Elinajanodotteen muutos Helsingissä 1991-2005:
Helsinkiläiset saaneet lisää elinvuosia, mutta niitä on vähemmän kuin muilla suomalaisilla

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittajat: Timo Kauppinen on erikoistutkija Stakesin hyvinvoinnin tutkimusryhmässä. Pekka Martikainen on sosiologian, erityisesti väestötieteen professori (vt.) ja Tapani Valkonen väestötieteen emeritusprofessori Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella. Lasse Tarkiainen on sosiologian opiskelija ja tutkimushankkeen tutkimusavustaja. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Kuntapuntari-lehdessä 3/2008

Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut tasaisesti vuodesta 1991 vuoteen 2005. Se on kuitenkin alempi kuin muualla Suomessa. Myös Helsingin sisäiset alue-erot ovat suuria, erityisesti miehillä.

__________

Tämä artikkeli perustuu Helsingin kaupungin tietokeskuksen vuonna 2007 julkaisemaan tutkimusraporttiin elinajanodotteen kehityksestä Helsingissä (Valkonen ym. 2007). Raportissa kuvataan eri näkökulmista 20 vuotta täyttäneiden helsinkiläisten kuolleisuuden muutoksia ja koulutuksen mukaisia ja osa-alueiden välisiä eroja vuosina 1991-2005 ja vertaillaan tuloksia muuhun Suomeen.

Aineistona käytetään Tilastokeskuksen muodostamia taulukkoja, jotka sisältävät vuosittaiset tiedot kuolleista ja väestömääristä vuosilta 1991-2005 Helsingissä ja muualla Suomessa luokiteltuna iän, sukupuolen, koulutuksen ja Helsingin suurpiirin ja peruspiirin mukaan. Kuvailu perustuu pääosin 20--vuotiaiden elinajanodotteisiin sekä ikäryhmittäisiin ja kuolemansyittäisiin analyyseihin.

Helsinki viitisen vuotta muuta Suomea jäljessä elinajanodotteen kehityksessä

Kuviossa 1 on esitetty 20-vuotiaiden elinajanodotteen kehitys vuodesta 1991 vuoteen 2005 sukupuolen mukaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja muussa Suomessa. Elinajanodotteen kehitys on ollut Helsingissä terveyspoliittisten tavoitteiden mukaista, sillä se on kasvanut koko tarkastelujakson. Kasvua vuosista 1991-1993 vuosiin 2003-2005 oli miehillä 3,6 vuotta ja naisilla 2,3 vuotta, mikä miesten osalta oli hieman enemmän kuin pääkaupunkiseudun muissa kaupungeissa ja muualla Suomessa ja naisilla samaa tasoa kuin muualla.

Helsingin kannalta kielteistä on se, että elinajanodote on ollut alhaisempi kuin muualla pääkaupunkiseudulla ja Suomessa. Helsinki on seurannut muun Suomen kehitystä noin viiden vuoden viiveellä.

Kuvio 1. 20-vuotiaiden elinajanodotteen kehitys pääkaupunkiseudun kaupungeissa ja muualla Suomessa 1991-2005 (kolmen vuoden liukuvat keskiarvot)

Sivun alkuun

Iäkkäiden kuolleisuus alentunut

Eniten elinajanodotetta kasvatti sekä Helsingissä että muualla 65-79-vuotiaiden kuolleisuuden lasku. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella tämän ikäryhmän kuolleisuus laski kuitenkin nopeammin kuin Helsingissä. Helsingissä puolestaan kuolleisuus laski erityisen nopeasti muuhun maahan verrattuna alle 50-vuotiaiden ikäryhmissä.

Miesten kuolleisuus on ollut Helsingissä koko tarkastelujakson ajan muuta Suomea suurempi keuhko-syöpään ja muihin syöpätauteihin, alkoholikuolemansyihin (alkoholisai-rau-det ja alkoholimyrkytys) sekä tapaturmiin ja väkivaltaan. Naisilla muuta Suomea korkeammalla tasolla ovat olleet keuhkosyöpä, rintasyöpä, alkoholisyyt sekä itsemurhat.

