Julkaistu: 5.8.2003

Kesämökkien rakennusvauhti hidastuu

Suomessa oli kesämökkejä viime vuoden lopussa 461 435. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2002 uusia mökkejä valmistui 4 262 kappaletta eli hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kesämökkien määrä on kasvanut tällä vuosikymmenellä kaikkiaan 17 400 mökillä. Kesämökkirakentaminen on vähentynyt jatkuvasti 1990-luvun alkuvuosien rakennusvauhtiin verrattuna. Kun 1990-luvun alussa valmistui vuosittain noin 8 000 uutta kesämökkiä, niin viime vuosina määrä on ollut noin puolet tästä.

Kuusamo kutsuu yhä

Kunnista mökkejä valmistui viime vuonna eniten Kuusamoon, 87 kappaletta. Seuraavina olivat Kittilä, Mäntyharju ja Heinola. Vuodesta 1993 lähtien uusia kesämökkejä on rakennettu eniten Kuusamossa. Siellä on myös kaiken kaikkiaan eniten kesämökkejä, lähes 5 900.

Maakunnista uusia kesämökkejä valmistui eniten Etelä-Savoon, 440, Varsinais-Suomeen, 409, ja Lappiin, 368. Eniten mökkejä on Varsinais- Suomessa, 46 075. Myös Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa mökkejä on yli 40 000. Vuoteen 2001 verrattuna kesämökkirakentaminen kiihtyi Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Pohjanmaalla sekä Satakunnassa ja väheni Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa. Muualla maassa kesämökkejä rakennettiin suunnilleen yhtä paljon kuin edellisenä vuonna.

Kesämökkejä yhteensä

Vuosi Määrä
1970 176 104
1980 251 744
1990 367 686
1995 416 236
1996 423 318
1997 429 384
1998 434 782
1999 444 023
2000 450 569
2001 456 706
2002 461 435

Lähde: Kesämökit 2002. Tilastokeskus

Kunnittaiset ja alueittaiset tiedot Internetissä osoitteessa http://statfin.stat.fi/


Päivitetty 5.8.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi