Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Käsitteet ja määritelmät

Arvonlisäys

Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa vähentämällä yksikön tuotoksesta tuotannossa käytetyt välituotteet (tavarat ja palvelut) ja markkinattomassa tuotannossa laskemalla yhteen palkansaajakorvaukset, kiinteän pääoman kuluminen ja mahdolliset tuotannon ja tuonnin verot.

Arvottaminen

Lukuun ottamatta eräitä väestöä ja työvoimaa koskevia muuttujia, kansantalouden tilinpito esittää kaikki virrat ja varannot rahassa ilmaistuina. Järjestelmä ei pyri määrittelemään virtojen ja varantojen hyödyllisyyttä. Sen sijaan virrat ja varannot mitataan niiden vaihtoarvon mukaan, toisin sanoen sen arvon mukaan, jolla virrat ja varannot tosiasiassa vaihdetaan tai voitaisiin vaihtaa rahaan. Markkinahinnat ovat täten kansantalouden tilinpidon perussuositus arvottamisessa.

Rahassa mitattujen taloustoimien sekä kassavarojen ja velkojen osalta tarvittavat arvot ovat suoraan saatavissa. Useimmissa muissa tapauksissa ensisijaisena arvottamismenetelmänä käytetään vastaavien tavaroiden, palveluiden tai varojen markkinahintoja. Tätä menetelmää käytetään esim. vaihtokaupassa ja omistusasuntopalveluissa. Kun vastaavien tuotteiden hintoja ei ole saatavilla esim. julkisyhteisöjen tuottamien markkinattomien palvelujen osalta, arvottaminen on tehtävä tuotantokustannusten mukaan. Jos kumpikaan näistä kahdesta menetelmästä ei ole mahdollinen, virrat ja varannot voidaan arvottaa odotettavissa olevien tulevien tuottojen diskontattuun nykyarvoon. Tätä viimeksi mainittua menetelmää suositellaan kuitenkin ainoastaan viimeisenä keinona siihen liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi.

Varannot pitää arvottaa sen ajankohdan käypiin hintoihin, jota varallisuustase kuvaa eikä varantoihin sisältyvien tavaroiden ja varojen tuotanto- tai hankinta-ajankohdan hintoihin. Joskus on välttämätöntä arvottaa varannot niiden hankinta-arvojen tai tuotantokustannusten arvioituihin jäännösarvoihin.

Asunto

AN.1111. Rakennukset, jotka ovat kokonaan tai ensisijaisesti asumiskäytössä. Niihin luetaan myös kaikki rakennuksiin liittyvät rakenteet, kuten autotallit, sekä kaikki kiinteät kalusteet, jotka tavallisesti asuntoihin asennetaan. Niihin sisältyvät myös asuntolaivat, asuntoveneet, asuntoautot ja -perävaunut silloin kun niitä käytetään kotitalouksien pääasiallisina asuntoina, sekä sellaiset historialliset monumentit, jotka ovat ensisijaisesti asuntokäytössä.

Esimerkkejä ovat asuinrakennukset, kuten omakoti- ja paritalot, sekä muut asuinrakennukset, jotka on tarkoitettu pysyvään asumiseen. Keskeneräiset asunnot luetaan mukaan siinä laajuudessa kuin lopullinen asuja ne omistaa joko sen takia, että rakennetaan omaan käyttöön tai että keskeneräisen asunnon myynnistä/ostosta on olemassa sopimus.

Sotilashenkilöstön käyttöön hankitut asunnot luetaan mukaan, koska niitä käytetään tuottamaan asuntopalveluita samalla tavalla kuin siviilikäyttöön hankittuja asuntojakin.

Bruttokansantulo

BKTL, bruttokansantulo, tarkoittaa kotimaisten institutionaalisten yksiköiden yhteensä saamaa ensituloa: palkansaajakorvauksia, tuotanto- ja tuontiveroja miinus tukipalkkioita, bruttotoimintaylijäämää tai bruttosekatuloa sekä omaisuustuloa. Se on yhtä suuri kuin bruttokansantuote miinus kotimaisten talousyksiköiden ulkomaisille talousyksiköille maksamat ensitulot plus kotimaisten talousyksiköiden ulkomaisilta talousyksiköiltä saamat ensitulot. Kansantulo on tulokäsite, joka on usein tärkeämpi nettomääräisenä, kiinteän pääoman kulumisen vähentämisen jälkeen.

Bruttokansantuote

BKT, bruttokansantuote, markkinahintaan on kotimaisten tuotantoyksiköiden tuotantotoiminnan lopputulos. Se voidaan määritellä kolmella tavalla: institutionaalisten sektoreiden tai eri toimialojen bruttoarvonlisäysten summana lisättynä tuoteveroilla ja vähennettynä tuotetukipalkkioilla; kotimaisten institutionaalisten yksiköiden tavaroiden ja palveluiden loppukäytön summana (kulutus, pääoman bruttomuodostus, vienti miinus tuonti); tulojen summana (palkansaajakorvaukset, tuotanto- ja tuontiverot miinus tukipalkkiot, bruttotoimintaylijäämä ja sekatulo, brutto).

Budjettialijäämä

Budjettialijäämällä tarkoitetaan Suomessa valtiontalouden kassalaskelman mukaista nettorahoitustarvetta. Se lasketaan kaikkien valtion tulojen ja menojen erotuksena ennen lainanottoa ja kuoletuksia.

Nettorahoitustarpeesta päästään kansantalouden tilinpidon mukaiseen ali/ylijäämään eli nettoluotonottoon/-antoon useiden korjauserien kautta. Nettoluotonottoon/-antoon eivät saa vaikuttaa kansantalouden tilinpidossa rahoitustaloustoimia (saatavien ja velkojen muutoksia) edustavat erät, kuten lainananto, saadut lainojen takaisinmaksut tai muut finanssisijoitukset.

Satunnaisempia oikaisueriä ovat valtion budjetissa tulona tai menona esiintyvät emissio- ja kurssivoitot tai -tappiot siltä osin kun niitä ei lueta tilinpidon mukaisiin korkoihin. Budjetissa vielä olevien, mutta tilinpidossa yrityssektoriin luettavien valtion liikelaitosten nettotulojen kirjaamisesta saattaa aiheutua kirjauseroa. Eroa kassalaskelmaan aiheuttaa myös tilinpidon verojen, tukien ja korkojen kirjaaminen osittain kassaperusteesta poiketen (suoriteperusteella tai ajoituskorjattuna) sekä muut satunnaisemmat kirjaus- tai ajoituserot.

EKT 2010

Euroopan tilinpitojärjestelmä 2010, EU:n uudistettu, taloustilastojen laadintaa ohjaava asetus.

Ensitulo

Ensitulo on tuloa, jonka kotimaiset talousyksiköt saavat osallistumisestaan tuotantoon ja korvauksia, jotka rahoitus- ym. varojen omistaja saa varojen järjestämisestä toisen yksikön käytettäväksi. Tulo voi olla palkansaajakorvauksia, tuotanto- ja tuontiveroja vähennettynä tukipalkkioilla, toimintaylijäämää tai sekatuloa sekä omaisuustuloa.

