Julkaistu: 24.8.2004

Bioteknologiasta ratkaisu kasvavaan nälkäongelmaan?

Päivittäin yli 840 miljoonaa ihmistä näkee nälkää. Lisäksi miljardit ihmiset kärsivät yksipuolisesta ruokavaliosta johtuvasta hivenaineiden puutteesta. Ruoan tuotannon tarve tulee kasvamaan edelleen: maapallon väestön on arvioitu kasvavan seuraavan 30 vuoden aikana kahdella miljardilla. Maatalouden käyttämät luonnonvarat ovat käymässä vähiin, ja kasvavaan nälkäongelmaan onkin haettu ratkaisua muun muassa bioteknologiasta. Yleisimpiä bioteknisesti tuotettuja viljelykasveja ovat soija, maissi ja puuvilla. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan bioteknologian hyödyntämisessä on kuitenkin vielä monia painavia kysymyksiä ratkaisematta. Geeniteknologian käyttöä kasvinjalostuksessa on seurattava tarkasti, sillä sen terveys- ja ympäristövaikutuksista on vielä vain vähän tutkimustietoa.

Bioteknologian kannattajat korostavat juuri teknologian mahdollisuuksia kehitysmaiden nälkäongelmien ratkaisemisessa. Geeniteknologian avulla voitaisiin parantaa maatalouden tuottavuutta, vähentää kausittaisia vaihteluita ruoan tarjonnassa ja monipuolistaa näin ihmisten ruokavaliota. Tuholaisille ja luonnonvoimille vastustuskykyisellä viljalla voidaan lisäksi vähentää kuivuudesta ja taudeista johtuva sadon epäonnistuminen. Vilja voidaan myös saada kasvamaan huonossakin maaperässä, ja kasveihin on mahdollista lisätä ravintoaineita ja vitamiineja. Vastustajien mukaan geeniteknologia tulee kuitenkin lisäämään köyhyyttä ja nälkää ja johtaa perinteisen maatalouden syrjäytymiseen, josta merkittävä osa kehitysmaiden asukkaista saa toimeentulonsa.

Nykyisenä haasteena onkin geeniteknologisten innovaatioiden kehittäminen köyhille kehitysmaille sekä sellaisen tutkimustiedon tuottaminen, joka keskittyisi erityisesti juuri kehitysmaiden maanviljelijöiden tarpeisiin. Tämä tarkoittaisi sellaisten kasvien tutkimista, jotka muodostavat pääosan kehitysmaiden köyhien ruokavaliosta ja toimeentulosta, kuten riisi ja vehnä. Kehitysmaat ovat usein liian pieniä houkutellakseen suuria yksityisen sektorin sijoituksia tai tieteelliseltä kapasiteetiltaan liian heikkoja tuottamaan itse tutkimustietoa.

Lähde: FAO

Heli Haapkylä


Päivitetty 24.8.2004