Lisäksi kummallakin sukupuolella helsinkiläisten kuolleisuus on ollut muuta maata korkeampaa "muiden tautien" ryhmässä, johon kuuluvat muut taudit kuin syövät ja verenkiertoelinten taudit. Sen sijaan verenkiertoelinten tautien osalta kuolleisuus on ollut Helsingissä muuta Suomea vähäisempää tai samalla tasolla.

Sivun alkuun

Kuolleisuus sepelvaltimotautiin vähentynyt

Kuviot 2 ja 3 kuvaavat, kuinka paljon kuolleisuuden muutoksella eri kuolemansyissä oli vaikutusta elinajanodotteen muutokseen jaksolta 1991-1995 jaksolle 2001-2005. Tulokset esitetään Helsingille ja muulle Suomelle, jolla tarkoitetaan kuvion 1 tapaan pääkaupunkiseudun ulkopuolista Suomea.

Sekä Helsingissä että muualla tärkein syy elinajanodotteen kasvuun oli sepelvaltimotautikuolleisuuden alene- minen. Alenemisella oli suurempi vaikutus muualla Suomessa, jossa kuolleisuuden lähtötaso oli korkeampi.

Toisaalta Helsingissä aleni muuta Suomea enemmän kuolleisuus itsemurhiin sekä tapaturmaisiin ja väkivaltaisiin kuolemansyihin. Lisäksi alkoholikuolleisuus - naisilla myös keuhkosyöpäkuolleisuus - kasvoi muualla Suomessa, kun Helsingissä ei juuri tapahtunut muutosta aiempaan.

Kuvio 2. Eri kuolemansyiden osuudet 20-vuotiaiden elinajanodotteiden muutoksesta kaudesta 1991-1995 kauteen 2001-2005 Helsingissä ja muualla Suomessa, miehet

Kuvio 3. Eri kuolemansyiden osuudet 20-vuotiaiden elinajanodotteiden muutoksesta kaudesta 1991-1995 kauteen 2001-2005 Helsingissä ja muualla Suomessa, naiset

Sivun alkuun

Koulutusryhmittäiset erot kasvaneet

Helsinkiläisten koulutustaso on selvästi korkeampi kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen asukkaiden. 38 prosentilla yli 30-vuotiaista miehistä ja naisista oli 2000-luvun alkuvuosina Helsingissä korkea-asteen tutkinto, kun muualla nämä osuudet olivat 24 prosenttia miehillä ja 26 prosenttia naisilla.

Korkea koulutustaso on yksilötasolla yhteydessä korkeampaan elinajan- odotteeseen, joten voitaisiin olettaa elinajanodotteen olevan Helsingissä pääkaupungin ulkopuolista Suomea korkeammalla tasolla. Edellä kuitenkin nähtiin, ettei näin ole.

Seuraavassa asiaan saadaan lisävalaistusta tarkastelemalla elinajanodotteiden kehitystä koulutusasteen mukaan. Tässä analyysissä mukana ovat vain 30 vuotta täyttäneet, koska monella tätä nuoremmalla on vielä lopullinen koulutustaso saavuttamatta.

Elinajanodote kohosi kaikissa koulutusryhmissä koko 15-vuotiskauden ajan sekä miehillä että naisilla (kuvio 4). Korkeammin koulutetuilla kasvu oli kuitenkin nopeampaa kuin vähemmän koulutetuilla. Tämä erojen kasvu on ristiriidassa Terveys 2015 -kansanterveys-ohjelmassa asetetun valtakunnallisen tavoitteen kanssa, jonka mukaan korkea- ja perusasteen koulutuksen saaneiden elinajanodotteen eron olisi pitänyt supistua 1990-luvun alun tasolta.