Hallintayhtiö

Hallintayhtiöt ovat institutionaalisia yksiköitä, joiden päätehtävä on valvoa ja johtaa ryhmää tytäryhtiöitä.

Hallussapitovoitto ja -tappio

Hallussapitovoitot ja -tappiot johtuvat varojen hintojen muutoksista. Niitä esiintyy kaikenlaisissa rahoitus- ja reaalivaroissa sekä veloissa. Hallussapitovoitot ja -tappiot syntyvät varojen ja velkojen omistajille pelkästä varojen ja velkojen hallussapidosta jonkin ajanjakson kuluessa ilman että niitä muutetaan millään tavoin.

Hallussapitovoittoja ja -tappioita, jotka mitataan käypiin markkinahintoihin, kutsutaan nimellisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi. Ne voidaan jakaa neutraaleiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat yleisen hintatason muutoksia ja reaalisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat muutoksia varojen suhteellisissa hinnoissa.

Hinta

Rahassa määritelty arvo

Hintasyrjintä

Hintasyrjinnästä on kysymys silloin, kun myyjät saattavat periä eri ostajaryhmiltä eri hintoja täysin samoissa olosuhteissa myydyistä samoista tuotteista ja palveluista. Hintasyrjintätapauksessa tiettyyn ostajaryhmään kuuluvan valinnan vapautta on rajoitettu tai sitä ei ole ollenkaan. Näihin tapauksiin sovellettavan periaatteen mukaan muutokset hinnassa kirjataan hintasyrjinnäksi, mikäli selvästi rajattavissa olevilla markkinoilla täysin samoissa olosuhteissa myydyistä keskenään täysin samanlaisista yksiköistä on veloitettu eri hinta. Hintasyrjinnästä johtuvat hintaerot eivät aiheuta eroja volyymissä.

Kuljetuksessa ym. palvelutoimialoilla on yleistä, että palvelujen tuottajat perivät pienempiä maksuja tietyiltä alempiin tuloluokkiin kuuluvilta käyttäjäryhmiltä, kuten eläkeläisiltä ja opiskelijoilta. Mikäli he voivat matkustaa minä tahansa haluamanaan ajankohtana, tätä on pidettävä hintasyrjintänä. Mikäli halvemman maksun ehtona on kuitenkin matkustaminen tiettyinä aikoina, yleensä ruuhka-aikojen ulkopuolella, heille tarjottua kuljetuspalvelua on pidettävä alempilaatuisena. Mikäli hintaerot ovat merkki laatueroista, eron on heijastuttava volyyminmuutoksiin eikä hintoihin.

Institutionaalinen yksikkö

Institutionaalinen yksikkö on taloudellisen päätöksenteon perusyksikkö, joka päättää itsenäisesti pääasiallisesta toiminnastaan ja jolla on täydellinen kirjanpito tai jolle on sekä taloudellisesta että juridisesta näkökulmasta mahdollista ja mielekästä vaadittaessa laatia täydellinen kirjanpito. Itsenäinen päätösvalta tarkoittaa sitä, että institutionaalinen yksikkö voi omistaa tavaroita ja varoja, ottaa velkaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan ja suorittaa taloustoimia muiden yksiköiden kanssa täysin oikeuksin.

Institutionaalisia yksiköitä katsotaan olevan

a) yksiköt, joilla on täydellinen kirjanpito ja itsenäinen päätösvalta:

(1) yksityiset ja julkiset yhtiöt

(2) osuuskunnat tai yhtiökumppanuudet, joita pidetään itsenäisinä

oikeushenkilöinä

(3) julkiset tuottajat, joita erityislainsäädännön perusteella pidetään

itsenäisinä oikeushenkilöinä

(4) voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, joita pidetään itsenäisinä

oikeushenkilöinä

(5) julkisen hallinnon toimielimet

b) yksiköt, joilla on täydellinen kirjanpito ja joilla katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta: yritysmäiset yhteisöt

c) yksiköt, jotka eivät välttämättä pidä täydellistä kirjanpitoa, mutta joilla sovitun käytännön mukaisesti katsotaan olevan itsenäinen päätösvalta:

(1) kotitaloudet

(2) nimelliset kotimaiset yksiköt.

Institutionaaliset yksiköt ryhmitellään viiteen toisensa poissulkevaan institutionaaliseen sektoriin, jotka muodostavat yhdessä koko kansantalouden. Sektorit (jokainen sektori jakautuu myös alasektoreihin) koostuvat seuraavantyyppisistä yksiköistä:

a) yritykset

b) rahoituslaitokset

c) julkisyhteisöt

d) kotitaloudet

e) kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt.

Julkinen yritys

Yritykset (pois lukien rahoituslaitokset) ja yritysmäiset yhteisöt, jotka ovat julkisyhteisöjen yksiköiden valvonnan alaisia ja joiden pääasiallinen toiminta on tavaroiden ja palvelujen tuottaminen markkinaehtoisesti. Yritys on julkisen valvonnan alainen, jos julkiset yksiköt esimerkiksi omistavat vähintään 50 % osake- tai osuuspääomasta joko suoraan tai välillisesti, tai niillä on oikeus päättää yrityksen politiikasta ja nimittää johtajat.

Julkiset kulutusmenot

Julkisyhteisöjen kulutusmenot koostuvat 'muusta markkinattomasta tuotoksesta' sekä maksetuista luontoismuotoisista tulonsiirroista. 'Muu markkinaton tuotos' saadaan, kun tuotoksesta vähennetään markkinatuotos, tuotos omaan loppukäyttöön sekä markkinattomien tuotteiden myynnit. Julkisyhteisöjen kulutusmenot jaetaan yksilöllisiin ja kollektiivisiin kulutusmenoinhin. Julkiset kulutusmenot ovat esimerkiksi julkisyhteisöjen kustantamia koulutus-, terveys-, sosiaali- ja hallintopalveluja.

Julkisyhteisöjen kokonaismenot

Julkisyhteisöjen kokonaismenot kuvaavat julkisyhteisöjen menolajien summaa. Sulautetuista kokonaismenoista on poistettu julkisyhteisöjen väliset omaisuusmenot, tulonsiirrot ja pääomansiirrot. Julkisyhteisöjen välisiä palvelujen ja tavaroiden ostoja ei kuitenkaan sulauteta. Kokonaismenot ovat siis osittain bruttomenoja.

Julkisyhteisöt yhteensä (S.13) tasoa tarkastellaan yleensä sulautettuna ja alasektoreiden tietoja sulauttamattomina.

Julkisyhteisöjen kokonaismenojen suhdetta BKT:hen kutsutaan myös menoasteeksi.

Julkisyhteisöjen kokonaismenot lasketaan summaamalla seuraavat menolajit:

Sulautetut/sulauttamattomat kokonaismenot=

P22K välituotekäyttö eli ostetut palvelut ja tavarat +

D1K Maksetut palkansaajakorvaukset +

D29K Maksetut tuoteverot +

D3K Maksetut tukipalkkiot +

D4K Maksetut (sulautetut/sulauttamattomat) omaisuusmenot +

D5K Maksetut tuloverot +

D62K Maksetut rahamääräiset sosiaalietuudet +

D632K Maksetut luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot +

D7K Maksetut (sulautetut/sulauttamattomat) tulonsiirrot +

D9K Maksetut (sulautetut/sulauttamattomat) tulonsiirrot +

P5K Pääoman bruttomuodostus eli investoinnit +

NP Valmistamattomien varojen nettohankinta

Kansantulo

Kansantulo on tulokäsite, joka saadaan bruttokansantulosta vähentämällä kiinteän pääoman kuluminen.

