä vaikuttaa konkurssien vähenemiseen
Konkurssien määrän väheneminen jatkui viime vuonna. Taloustilanteen paranemisen lisäksi luvuissa on tällä kertaa jonkin verran satunnaistekijän eli Verohallinnon järjestelmäuudistuksen vaikutusta, kertoo konkurssitilaston tekijä Sami Fredriksson Tieto&trendit-toimituksen juttutuokiossa.
Lue samasta aiheesta:
Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.
Entistä nopeampia Nowcasting-ennustemalleja on kokeiltu nyt puoli vuotta. Niillä saadaan reippaasti aiempaa nopeammin tietoa teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palveluiden liikevaihdon kehityksestä.
Konkurssihakemusten määrä oli vuonna 2020 pienin tilastohistorian aikana. Sen sijaan lopettaneiden yritysten lukumäärä kääntyi samalla selvään kasvuun.
Tuore tutkimus paljastaa uuden haitallisen vaikutuksen yritysten korkovähennysrajoituksista: ne kiristyvät matalasuhdanteissa, mikä tekee yritysten verotuksen myötäsykliseksi ja kasvattaa siten niiden konkurssiriskiä.
Todella nopeasti kasvavista yrityksistä yli puolet sijaitsee Uudellamaalla, mutta suhteellisesti eniten kasvuyritysten määrä on vuosina 2014–2019 kasvanut Kainuussa ja Lapissa. Kasvuyrityksiä on erityisesti sote-palveluiden, hallinto- ja tukipalveluiden ja rakentamisen toimialoilla.
Pitkät talouden nousukaudet hälventävät käsitystämme riskeistä, joiden takia rahoitusmarkkinat ajautuvat aika ajoin finanssikriiseihin. Syklejä voidaan kuitenkin tarkastella asuntojen hintojen ja luottojen avulla, kertoo Tilastokeskuksessa laatimani maisterintutkielma.
Uuden estimointimenetelmän ansiosta liikevaihtotietojen julkaisuviive lyhenee kuukaudella.