Kuvio 4. 30-vuotiaiden elinajanodote Helsingissä ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella koulutusasteen mukaan kolmena viisivuotisjaksona 1991-2005, miehet ja naiset

Sivun alkuun

Mitä alempi koulutustaso, sitä suurempi ero Helsingin ja muun Suomen välillä

Helsinkiläisten korkeampi koulutustaso ei näy muuta Suomea korkeampana elinajanodotteena, koska helsinkiläisillä on alhaisempi elinajanodote kuin vastaavantasoisen koulutuksen saaneilla muualla Suomessa.

Korkea-asteen koulutuksen saaneiden miesten elinajanodote oli Helsingissä koko jakson 1991--2005 ajan lähes sama kuin muualla Suomessa. Sen sijaan keskiasteen ja perusasteen koulutuksen saaneiden elinajan- odote oli Helsingissä sekä miehillä että naisilla alempi kuin saman koulutuksen saaneiden elinajanodote muualla Suomessa. Naisilla myös korkea-asteen koulutuksen saaneiden elinajanodote oli Helsingissä muuta Suomea alempi, ja ero suureni jakson aikana.

Ikäryhmittäisessä tarkastelussa havaittiin, että kuolleisuus pieneni Helsingissä vuosina 1991-2005 kaikissa ikäryhmissä ja kaikilla koulutusasteilla lukuun ottamatta 45-59-vuotiaita perusasteen koulutuksen saaneita naisia. Tämän ryhmän kielteisen kehityksen taustalla näyttää olevan vähän koulutettujen naisten lisääntynyt kuolleisuus keuhkosyöpään ja alkoholikuolemansyihin. Vähemmän koulutusta saaneiden kuolleisuus on ollut suurempi kuin enemmän koulutusta saaneiden kaikkien muiden kuolemansyiden osalta, mutta naisten rintasyöpäkuolleisuus on ollut suurinta korkea-asteen koulutuksen saaneilla.

Sivun alkuun

Sosiaalinen rakenne erottaa Helsingin alueita

Helsingin sisäiset alueelliset erot elinajanodotteessa ovat miehillä varsin suuria, mutta naisilla selvästi pienempiä. Vuosina 2001-2005 20-vuotiaiden elinajanodote vaihteli Helsingin seitsemässä suurpiirissä miehillä 52,7 vuodesta 57,8 vuoteen, kun naisilla vuosina 1996-2005 vaihtelu ulottui 61,3 vuodesta 63,0 vuoteen.

Tarkemmalla peruspiirijaolla (33 aluetta) erot ovat suurempia. Miehillä 20-vuotiaiden elinajanodote vaihteli vuosina 1996-2005 peruspiirien välillä 50,1 vuodesta 59,5 vuoteen. Naisilla vaihtelu ulottui 58,8 vuodesta 64,4 vuoteen. Nämä erot ääripäiden alueiden välillä ovat suurempia kuin koulutusryhmien väliset erot elinajanodotteessa.

Yksilötasolla hyvä sosiaalinen asema (esimerkiksi korkea koulutus, toimihenkilöammatti ja suuret tulot) on yhteydessä alhaiseen kuolleisuuteen. Vastaavasti alueiden väliset kuolleisuuserot ovat suurelta osalta seurausta alueiden sosiaalisen rakenteen eroista.

Pääkaupunkiseudun pienalueiden kuolleisuutta koskevan aikaisemman tutkimuksen (Valkonen ja Kauppinen 2001) mukaan 70 prosenttia vuosina 1991-1995 havaituista miesten kuolleisuuden alue-eroista oli selitettävissä asukkaiden sosiodemografisten taustatekijöiden eroilla. Alueiden noustessa tai laskiessa sosiaalisesti väestön vaihtaessa asuinaluettaan voidaan olettaa myös elinajanodotteen seuraavan tätä kehitystä. Vaikutus tulee esiin kuitenkin viiveellä, koska muuttoliike kohdistuu nuorempiin ikäryhmiin kuin kuolleisuus (Kauppinen ym. 2008).