Bruttokansantulo tarkoittaa kotimaisten institutionaalisten yksiköiden yhteensä saamaa ensituloa: palkansaajakorvauksia, tuotanto- ja tuontiveroja miinus tukipalkkioita, bruttotoimintaylijäämää tai bruttosekatuloa sekä omaisuustuloa. Se on yhtä suuri kuin bruttokansantuote miinus kotimaisten talousyksiköiden ulkomaisille talousyksiköille maksamat ensitulot plus kotimaisten talousyksiköiden ulkomaisilta talousyksiköiltä saamat ensitulot.

Kaupan lisät

Tukkukaupan ja vähittäiskaupan palvelujen tuotos mitataan jälleenmyyntiin ostettujen tavaroiden kaupan lisien mukaan. Kaupan lisä on jälleenmyyntiä varten ostetun tavaran todellisen tai laskennallisen hinnan ja sen hinnan välinen ero, jonka jakelija joutuisi maksamaan tavaran korvaamiseksi myynti- tai muulla luovutushetkellä.

Kiinteän pääoman bruttokanta

Bruttokanta on tuottajien hallussa ja vielä käytössä olevien varojen arvo, arvotettuna 'uutta vastaavin' hinnoin, riippumatta niiden iästä ja todellisesta kunnosta. Bruttokanta koostuu menneiden investointien kumuloituneesta arvosta vähennettynä kumuloituneella poistumalla.

Kiinteän pääoman bruttomuodostus

Kiinteän pääoman bruttomuodostus koostuu kotimaisten tuottajien kiinteiden varojen hankinnoista vähennettynä niiden luovutuksilla. Kiinteät varat ovat tuotantoprosessien tuotoksina tuotettuja aineellisia tai aineettomia varoja, joita käytetään tuotantoprosesseissa toistuvasti tai jatkuvasti pitempään kuin yhden vuoden ajan.

Kiinteän pääoman kuluminen

Kiinteän pääoman kuluminen (P.51C) kuvaa tarkasteluajanjakson aikana loppuun käytettyä kiinteiden varojen määrää. Kuluminen on seurausta normaalista kulumisesta sekä ennakoitavasta vanhenemisesta ja siihen sisältyvät myös sellaisista satunnaisista vahingoista aiheutuneet kiinteän pääoman menetykset, joiden varalle voidaan ottaa vakuutus.

Kiinteän pääoman kuluminen poikkeaa liiketaloudellisista poistoista. Se tarkoittaa kiinteän pääoman käyttöä tuotannossa tarkastelujakson aikana. Se tulisi arvioida kiinteän pääomakannan ja eri pääomatavaroiden todennäköisen keskimääräisen taloudellisen iän perusteella.

Kiinteän pääoman nettokanta

Nettokanta koostuu menneiden investointien kumuloituneesta arvosta vähennettynä kumuloituneella kiinteän pääoman kulumisella.

Kiinteän pääoman poistuma

Kiinteän pääoman poistumalla tarkoitetaan pääomatavaran poistamista pääomakannasta sen eliniän päätyttyä. Poistuma lasketaan investointien ja bruttopääomakannan muutoksen erotuksena.

Kirjausajankohta

Kansantalouden tilinpidon järjestelmä kirjaa virrat suoriteperusteisena. Toisin sanoen, kun taloudellista arvoa luodaan, muutetaan tai hävitetään tai kun vaateet ja velvoitteet syntyvät tai niitä muutetaan tai mitätöidään.

Tuotos kirjataan, kun se on tuotettu, eikä silloin kun ostaja on sen maksanut, ja varojen myynti kirjataan, kun varat luovutetaan, eikä silloin kun vastaava maksu suoritetaan. Korko kirjataan tilinpitojaksolle, jolta se kertyy, huolimatta siitä, maksetaanko se todellisuudessa tuona ajanjaksona vai ei. Suoriteperusteista kirjausta sovelletaan kaikkiin virtoihin, niin rahamääräisiin kuin ei rahassa mitattaviin, niin yksikön sisäisiin kuin yksiköiden välisiin.

Kaikki virrat pitäisi kirjata samana ajankohtana kaikille asianosaisille institutionaalisille yksiköille ja kaikilla asianomaisilla tileillä. Käytännössä institutionaaliset yksiköt eivät aina käytä samoja tilinpitosääntöjä. Siinäkin tapauksessa, että ne käyttäisivät, eroja tosiasiallisessa kirjauksessa saattaa esiintyä sellaisista käytännön syistä kuten tiedonvälityksessä aiheutuneista viipeistä. Sen vuoksi asianosaiset taloustoimien suorittajat voivat kirjata taloustoimet eri ajankohtina. Nämä eroavuudet on poistettava oikaisuilla.

Koko kansantalous

Suomen kansantalouden muodostavat sellaiset yksiköt, joiden taloudellisen mielenkiinnon keskus on Suomen talousalueella. Kansantalouden yksikköinä toimivat jaetaan yrityksiin (S11), rahoitus- ja vakuutuslaitoksiin (S12), julkisyhteisöihin (S13), kotitalouksiin (S14) sekä kotitalouksia palveleviin voittoa tavoittelemattomiin yhteisöihin (S15).

Kotimainen talousyksikkö

Koko kansantalous määritellään kotimaisten talousyksiköiden avulla. Talousyksikön sanotaan olevan kotimainen jossain maassa silloin, kun sillä on taloudellisen mielenkiinnon keskus tuon maan alueella – so. kun se osallistuu pitemmän ajanjakson (yhden vuoden tai kauemmin) tämän alueen taloudelliseen toimintaan. Institutionaaliset sektorit ovat kotimaisten institutionaalisten talousyksiköiden ryhmiä.

Kotimaiset talousyksiköt suorittavat taloustoimia ulkomaisten talousyksiköiden kanssa (so. talousyksiköiden, joiden kotipaikka on muissa kansantalouksissa). Nämä taloustoimet ovat kansantalouden ulkomaisia taloustoimia ja ne ryhmitellään ulkomaiden tilille. Ulkomailla on kansantalouden tilinpitorakenteessa niin ollen samanlainen rooli kuin institutionaalisella sektorilla, vaikka ulkomaiset talousyksiköt luetaan mukaan vain, jos ne osallistuvat taloustoimiin kotimaisten institutionaalisten yksiköiden kanssa. Sen vuoksi sektoriluokituksen loppuun otetaan ulkomaita varten luokitusnimikkeitä koskeva erityiskohta.

Nimelliset kotimaan talousyksiköt, joita käsitellään järjestelmässä institutionaalisina yksiköinä, määritellään

a) ulkomaisten talousyksiköiden sellaisiksi osiksi, joiden taloudellisen mielenkiinnon keskus (so. osallistuvat useimmissa tapauksissa taloustoimiin vähintään yhden vuoden ajan tai harjoittavat rakennustoimintaa alle vuoden, jos tuotos sisältää kiinteän pääoman bruttomuodostusta) on maan talousalueella

b) ulkomaiden talousyksiköiksi maan talousalueella sijaitsevan maan tai rakennusten omistajina, mutta ainoastaan maahan tai rakennuksiin vaikuttavien taloustoimien osalta.

