Julkaistu: 24.8.2004

Alkoholin kulutuksen kasvu näkyy jo

Ritva Hein - Esa Österberg

ALKOHOLIJUOMIEN kokonaiskulutuksen odotetaan kasvavan tänä vuonna voimakkaasti. Tammikuun 2004 alussa poistettiin kaikki Suomeen saapuvien matkustajien verotta omaan käyttöönsä muista EU-maista tuomia alkoholijuomia koskevat määrälliset rajoitukset, ja toukokuun alussa Viro liittyi EU:n jäseneksi. Tämän odotetaan kasvattavan tilastoimatonta alkoholinkulutusta (alkoholijuomien laillinen ja laiton kotivalmistus, alkoholin matkustajatuonti ja salakuljetus sekä korvikkeiden käyttö ja suomalaisten Suomen rajojen ulkopuolella kuluttamat alkoholijuomat).

Matkustajatuonti lisääntynee erityisesti Virosta, mutta loma- ja työmatkojen ohessa myös muista EU-maista. Viron merkitykseen alkoholin tuontilähteenä vaikuttaa maan maantieteellinen läheisyys, tuontikiintiöistä luopuminen sekä alkoholin tuontia aiemmin rajoittaneen 20 tunnin säännön poistaminen.

Myös kotimaisen kysynnän odotetaan lisääntyvän, sillä alkoholijuomien hinnat alenivat maaliskuun alussa. Hinnanalennuksilla pyrittiin hillitsemään odotettavissa olevaa alkoholijuomien matkustajatuonnin kasvua Virosta. Alkoholijuomien valmisteveroja alennettiin maaliskuun ensimmäisenä päivänä keskimäärin 33 prosenttia. Väkevien alkoholijuomien veroja alennettiin 44 prosenttia, välituotteiden veroja 40 prosenttia, oluen 32 prosenttia ja viinin 10 prosenttia. Alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat alenivat keskimäärin 20 prosenttia ja anniskeluhinnat neljä prosenttia. Veronalennus vaikutti odotetusti enemmän vähittäismyyntihintoihin kuin anniskeluhintoihin, sillä verojen osuus on selvästi suurempi vähittäismyyntihinnoissa.

Alkoholijuomien myynti 1000 litraa 100 % alkoholina ja rattijuopumukset kuukausittain 2000-2004

Alkoholijuomien myynti 1000 litraa 100 % alkoholina ja pahoinpitelyt kuukausittain 2000-2004

Viinan myynti lisääntyi maalis-huhtikuussa 40 prosenttia

Alkoholijuomien kulutus lisääntyi vuoden 2004 viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Tilastoidun alkoholinkulutuksen lisäys oli tammi-toukokuussa 7,1 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tilastoitu kulutus sisältää Alkon myynnin kuluttajille sekä tukkumyyjien alkoholijuomien toimitukset päivittäistavarakaupoille, kioskeille ja huoltoasemille sekä ravintoloille ja kahviloille. Helmikuussa alkoholin myyjät vähensivät varastojaan maaliskuun alussa toteutetun veronalennuksen vuoksi, ja maaliskuussa varastoja palautettiin ennalleen. Helmi- ja maaliskuun luvut eivät siis kuvaa kovinkaan hyvin kuluttajien alkoholin käytössä tapahtuneita muutoksia. Varastojen muutokset huomioon ottaen alkoholin kulutuksen voidaan helmikuussa arvella laskeneen hieman edellisvuoden tasolta ja kasvaneen maaliskuussa yli 15 prosenttia edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna.

Alkon myynniksi tilastoidaan muista alkoholijuomien myyjistä poiketen alkoholijuomien siirtyminen Alkon kassalla kuluttajan haltuun. Maaliskuun veronalennus näkyy erittäin selvästi Alkon myynnissä, minkä siis voidaan katsoa kuvaavan varsin hyvin alkoholin kulutuksen kehitystä. Myyntitilastojen perusteella Alkon alkoholijuomien myynti sadan prosentin alkoholina lisääntyi tammi-helmikuussa noin kolme prosenttia, maaliskuussa noin 27 prosenttia ja huhtikuussa noin 21 prosenttia. Toukokuussa vastaava lisäys oli seitsämän prosenttia ja kesäkuussa 12 prosenttia. Viinojen myynnin lisäys oli maalis-huhtikuussa yli 40 prosenttia ja muiden väkevien noin 30 prosenttia. Myös väkevien viinien ja long drink-juomien myynnin kasvuvauhti oli maalis-huhtikuussa suurempi kuin tammi-helmikuussa, mutta mietojen viinien myynnin kasvu laski veronalennuksen jälkeen selvästi edellisvuoteen verrattuna. Myös oluen kulutus kääntyi kasvuun maaliskuun veronalennuksen jälkeen.

Alkoholista aiheutuvat haitat lisääntyneet

Alkoholijuomien kokonaiskulutuksen kasvu ja juomarakenteen väkevöityminen tulee näkymään alkoholista aiheutuvien haittojen kasvuna. Varsinkin kertakäyttöön liittyvät alkoholihaitat seuraavat eri tutkimusten ja tilastojen mukaan alkoholin kokonaiskulutuksen kehitystä.

Alkoholin aiheuttamista akuuteista haitoista, kuten rattijuopumuksista, pahoinpitelyistä ja päihtyneiden säilöönotoista, on käytettävissä kuukausitason tietoja toukokuulta. Tietoja Viron EU-jäsenyyden vaikutuksesta alkoholijuomien matkustajatuontiin saadaan syksymmällä ja koko tilastoimattomasta kulutuksesta vuoden lopulla. Alkoholiehtoisia kuolemia koskevia tilastotietoja joudutaan odottamaan paljon pidempään.

Poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi tammi-toukokuussa lähes 11 prosenttia. Törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät 18 ja pahoinpitelyt 15 prosenttia. Lievien pahoinpitelyjen määrä puolestaan väheni kaksi prosenttia edellisvuodesta. Rattijuopumusten määrä kasvoi tammi-toukokuussa runsaat 18 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta: törkeiden rattijuopumustapausten määrä kasvoi lähes 19 prosenttia ja rattijuopumusten määrä 18 prosenttia. Päihtyneenä säilöön otettujen määrä kasvoi samana ajanjaksona 11 prosenttia.

Kirjoittajat työskentelevät kehittämispäällikkönä ja erikoistutkijana Stakesissa.

Lähteet: Stakes, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus, Tilastokeskus


Päivitetty 24.8.2004