Sivun alkuun

Erojen kasvu vastoin terveyspoliittisia tavoitteita

Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja muualla Suomessa on ollut vuosina 1991-2005 terveyspoliittisten tavoitteiden mukaista sikäli, että elinajan- odote on kasvanut tasaisesti. Helsingin kannalta ongelmallista on muuta Suomea alhaisempi elinajanodote.

Yhteisenä terveyspoliittisten tavoitteiden vastaisena kehityskulkuna sekä Helsingissä että muualla on erojen kasvu koulutusryhmien välillä. Helsingissä on terveyspoliittisesti ongelmallista erityisesti se, että perusasteen koulutuksen saaneiden elinajanodote on selvästi alhaisempi kuin saman koulutuksen saaneiden muualla Suomessa.

Lähteet:

Kauppinen, T.M., Valkonen, T., Martikainen, P. 2008 (tulossa). Elinajanodotteen alue-erojen kehitys ja alueiden sosiaalisen rakenteen yhteys elinajanodotteen eroihin pääkaupunkiseudulla. Kvartti 3/2008.

Valkonen, T., Kauppinen, T.M. 2001. Miesten kuolleisuuden alue-erot ja sosiaalinen segregaatio pääkaupunkiseudulla. Kvartti 1/2001, 7-21.

Valkonen, T., Martikainen, P., Kauppinen, T.M., Tarkiainen, L. 2007. Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä 1991-2005. Tutkimuksia 2007:10. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.

__________

Sivun alkuun

Elinajanodote kuvaa jäljellä olevaa elinaikaa

Yksittäisen ajanjakson kuolleisuutta kuvaava elinajanodote kertoo, kuinka pitkä jäljellä oleva elinaika tietynikäisellä henkilöllä on odotettavissa, jos kyseisenä ajanjaksona vallinnut tilanne eri ikäryhmien kuolleisuudessa säilyy muuttumattomana. Se lasketaan niin sanotun kuolleisuus- ja eloonjäämistaulun avulla, jota varten on oltava tiedossa ikäryhmittäiset väkiluvut ja kuolleiden määrät tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona siinä väestössä, jonka elinajanodotetta halutaan kuvata.

Ideana on kuljettaa niin sanottu synteettinen kohortti (esimerkiksi 100 000 henkilön kuvitteellinen joukko alkuhetkellä) ikäryhmien läpi ja laskea havaittuihin ikäryhmittäisiin kuolleisuuslukuihin perustuen, kuinka paljon tässä kohortissa kertyy kuolleita kussakin ikävaiheessa ja kuinka moni jatkaa vielä seuraavaan ikävaiheeseen.

Tämän jälkeen voidaan laskea kohorttiin kuuluvien henkilöiden elämät elinvuodet yhteensä. Jaettaessa tämä summa kohortin koolla saadaan keskimääräinen elinvuosien määrä eli elinajanodote.

Ei ennuste, mutta havainnollinen mitta

Koska kuolleisuudessa tapahtuu todellisuudessa muutoksia ajan mittaan, elinajanodotetta ei tule käsittää ennusteena yksilön todelliselle lopulliselle eliniälle. Sen sijaan se on havainnollinen mittari eri väestöjen tai ajankohtien vertailuun. Vertailukelpoisuutta lisää se, että ikärakenteen erot väestöjen välillä eivät vaikuta elinajanodotteeseen. Se on terveyspoliittisesti hyvä mittaluku, koska nuorten ikäluokkien kuolleisuus saa sitä laskettaessa suuremman painon kuin vanhojen ikäluokkien kuolleisuus.

Tässä tutkimuksessa laskettiin elinajanodotteita 20- ja 30-vuotiaille. Tulokset kuvaavat siis odotetta kyseiseen ikään asti eläneiden jäljellä olevalle elinajalle.

Lisätietoa:

Rowland, D.T. 2003. Demographic methods and concepts. Oxford University Press, Oxford.

Päivitetty 4.9.2008