Kulutusmenot

Kulutusmenot ovat kotimaisten insitutionaalisten yksiköiden menoja kulutustavaroiden tai palvelujen hankintaan. Kyseisiä tavaroita tai palveluita käytetään henkilökohtaisten tai yhteiskunnan kollektiivisten tarpeiden tyydyttämiseen. Kulutusmenot voidaan käyttää joko kotimaassa tai ulkomailla. Kulutusmenoja esiintyy kotitalouksilla ja niitä palvelevilla voittoa tavoittelemattomilla yhteisöillä sekä julkisyhteisöillä. Yrityksillä ja rahoitus- ja vakuutuslaitoksilla ei ole kulutusmenoja.

Käypiin hintoihin

Kunakin ajankohtana vallitseviin nimellisiin hintoihin.

Käytettävissä oleva tulo

Käytettävissä oleva tulo on kansantalouden tilinpidossa juoksevien tulojen tasapainoerä tulojen uudelleenjaon tilillä. Se saadaan sektoreittain lisäämällä ensituloon saadut tulonsiirrot ja vähentämällä kaikki maksettavat tulonsiirrot. Se voidaan käyttää kulutukseen tai säästää.

Oikaistu käytettävissä oleva tulo on vastaava erä luontoismuotoisten tulojen uudelleenjaon tilillä.

Luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot

Luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot koostuvat yksilöllisistä tavaroista ja palveluista, joita julkisyhteisöt ja kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt siirtävät luontoismuotoisina tulonsiirtoina yksittäisille kotitalouksille ja jotka voivat olla markkinoilta ostettuja tai julkisyhteisöjen tai kotitalouksia palvelevien voitttoa tavoittelemattomien yhteisöjen tuottamia markkinattomia tuotoksia.

Markkinahinta

Markkinahinta vastaa taloustoimessa käytettävää rahamäärää, jonka ostaja maksaa myyjälle hankinnastaan vapaassa kauppatilanteessa.

Lukuun ottamatta eräitä väestöä ja työvoimaa koskevia muuttujia, kansantalouden tilinpidon järjestelmä esittää kaikki virrat ja varannot rahassa ilmaistuna. Järjestelmä ei pyri määrittelemään virtojen ja varantojen hyödyllisyyttä. Sen sijaan virrat ja varannot mitataan niiden vaihtoarvon mukaan, toisin sanoen sen arvon mukaan, jolla virrat ja varannot tosiasiassa vaihdetaan tai voitaisiin vaihtaa rahaan. Markkinahinnat ovat täten EKT:n perussuositus arvottamisessa.

Rahassa mitattujen taloustoimien sekä kassavarojen ja velkojen osalta tarvittavat arvot ovat suoraan saatavissa. Useimmissa muissa tapauksissa ensisijaisena arvottamismenetelmänä käytetään vastaavien tavaroiden, palveluiden tai varojen markkinahintoja. Tätä menetelmää käytetään esim. vaihtokaupassa ja omistusasuntopalveluissa. Kun vastaavien tuotteiden hintoja ei ole saatavilla esim. julkisyhteisöjen tuottamien markkinattomien palvelujen osalta, arvottaminen olisi tehtävä tuotantokustannusten mukaan. Jos kumpikaan näistä kahdesta menetelmästä ei ole mahdollinen, virrat ja varannot voidaan arvottaa odotettavissa olevien tulevien tuottojen diskontattuun nykyarvoon. Tätä viimeksi mainittua menetelmää suositellaan kuitenkin ainoastaan viimeisenä keinona siihen liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi.

Varannot pitäisi arvottaa sen ajankohdan käypiin hintoihin, jota varallisuustase kuvaa eikä varantoihin sisältyvien tavaroiden ja varojen tuotanto- tai hankinta-ajankohdan hintoihin. Joskus on välttämätöntä arvottaa varannot niiden hankinta-arvojen tai tuotantokustannusten arvioituihin jäännösarvoihin.

Nettokansantuote markkinahintaan

NKT, nettokansantuote, markkinahintaan saadaan vähentämällä kiinteän pääoman kuluminen bruttokansantuotteesta (BKT).

Nettoluotonanto/ -otto

Nettoluotonanto/ -otto on tasapainoerä pääomatilillä ja rahoitustilillä.

Nettoluotonanto/ -otto vastaa talousyksikön tai sektorin muiden talousyksiköiden tai sektoreiden rahoitukseen saatavilla olevaa rahan määrää tai määrää, jonka talousyksikkö tai sektori on pakotettu lainaamaan muilta talousyksiköiltä tai sektoreilta.

Nettoluotonantoa/-ottoa kuvataan rahoitustilinpidossa käsitteellä rahoitustaloustoimet, netto. Se on rahoitusvarojen nettohankinnan ja velkojen nettohankinnan erotus. Jos rahoitusvaroja kertyy jakson aikana enemmän kuin lisävelkaa, sektori on nettomääräisesti luotonantaja.

Nimellinen kotimainen yksikkö

Nimelliset kotimaiset yksiköt määritellään seuraavasti:

a) sellaiset osat ulkomaisista yksiköistä, joilla on taloudellisen mielenkiinnon keskus maan talousalueella (tarkoittaa useissa tapauksissa yksiköitä, jotka harjoittavat taloustoimia vähintään vuoden ajan tai toteuttavat alle vuoden ajan sellaista rakennustoimintaa, jonka tuotos on kiinteän pääoman bruttomuodostusta)

b) ulkomaiset yksiköt maan talousalueella sijaitsevien maan tai rakennusten omistajina, mutta ainoastaan niiden taloustoimien osalta, jotka vaikuttavat po. maahan tai rakennuksiin.

Nimellisiä kotimaisia yksiköitä pidetään institutionaalisina yksiköinä, vaikka ne pitäisivätkin ainoastaan osittaista kirjanpitoa eikä niillä aina olisi itsenäistä päätösvaltaa.

Omistusasuntopalvelujen tuotos

EKT:n tuotannon rajaukseen sisältyy myös asuntojen omistajien asumispalveluiden tuotanto omaan käyttöön.

Omistusasuntopalvelujen tuotos arvotetaan sen arvioidun vuokra-arvon mukaan, jonka vuokralainen joutuisi maksamaan samasta asunnosta ottaen huomioon sellaiset tekijät kuin sijainti, lähipalvelut ym. sekä itse asunnon koko ja laatu.

Ostajanhinta

Ostajanhinta on hinta, jonka ostaja tosiasiassa maksaa tuotteista mukaan luettuna kaikki tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot (mutta pois lukien vähennyskelpoiset verot, kuten tuotteiden ALV); mukaan luettuna kaikki kuljetusmaksut, jotka ostaja maksaa erikseen saadakseen toimituksen vaadittuna ajankohtana ja vaadittuun paikkaan; kaikkien suurostojen ja sesonkiajan ulkopuolisten ostojen perusteella normaalihinnoista tai -maksuista myönnettyjen alennusten vähentämisen jälkeen; poisluettuna korko- ja palvelumaksut, jotka liittyvät luottojärjestelyihin; poisluettuna kaikki ylimääräiset maksut, jotka ovat aiheutuneet siitä, että maksua ei ole pystytty suorittamaan ostohetkellä määrätyn maksuajan kuluessa.

