tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Säilyykö hyvinvointimme ilman jatkuvaa kasvua

16.3.2015
Leo Kolttola

Vähäisen talouskasvun ei tarvitse merkitä hyvinvoinnin rapautumista. Kanadalaisen taloustieteilijän laskelmissa niukka kasvu voikin edistää ihmisten ja luonnon parasta.

Leo Kolttola. Kuva: Juhani Korpi

Suomen Pankki julkisti viime vuoden lopulla synkän ennusteen Suomen kansantalouden kasvunäkymistä 25 vuodeksi eteenpäin. Ennusteen mukaan bruttokansantuotteen kasvu jää vajaaseen prosenttiin.

Heikon kasvun syynä on muun muassa tuotantopääoman pieneneminen vuodesta 2009 alkaen ja aiempaa matalampi työllisyysaste. Kokonaistuottavuuden kehitys on vuoden 2008 jälkeen ollut heikkoa ja Euroopan komission ennusteen mukaan tulee sellaisena pysymään koko Euroopassa.

Kasvua heikentää myös se, että tutkimus- ja tuotekehittelymenot ovat pienentyneet sekä Suomessa että koko EU:ssa. (Kilponen ym. 2014.)

Onko edessä perikato? Monen vuosikymmenen ajan meille on opetettu, että talouskasvu, mitattuna bruttokansantuotteella, on yhteiskuntapolitiikan korkein päämäärä. Olemme oppineet ajattelemaan, että vain talouskasvun avulla voidaan ratkaista suuret yhteiskunnalliset ongelmat.

Hyvinvointi ilman talouskasvua on mahdollista

Kanadalaisen kansantaloustieteen professorin Peter A. Victorin mukaan kehittyneissä maissa yhteiskunnalliseen edistykseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen ei tarvita talouskasvua. Talouskasvun hyödyt tulisi Victorin näkemyksen mukaan luovuttaa kehitysmaiden ihmisille, joiden hyvinvointiin ne todella vaikuttaisivat. Kehittyneissä maissa poliittiset tavoitteet pitäisi kohdistaa täsmällisemmin hyvinvoinnin parantamiseen ja ekologiseen kestävyyteen. (Victor 2008.)

Teoksessaan Managing Without Growth Victor (2008) osoittaa, että Kanada voisi toteuttaa tärkeimmät hyvinvointitavoitteensa – työttömyyden huomattavan alentamisen, köyhyyden poistamisen ja hiilidioksidipäästöjen alentamisen Kioton sopimuksen edellyttämälle tasolle – nojaamatta talouskasvuun.

Victorin mielestä nollakasvu ei itsessään sovi poliittiseksi tavoitteeksi. Tarvitaan tavoitteita, joilla edistetään hyvinvointia täsmällisemmin kuin pelkällä talouskasvulla. Näitä tavoitteita voisivat olla esimerkiksi täystyöllisyys, köyhyyden poistaminen ja ympäristön suojeleminen.

Peter A. Victor (2008) perustelee ajatuksiaan kehittämällään LowGrow-mallilla, joka perustuu suurelta osin Kanadan tilastokeskuksen tilastoihin.

LowGrow on Kanadan talouden vuorovaikutteinen tietokonemalli. Se on suunniteltu niin, että sillä on helppo tutkia erilaisia oletuksia, tavoitteita ja toimenpiteitä. Malli perustuu yleisesti hyväksyttyyn talousteoriaan.

LowGrow-mallissa on otettu huomioon kansantalouden perusrakenteiden lisäksi hiilidioksidi- ja muut kasvihuonekaasupäästöt, metsätalouden alamalli, tulojen uudelleenjaon järjestelyt sekä YK:n köyhyysindeksi (HPI).

LowGrow-mallilla on mahdollista tutkia miten talouskasvun synnyttämien ylimääräisten varojen sijoittaminen terveydenhuoltoon ja aikuiskoulutusohjelmiin vaikuttaa. Toimenpiteiden vaikuttavuutta arvioidaan tutkimuskirjallisuuteen perustuvilla yhtälöillä.

LowGrow -mallissa kasvu syntyy:

  • nettoinvestoinneista, jotka lisäävät tuotantopääomaa
  • työvoiman kasvusta
  • tuottavuuden lisäyksestä
  • kauppataseen kasvusta (viennin ja tuonnin erotuksesta)
  • julkisten menojen lisäyksestä sekä
  • väestön kasvusta.

Neljä kasvun skenaariota

Esitän tässä tärkeimmät Peter A. Victorin mallilaskelmien tulokset tiivistettynä neljään skenaarioon, joille olen tässä antanut nimet: perusskenaario, katastrofiskenaario, omavaraisuusskenaario ja ulkomaankauppaskenaario (ks. taulukko).