Ostovoimastandardi

Ostovoimastandardilla (OVS) tarkoitetaan valuutan yhteistä keinotekoista viiteyksikköä, jota käytetään Euroopan unionissa ilmaisemaan taloudellisten aggregaattien volyymiä tehtäessä alueellisia vertailuja siten, että maidenväliset hintatasoerot on poistettu.

Palkansaajakorvaukset

Palkansaajakorvaukset (D.1) määritellään työnantajan työntekijälle maksamiksi rahamääräisiksi tai luontoismuotoisiksi kokonaiskorvauksiksi tilinpitojakson aikana tehdystä työstä.

Palkansaajakorvaukset jaetaan seuraavasti:

a) palkat ja palkkiot (D.11): rahamääräiset palkat ja palkkiot; luontoismuotoiset palkat ja palkkiot

b) työnantajan sosiaaliturvamaksut (D.12): työnantajan todelliset sosiaaliturvamaksut (D.121); työnantajan laskennalliset sosiaaliturvamaksut (D.122).

Perushinta

Perushinta on kansantalouden tilinpidon hintakäsite. Se on hinta, jonka tuottajat saavat ostajalta tuotettua tavara- tai palveluyksikköä kohti, miinus kaikki tuosta yksiköstä sen tuotannon tai myynnin seurauksena maksettavat verot (so. tuoteverot), plus kaikki tuosta yksiköstä sen tuotannon tai myynnin seurauksena saatavat tukipalkkiot (so. tuotetukipalkkiot). Siihen ei lueta tuottajan erikseen laskuttamia kuljetuskustannuksia. Siihen luetaan tuottajan samalla laskulla laskuttamat kuljetuslisät, myös siinä tapauksessa, että ne ovat erillisenä eränä laskussa.

Rahoituslaitokset

Rahoituslaitokset-sektori sisältää alasektorit: keskuspankki, muut rahalaitokset ja muut rahoituksen välitystä harjoittavat laitokset.

Keskuspankin tehtävä on laskea liikkeelle rahaa, säilyttää rahan sisäinen ja ulkoinen arvo ja pitää hallussaan joko kaikkea tai osaa maan kansainvälisistä valuuttavarannoista. Sektoriin luetaan kansallinen keskuspankki (Suomen Pankki) myös silloin, kun se on osa Euroopan keskuspankkijärjestelmää.

Muut rahalaitokset välittävät pääasiassa rahoitusta ottamalla vastaan talletuksia muilta institutionaalisilta yksiköiltä ja myöntämällä omaan laskuunsa lainoja ja/ tai arvopaperisijoituksia. Sektoriin luetaan talletuspankkien lisäksi rahamarkkinarahastot.

Muut rahoituksen välitystä harjoittavat laitokset välittävät rahoitusta ottamalla velkaa muussa muodossa kuin talletuksina tai vakuutusteknisinä vastuuvelkoina. Sektoriin luetaan Rahoitustarkastuksen toimiluvan omaavat luottolaitokset sekä muut rahoituksen välitystä harjoittavat laitokset, joita ovat mm. sijoitusrahastot, kehityspääomayhtiöt, omaisuudenhoitoyhtiöt, panttikonttorit sekä esim. talletuspankkien hallintayhtiöt.

Sekatulo

Sekatulo on kotitaloussektorin yhtiöimättömien yritysten tulonmuodostustilin tasapainoerä, joka vastaa korvausta omistajan ja hänen perheenjäsentensä työstä ja sisältää yrittäjän saaman voiton.

Suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitetut voitot

Suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitetut voitot (D.43) ovat yhtä kuin

suorien ulkomaisten sijoitusten kohteena olevan yrityksen toimintaylijäämä

+ saatavat omaisuustulot tai tulonsiirrot

- maksettavat omaisuustulot tai tulonsiirrot mukaanlukien todelliset maksumääräykset ulkomaisille suorille sijoittajille sekä suorien ulkomaisten sijoitusten kohteena olevan yrityksen tulosta, varallisuudesta ym. maksettavat verot.

Suorien ulkomaisten sijoitusten kohteena oleva yritys on yhtiöity tai yhtiöimätön yritys, josta toisen kansantalouden kotimainen yksikkö omistaa vähintään 10 prosenttia varsinaisista osakkeista tai äänivallasta (yhtiöity yritys) tai vastaavasta (yhtiöimätön yritys). Suorien ulkomaisten sijoitusten kohteena oleviin yrityksiin kuuluvat investoijan joko suoraan tai epäsuorasti omistamat yksiköt, joita pidetään tytäryrityksinä (investoija omistaa vähintään 50 prosenttia), liikekumppaneina (investoija omistaa korkeintaan 50 prosenttia) ja haaraliikkeinä (kokonaan tai yhteisesti omistetut yhtiöimättömät yritykset). Näin ollen ”suorien ulkomaisten sijoitusten kohteena olevat yritykset” on laajempi käsite kuin ”ulkomaalaisomisteiset yritykset”.

Todelliset jaot suorien ulkomaisten sijoitusten kohteena olevien yritysten yrittäjätuloista voidaan suorittaa osinkoina tai yritysmäisten yhteisöjen yrittäjätulon ottoina.

Lisäksi kotiuttamattomia voittoja käsitellään ikäänkuin ne jaettaisiin ja maksettaisiin ulkomaisille suorille sijoittajille heidän omistamansa yrityksen osuuspääoman suhteessa ja ikäänkuin sijoittajat sitten uudelleen sijoittaisivat ne.



Suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitetut voitot voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia.

Kirjausajankohta: suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitetut voitot kirjataan ajankohtana, jolloin ne ansaitaan.

Tilijärjestelmässä suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitetut voitot esiintyvät

a) käyttönä ja resursseina sektoreiden ensitulon jakotilillä

b) käyttönä ja resursseina ensitulojen ja tulonsiirtojen ulkomaan tilillä.

Säästö

Säästö on tulonkäyttötilien tasapainoerä. Se on positiivinen tai negatiivinen juoksevien taloustoimien seurauksena syntyvä erä, joka luo yhteyden varallisuuden muodostukseen. Jos säästö on positiivinen, kuluttumaton tulo käytetään varojen hankintaan tai velkojen poismaksamiseen. Jos säästö on negatiivinen, jotkut varat realisoidaan tai velat kasvavat.

Taloustoimi

Taloustoimi on taloudellinen virta, joka on institutionaalisten yksiköiden välistä yhteisestä sopimuksesta tapahtuvaa vuorovaikutusta tai sellaista toimintaa institutionaalisen yksikön sisällä, jota on tarpeen käsitellä taloustoimena, usein sen vuoksi, että yksikkö toimii kahdessa eri ominaisuudessa. Taloustoimet on tarkoituksenmukaista jakaa neljään pääryhmään:

a) Tuotetaloustoimet: kuvaavat tuotteiden alkuperää (kotimainen tuotanto tai tuonti) ja käyttöä (välituotekäyttö, kulutus, pääoman muodostus tai vienti).

b) Jakotaloustoimet: kuvaavat, kuinka tuotannosta aiheutunut arvonlisäys jakautuu työvoiman, pääoman ja julkisyhteisöjen kesken, sekä tulojen ja varallisuuden uudelleenjakoa (tulo- ja varallisuusverot ja muut tulonsiirrot).

c) Rahoitustaloustoimet: kuvaavat rahoitusvarojen nettohankintaa tai nettoluotonottoa kunkin rahoitusinstrumenttityypin osalta. Sellaiset taloustoimet esiintyvät usein muiden kuin rahoitustaloustoimien vastinkirjauksena, mutta ne saattavat esiintyä myös taloustoimina, joihin sisältyy ainoastaan rahoitusinstrumentteja.

d) Taloustoimet, jotka eivät sisälly edellä oleviin kolmeen ryhmään:

kiinteän pääoman kuluminen ja valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen nettohankinta.

Useimmat taloustoimet ovat rahallisia taloustoimia, joissa mukana olevat yksiköt suorittavat tai vastaanottavat maksuja, tai ottavat velkoja tai saavat varoja ilmaistuna valuuttayksiköissä. Taloustoimet, joihin ei sisälly käteisvarojen vaihtoa tai valuuttayksikköinä ilmoitettuja varoja tai velkoja, ovat muita kuin rahataloustoimia.

Yksiköiden sisäiset taloustoimet ovat tavallisesti muita kuin rahataloustoimia. Muita kuin rahataloustoimia, joihin osallistuu useampi kuin yksi institutionaalinen yksikkö, esiintyy tuotetaloustoimissa (tuotteiden vaihtokauppa), jakotaloustoimissa (luontoiskorvaus, luontoistulonsiirrot jne.) ja muissa taloustoimissa (valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen vaihtokauppa).

Taloustoimet kirjataan rahassa ilmaistuna. Muille kuin rahataloustoimille kirjattavat arvot on sen vuoksi mitattava epäsuorasti tai muutoin arvioitava.

Tavaroiden ja palvelujen tuonti

Tavaroiden ja palvelujen tuonti koostuu tavaroita ja palveluja koskevista ostoista, vaihtokaupoista, lahjoista tai avustuksista ulkomaisilta talousyksiköiltä kotimaisille talousyksiköille.

Tavaroiden ja palvelujen vienti

Tavaroiden ja palvelujen vienti koostuu tavaroita ja palveluja koskevista myynneistä, vaihtokaupoista, lahjoista tai avustuksista kotimaisilta talousyksiköiltä ulkomaisille talousyksiköille.

Todellinen kulutus

Todellinen kulutus koostuu tavaroista ja palveluista, joita kotitaloudet, niitä palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt sekä julkisyhteisöt hankkivat henkilökohtaisten tai kollektiivisten inhimillisten tarpeiden välitöntä tyydyttämistä varten. Osa tavaroista ja palveluista voi olla tarjottu luontoismuotoisina tulonsiirtoina.

Kotitalouksien todellinen kulutus koostuu kotitalouksien itsensä hankkimista tavaroista ja palveluista sekä voittoa tavoittelemattomilta yhteisöiltä tai julkisyhteisöiltä luontoismuotoisina sosiaalietuuksina saaduista tavaroista ja palveluista. Esimerkkejä viimeksi mainituista ovat julkiset terveys-, koulutus- ja sosiaalipalvelut.

Julkisyhteisöjen todellinen kulutus koostuu julkisyhteisöjen tarjoamista kollektiivisista palveluista, jotka tarjotaan kaikille yhteiskunnan jäsenille tai tietyn ryhmän jäsenille. Esimerkkejä ovat hallinto, maanpuolustus, ympäristönsuojelu.

Toimintaylijäämä, netto

Toimintaylijäämä (netto) saadaan, kun arvonlisäyksestä vähennetään palkansaajakorvaukset ja tuotannon ja tuonnin verot miinus tukipalkkiot sekä kiinteän pääoman kuluminen. Se on tuotantotoimintojen yli- tai alijäämä ennen korkoja, maanvuokria tai muita maksuja ja vastaa tuloa, jonka yksiköt saavat tuotantovälineidensä omasta käytöstä.

Tukipalkkiot

Tukipalkkiot (D.3) ovat juoksevia vastikkeettomia maksuja, joita julkisyhteisöt tai Euroopan unionin laitokset suorittavat kotimaisille tuottajille tavoitteenaan vaikuttaa niiden tuotannon tasoon, hintoihin tai tuotannontekijäkorvauksiin. Muut markkinattomat tuottajat voivat saada muita tuotantotukipalkkioita ainoastaan, mikäli nuo maksut ovat riippuvaisia yleisistä sekä markkinatuottajiin että markkinattomiin tuottajiin sovellettavista säännöksistä.

Euroopan unionin laitosten myöntämät tukipalkkiot kattavat ainoastaan suoraan kotimaisille tuotantoyksiköille tehdyt tulonsiirrot.

Tukipalkkiot luokitellaan seuraavasti:

a) tuotetukipalkkiot (D.31)

(1) tuontitukipalkkiot (D.311)

(2) muut tuotetukipalkkiot (D.319)

b) muut tuotantotukipalkkiot (D.39).

Tuotannon ja tuonnin verot

Tuotannon ja tuonnin verot (D.2) koostuvat pakollisista, vastikkeettomista, joko rahamääräisistä tai luontoismuotoisista maksuista, joita julkisyhteisöt tai Euroopan unionin laitokset kantavat tuotannosta ja tavaroiden ja palveluiden tuonnista, työvoiman käytöstä, maan, rakennusten tai muiden tuotannossa käytettyjen varojen omistuksesta tai käytöstä. Nämä verot on maksettava, tuottipa toiminta voittoa tai ei.

Tuotannon ja tuonnin verot jakautuvat seuraavasti:

a) tuoteverot (D.21)

(1) arvonlisäverot (ALV) (D.211)

(2) tuontiverot ja -tullit ilman ALV:a (D.212)

– tuontitullit (D.2121)

– muut tuontiverot kuin ALV ja tuontitullit (D.2122)

(3) muut tuoteverot kuin ALV ja tuontiverot (D.214)

b) muut tuotantoverot (D.29).

Tuotantorajat

Kansantalouden tilinpitoon sisältyvän tuotannon rajaus on oleellinen tilinpitojärjestelmän kattavuuden määrittelyssä:

Tuotanto on institutionaalisen yksikön valvonnassa ja vastuulla suoritettua toimintaa, jossa institutionaalinen yksikkö käyttää panoksina työtä, pääomaa sekä tavaroita ja palveluita tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi. Tuotanto ei kata puhtaasti luonnollisia prosesseja, joihin ei sisälly ihmisen mukanaoloa tai johtamista, kuten kalavarojen valvomaton kasvu kansainvälisillä vesillä (mutta kalanviljely on tuotantoa).