Taulukko. Peter A. Victorin kasvumallilaskelmat

Taulukko. Peter A. Victorin kasvumallilaskelmat. Lähde: Victor 2008

Lähde: Victor 2008

Perusskenaariossa noudatetaan viimeisen 25 vuoden aikana tapahtunutta keskimääräistä kehitystä. Kanadan reaalisen bkt:n indeksin oletetaan kasvavan perusvuoden 2005 sadasta arvoon 213 vuonna 2035. Perusskenaarion varjopuoli on, että mallissa myös kasvihuonepäästöt kasvavat entiseen tapaan.

Katastrofiskenaariossa kaikki edellä listatut kasvumuuttujat nollataan. Siinä talous on ”vapaassa pudotuksessa”. Kasvua tapahtuu silti hieman, indeksipistelukuun 111.

Omavaraisuusskenaario ja ulkomaankauppa-skenaario ovat alhaisen kasvun skenaarioita. Niissä bkt:n kasvu jää perusskenaariota selvästi alhaisemmaksi, mutta on katastrofiskenaariota suurempi.

Omavaraisuusskenaariossa investoinnit ovat suuret. Kauppatase on alhainen, mutta positiivinen.

Ulkomaankauppaskenaariossa investoinnit ovat pienet, mutta kauppatase korkea.

Molemmat skenaariot sisältävät hiiliveron, jolla kasvihuonekaasupäästöt saadaan pienenemään, parhaimmillaan indeksilukuun 69.

Alhaisen kasvun skenaarioissa työttömyys on 4 prosenttia vuonna 2035 eli selvästi pienempi kuin vuonna 2005, jolloin se oli Kanadassa 7,2 prosenttia. Myös velkaantuminen, köyhyys ja kasvihuonekaasupäästöt ovat pienempiä.

Velkaantuminen on alhaisen kasvun skenaarioissa hieman suurempi kuin perusskenaariossa, kun taas työttömyys, köyhyys ja kasvihuonekaasupäästöt ovat selvästi pienempiä.

Skenaarioiden simulointi osoittaa Peter A. Victorin mukaan, että nollakasvu voi olla katastrofaalista, jos se pannaan toimeen huolimattomasti. Pahimmillaan edessä olisi vaikeuksia, joita ei ole nähty 1930-luvun laman jälkeen.

Simulointi paljastaa kuitenkin myös sen, että hidas talouskasvu ei välttämättä sulje pois taloudellista, sosiaalista ja ekologista edistystä. Täystyöllisyys, köyhyyden poistaminen, lisääntyvä vapaa-aika, kasvihuonekaasupäästöjen huomattava vähentäminen ja valtiontalouden tasapainottaminen ovat mahdollisia alhaisen talouskasvun puitteissa. Kehittyneissäkin maissa on tarve lisätä hyvinvointia.

Mikael Malmaeus (2011) on soveltanut LowGrow-mallia Ruotsissa. Hänenkin keskeinen tuloksensa on, että hitaan talouskasvun, siedettävän työttömyyden ja terveen valtiontalouden yhdistäminen on mahdollista.

Päättäjien on vaikea luopua talouskasvun ihanteesta

Ranskan entisen presidentin Nicholas Sarkozyn asettaman Stiglitzin komitean (2009) mietintö sysäsi liikkeelle valtavan määrän hankkeita, joissa haluttiin täydentää bruttokansantuotetta muilla hyvinvoinnin ja edistyksen mittareilla. Nämä hankkeet ovat osittain jatkoa jo 1970-luvulla liikkeelle lähteneistä ajatuksista ottaa luonnonvarojen kestävä käyttö ja ympäristö paremmin huomioon kansantalouden tilinpidossa.

Myös 1980-luvulla Brundtlandin komitean (Our Common Future 1987) esiin nostamaa moniulotteista kestävän kehityksen käsitteen tilastollista mittaamista on kehitetty (UN/ECE 2009).

Toistaiseksi päättäjät eivät kuitenkaan ole luopuneet bkt-keskeisyydestään. Taloudellisen kasvun tavoitteen nimissä saatetaan lyhytnäköisesti toteuttaa toimenpiteitä, jotka vähentävät tämänhetkistä hyvinvointiamme ja vahingoittavat tulevan hyvinvoinnin edellytyksiä.

Esimerkiksi Suomen selviytymistä 1990-luvun lamasta on pidetty menestystarinana. Jälkeen jäi kuitenkin suuri määrä pitkäaikaistyöttömiä ja aiempaa korkeammat tuloerot, jotka eivät ole tasoittuneet kahden vuosikymmenen kuluessa. Hillitsemätön kaivosbuumi Pohjois-Suomessa saattaa tuhota luonnonympäristön pysyvästi.