Tuotantoon sisältyy:

a) kaikkien sellaisten henkilökohtaisten tai kollektiivisten tavaroiden ja palveluiden tuotanto, joita tarjotaan muille yksiköille kuin niiden tuottajille (tai jotka on tarkoitettu tarjottavaksi)

b) kaikkien sellaisten tavaroiden omaan käyttöön tapahtuva tuotanto, jotka niiden tuottaja pitää itsellään omaa kulutusta tai kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten. Omaan käyttöön tapahtuva tuotanto kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten sisältää sellaisten kiinteiden varojen tuotannon kuin rakentaminen, tutkimus- ja kehittämistoiminta, ohjelmistojen kehittäminen ja mineraalien etsintä oman kiinteän pääoman bruttomuodostusta varten.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuva tavaroiden tuotanto liittyy yleensä

(1) asuntojen rakentamiseen omaan käyttöön

(2) maataloustuotteiden tuotantoon ja varastointiin

(3) maataloustuotteiden jalostukseen, kuten jauhojen tuotantoon jauhattamalla, hedelmien säilöntään kuivaamalla ja pullottamalla; sellaisten meijerituotteiden kuin voin ja juuston sekä oluen, viinin ja alkoholijuomien valmistamiseen

(4) muiden alkutuotantotuotteiden tuottamiseen, kuten suolan louhintaan, turpeen nostoon ja veden nostoon

(5) muuhun jatkojalostukseen, kuten kankaankudontaan, savenvalantaan ja huonekalujen valmistukseen.

Kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuva tavarantuotanto pitäisi kirjata, jos tämän tyyppinen tuotanto on merkittävää, toisin sanoen, jos sen uskotaan olevan määrällisesti tärkeää tämän tavaran kokonaistarjontaan nähden maassa.

EKT:hen luetaan sovitun käytännön mukaan ainoastaan omaan käyttöön tapahtuva asuinrakennusten rakentaminen ja maataloustuotteiden tuotanto, varastointi ja jalostus; kaiken muun kotitalouksien omaan käyttöön tapahtuvan tavaroiden tuotannon katsotaan olevan merkityksetöntä EU:n maille.

c) itse asuttujen omistusasuntojen asumispalvelut omaan käyttöön

d) palkatun kotitaloushenkilöstön tuottamat kotitalouspalvelut ja henkilökohtaiset palvelut

e) vapaaehtoinen toiminta, joka tuottaa tavaroita, esim. asuinrakennuksen, kirkon tai muun rakennuksen, on kirjattava tuotantona. Vapaaehtoinen toiminta, josta ei ole seurauksena tavaroita, esim. huolenpito ja ilmainen siivous, rajataan ulkopuolelle

Kaikki sellainen toiminta luetaan mukaan siinäkin tapauksessa, että se on laitonta tai että vero-, sosiaaliturva- tai tilastoviranomaiset eivät ole sitä rekisteröineet.

Tuotantoon ei lueta sellaisten kotitalouspalveluiden ja henkilökohtaisten palveluiden tuotantoa, jotka tuotetaan ja kulutetaan saman kotitalouden piirissä (lukuun ottamatta palkatun kotitaloushenkilöstön työtä ja omistusasuntojen palveluita). Esimerkkeinä voidaan mainita

a) asuntojen siivous, sisustaminen, kunnostus ja huolto, jos nämä toiminnat ovat tavanomaisia vuokralaiselle

b) kotitalouksien kestokulutustavaroiden puhtaanapito, huolto ja korjaus

c) aterioiden valmistus ja tarjoilu

d) lastenhoito, -valmennus ja -ohjaus

e) sairaiden, sairaalloisten ja vanhusten hoito

f) kotitalouden jäsenten tai heidän tavaroidensa kuljetus.

Tuotos perushintaan

Tuotos perushintaan koostuu tilinpitojakson aikana tuotetuista tuotteista. Tuotos eritellään kolmeen tyyppiin: markkinatuotos, tuotos omaan loppukäyttöön ja muu markkinaton tuotos. Tuotos on kirjattava ja arvotettava silloin kun tuotantoprosessi tuottaa sen.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimuksella ja kehittämisellä (t&k) tarkoitetaan yleisesti luovaa ja systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta.

Tutkimus ja kehittäminen on ominaisuuksiltaan:

Uutta tietoa tavoittelevaa: t&k:n tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ja uusia tuloksia. Pelkkä olemassa olevan tiedon soveltaminen uusien ratkaisujen, tuotteiden, prosessien tai menettelytapojen kehittämiseksi ei ole tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Luovaa: t&k-toiminnalle tunnusomaista on luovuus, ongelmanasettelu, uudenlaisten käsitteiden ja hypoteesien testaaminen. Tuotteiden, prosessien, käytänteiden tai mallien rutiininomainen uudistaminen tai kehittäminen ei ole t&k-toimintaa.

Onnistumisen suhteen epävarmaa: t&k-toiminnalle on tunnusomaista epävarmuus sekä toteutuvien tulosten että tarvittavien resurssien suhteen.

Systemaattista: t&k-toimintaa suoritetaan suunnitelmallisesti ja sen toteutusta seurataan. Toiminnan tarkoitus on määritelty ja siihen on kohdennettu suunnitellut resurssit. T&k-toiminta on usein organisoitu projektiksi, mutta se voi olla myös yhden henkilön tai ryhmän suorittamaa tavoitteellista toimintaa.

Tuloksiltaan siirrettävissä olevaa ja/tai toisinnettavaa: t&k-työn tuottama tieto ja tulokset ovat toisinnettavia ja siirrettävissä.

Tutkimus ja kehittäminen kattaa seuraavia toimintoja:

Perustutkimus, jolle on tunnusomaista uuden tiedon tavoittelu ilman välitöntä käytännön sovellusta. Perustutkimusta on esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden, syy- ja seuraussuhteiden analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen, todentaminen ja selittäminen.

Soveltava tutkimus, jossa tavoitteena on jokin uuden tiedon avulla toteutettava käytännön sovellus. Pyrkimyksenä voi olla esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi.

Kehittämistyö, jolla tarkoitetaan tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämistä uusien tuotteiden, prosessien tai menetelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen.

Ulkomainen talousyksikkö

Koko kansantalous määritellään kotimaisten talousyksiköiden avulla. Talousyksikön sanotaan olevan kotimainen jossain maassa silloin, kun sillä on taloudellisen mielenkiinnon keskus tuon maan alueella – so. kun se osallistuu pitemmän ajanjakson (yhden vuoden tai kauemmin) tämän alueen taloudelliseen toimintaan. Institutionaaliset sektorit ovat kotimaisten institutionaalisten talousyksiköiden ryhmiä.

Kotimaiset talousyksiköt suorittavat taloustoimia ulkomaisten talousyksiköiden kanssa, so. talousyksiköiden, joiden kotipaikka on muissa kansantalouksissa. Nämä taloustoimet ovat kansantalouden ulkomaisia taloustoimia ja ne ryhmitellään ulkomaiden tilille. Ulkomailla on kansantalouden tilinpitorakenteessa niin ollen samanlainen rooli kuin institutionaalisella sektorilla, vaikka ulkomaiset talousyksiköt luetaan mukaan vain, jos ne osallistuvat taloustoimiin kotimaisten institutionaalisten yksiköiden kanssa. Sen vuoksi sektoriluokituksen loppuun otetaan ulkomaita varten luokitusnimikkeitä koskeva erityiskohta.