Johtuuko lyhytnäköisyys vain tiedon puutteesta? Paraneeko maailma, jos ja kun päättäjien käyttöön saadaan parempia mittareita?

Bkt:n kasvun sijasta voitaisiin politiikalle asettaa jatkossa enemmän sosiaalisia ja ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita. Mielestäni uudet kehityksen mittarit eivät kuitenkaan yksin ratkaise aikamme suuria ongelmia. Muutos riippuu ennen kaikkea poliittisesta tahdosta. Kysymys on arvoista.

Peter A. Victorin näkemyksen mukaan kestävä kehitys ja hyvinvoinnin kasvu voidaan ja pitääkin turvata kehittyneissä maissa ilman talouskasvua. Rajallisella maapallollamme ei ole loputtomasti tilaa eikä luonnonvaroja talouskasvun jatkamiseen. Ehkä jonkin seuraavan hallituksen ohjelmassa talouspolitiikka sovitetaan kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin tavoitteisiin eikä päinvastoin.

Kirjoittaja on kehittämispäällikkö talous- ja ympäristötilastoissa Tilastokeskuksessa.

Lähteet:

Keynes, John Maynard 1935. The General Theory of Employment, Interest and Money. New York: Harcourt Brace.

Kilponen, Juha & Kinnunen, Helvi & Mäki-Fränti, Petri 2014. Euro & talous 5. Suomen Pankki.

Malmaeus, Mikael 2011. Ekonomi utan tillväxt. Ett svenskt perspektiv. Cogito rapport nr 10.

Our Common Future 1987. World Commission on Environment and Development. Oxford Paperbacks.

Stiglitz, Joseph E. & Sen, Amartya & Fitoussi, Jean-Paul 2009. Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress.

United Nations Economic Commission for Europe 2009. Measuring Sustainable Development.

Victor, Peter A. 2008. Managing Without Growth. Slower by Design, Not Disaster. Cheltenham, UK-Northampton, MA, USA: Edward Elgar.


Kasvuajattelulla on lyhyet juuret

Talouskasvu ja sen mittarina eritoten bruttokansantuotteen kehitys ovat ajassamme talousuutisten vakioaineistoa. Tilastokeskus julkaisee tiedot bruttokansantuotteesta vuosittain ja neljännesvuosittain. Kuukausittain julkaistaan kokonaistuotannon kuukausikuvaaja. Maitten ja alueiden menestystä mitataan bkt:lla. Kehitystä vertaillaan urheilukilpailujen tulosten tapaan. Helposti unohtuu, että talouskasvu on ollut julkilausuttu hallituspolitiikan tavoite vasta viime vuosisadan puolivälistä lähtien.

Ajatus yhteiskunnallisesta edistyksestäkään ei ole kovin vanha. Idea siitä, että yhteiskunnan toiminnassa pitää pyrkiä parannuksiin, alkoi syntyä vasta 1500- ja 1600-luvuilla luonnontieteiden kehittyessä. Valistuksen aikakauden filosofit kehittivät ajatusta edelleen. Yksinvaltaisen hallitsijan yhteiskunnassa kaikki palvelivat vain hallitsijaa eikä rahvaan hyvinvoinnilla ollut juuri merkitystä. Vasta kansanvaltaisten ajatusten kehittyminen loi ajatuksen yhteiskunnallisesta edistyksestä ja sen tarpeellisuudesta.

Miten talouskasvusta tuli yhteiskunnallisen edistyksen synonyymi? Tämä liittyy John Maynard Keynesiin, joka ajoi lävitse ajatuksen, että hallitusvalta on vastuussa täystyöllisyydestä. Keynes ei tunnetusti itse arvostanut pitkää aikaväliä, vaan totesi, että ”pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet”. (Keynes 1935.)

Roy F. Harrod ja Evsey Domar loivat ”keynesiläisen” Harrod-Domarin kasvumallin 1930- ja 1940-luvuilla, joka kiinnitti huomiota myös tuotantokapasiteetin kehitykseen. Talouskasvusta yhteiskunnallisena tavoitteena ei juurikaan puhuttu ennen vuotta 1950, mutta vuosikymmenen kuluttua se oli jo yleisesti korotettu talouselämän tärkeimmäksi tavoitteeksi. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton talouskilpailu sekä kylmä sota olivat kasvumallin läpilyönnissä merkittäviä tekijöitä. (Victor emt.)

Keynesin ajatus, että valtiovalta on vastuussa suhdannepolitiikasta ja täystyöllisyydestä, on kääntynyt monien talouspolitiikan vaikuttajien ajattelussa ylösalaisin: hallitus vastaa kilpailukyvystä eli kasvusta. Työttömät, köyhät ja ympäristö jätetään markkinoiden armoille.

 

Kommentit