Nimelliset kotimaan talousyksiköt, joita käsitellään järjestelmässä institutionaalisina yksiköinä, määritellään

a) ulkomaisten talousyksiköiden sellaisiksi osiksi, joiden taloudellisen mielenkiinnon keskus (so. osallistuvat useimmissa tapauksissa taloustoimiin vähintään yhden vuoden ajan tai harjoittavat rakennustoimintaa alle vuoden, jos tuotos sisältää kiinteän pääoman bruttomuodostusta) on maan talousalueella

b) ulkomaiden talousyksiköiksi maan talousalueella sijaitsevan maan tai rakennusten omistajina, mutta ainoastaan maahan tai rakennuksiin vaikuttavien taloustoimien osalta.

Vaihtosuhdevaikutus

Sama kuin reaalinen ulkomaankauppavoitto.

Reaalinen bruttokansantulo saadaan lisäämällä nk. reaalinen ulkomaankauppavoitto bruttokansantuotteen volyymilukuihin. Reaalinen ulkomaankauppahyöty – tai mahdollisesti haitta – on määritelmän mukaan käypähintainen vienti miinus tuonti deflatoituna hintaindeksillä miinus viennin deflatoidun arvon ja tuonnin deflatoidun arvon erotus. Mikäli deflaattorin valinnasta on epävarmuutta, tuonnin ja viennin hintaindeksien keskiarvosta saa todennäköisesti sopivan jakajan.

Varannot

Kansantalouden tilinpitoon sisältyy kahta eri perustyyppiä olevia tietoja: virta- ja varantotietoja. Virrat tarkoittavat toimintoja ja tapahtumien vaikutuksia, jotka tapahtuvat tietyn ajanjakson kuluessa, kun taas varannot tarkoittavat tiettynä ajankohtana vallitsevia tilanteita.

Varannot ovat tiettynä ajankohtana hallussapidettyjä varoja ja velkoja. Varannot kirjataan kunkin tilinpitojakson alussa ja lopussa. Varantoja esittäviä tilejä kutsutaan varallisuustaseiksi. Myös väestön ja työllisyyden varannot kirjataan. Nämä varannot kirjataan kuitenkin tietyn tilinpitojakson keskiarvoina.

Kaikkien järjestelmän sisään kuuluvien varojen varannot kirjataan; so. sekä rahoitusvarojen ja velkojen että muiden kuin rahoitusvarojen, sekä valmistettujen että valmistamattomien. Kattavuus rajoittuu kuitenkin ainoastaan niihin varoihin, joita käytetään taloudellisessa toiminnassa ja jotka voivat olla omistusoikeuksien alaisena. Näin ollen varantoja ei kirjata sellaisille varoille kuin inhimillinen pääoma eikä sellaisille luonnonvaroille, joita ei omisteta.

Rajojensa puitteissa järjestelmä on sekä virtojen että varantojen suhteen tyhjentävä. Tämä merkitsee sitä, että virtakirjaukset selittävät täysin kaikki varantojen muutokset.

Varastojen muutos

Varastojen muutos mitataan varastojen lisäysten arvon ja varastojen vähennysten ja tavanomaisen varastossa pidettyjen tavaroiden hävikin erotuksella. Varastot voivat koostua raaka-aineista ja puolivalmisteista, keskeneräisistä töistä, valmiista ja jälleenmyytävistä tavaroista.

Viitevuosi

Viitevuosi on vuosi, jota käytetään esitettäessä erityisesti kiinteähintaisia aikasarjoja. Indeksoitaessa tätä vuotta merkitään sadalla. Sarjan sisäiset painot eivät välttämättä kuitenkaan ole tältä vuodelta. Vuotta, jonka painoja käytetään sarjaa konstruoitaessa, kutsutaan perusvuodeksi.

Välilliset rahoituspalvelut (FISIM)

Todellisiin korkoihin voidaan katsoa sisältyvän sekä tulokomponentti että palvelumaksu. Lainoja tarjoavat ja talletuksia vastaanottavat yksiköt toimivat tarjoamalla tallettajilleen korkotasoa, joka on alhaisempi kuin korkotaso, jota peritään lainanottajilta. Rahoituslaitokset käyttävät erotuksena saatavan korkomarginaalin menojensa kattamiseen sekä toimintaylijäämän muodostamiseen. Perinteisesti näitä korkoon liittyviä välillisiä palvelumaksuja sovelletaan ainoastaan rahoituslaitosten tarjoamiin lainoihin ja vastaanottamiin talletuksiin.

Välituotekäyttö

Välituotekäyttö koostuu tuotantoprosessissa panoksina kulutettujen tavaroiden ja palveluiden arvosta, lukuun ottamatta kiinteitä varoja, joiden kulutus kirjataan kiinteän pääoman kulumisena. Tavarat ja palvelut voidaan joko muuntaa tai käyttää hyväksi tuotantoprosessissa.

Välituotteina käytetyt tuotteet pitää kirjata ja arvottaa sillä hetkellä, jolloin ne joutuvat tuotantoprosessiin. Ne on arvotettava samanlaisten tavaroiden tai palveluiden sen hetkisiin ostajan hintoihin.

Yksityiset kulutusmenot

Kotitalouksien kulutusmenot ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutusmenot yhteensä.

Yrittäjätulo

Kansantalouden tilinpidossa yrittäjätulo vastaa toimintaylijäämää tai sekatuloa

  • lisättynä yritykselle kuuluvalla rahoitus- tai muista varoista saatavalla omaisuustulolla (resurssien puolella)
  • vähennettynä yrityksen maksamilla velkojen koroilla ja yrityksen vuokraamista maasta ja muista valmistamattomista aineellisista varoista maksettavilla vuokrilla (käytön puolella).

Osinkojen tai suorien ulkomaisten sijoitusten uudelleensijoitettujen voittojen muodossa maksettavaa omaisuustuloa ei vähennetä yrittäjätulosta.

Yrittäjätulojen otot yritysmäisistä yhteisöistä

Yrittäjätulojen otot yritysmäisistä yhteisöistä koostuvat niistä rahamääristä, jotka yrittäjät todellisuudessa ottavat omaan käyttöönsä heille kuuluvien yritysmäisten yhteisöjen saamista voitoista.

Yritysmäinen yhteisö

Yrityssektoriin luetaan mm. yksityiset ja julkiset yritysmäiset yhteisöt, jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden (paitsi rahoituspalveluiden) tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia.

Nimitys ”yritysmäiset yhteisöt” tarkoittaa kaikkia itsenäistä, oikeudellista asemaa vailla olevia yksiköitä, jotka ovat pääasiallisesti tavaroiden ja palveluiden tuotantoa harjoittavia markkinatuottajia ja jotka täyttävät sellaiset ehdot, että niitä voidaan pitää yritysmäisinä yksikköinä.

Yritysmäisten yhteisöjen tulee pitää täydellistä kirjanpitoa ja ne toimivat yritysten tavoin. Niiden tosiasiallinen suhde omistajaansa on sama kuin yrityksen suhde osakkeenomistajiinsa. Näin ollen kotitalouksien, julkisyhteisöjen tai voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen omistamat yritysmäiset yhteisöt ryhmitellään yrityksiin yrityssektorissa.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8881. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtp/kas.html