4.9.1997

Kuluttajabarometri: talouskehitys jatkuu suotuisana

Suomalaiset luottavat suotuisan talouskehityksen jatkumiseen. 48 prosenttia kuluttajista arvioi elokuussa maan talouden parantuneen edellisten 12 kuukauden aikana, ja 42 prosenttia uskoi sen paranevan myös seuraavien 12 kuukauden kuluessa. Viidennes vastaajista katsoi oman taloutensa kohentuneen edellisen vuoden aikana ja yhtä moni uskoi sen edelleen paranevan.

Kuluttajien tyytyväisyyttä mittaava luottamusindikaattori oli elokuussa +12,7. Väestöryhmien välillä oli edelleen isoja eroja. Tyytyväisimpiä olivat yrittäjät, tyytymättömimpiä maatalousyrittäjät. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 18.-25. elokuuta 1 650 suomalaista.

Ajankohtaa piti elokuussa edullisena isompien hankintojen tekoon 40 prosenttia vastaajista. Viidennes oli eri mieltä. 10 prosenttia kotitalouksista aikoi ostaa auton seuraavan puolen vuoden aikana ja 6 prosenttia asunnon vuoden sisällä. 41 prosenttia kotitalouksista aikoi sisustaa ja 27 prosenttia remontoida kotiaan seuraavan puolen vuoden aikana. Runsas viidennes aikoi hankkia kodinkoneita ja yhtä moni ostaa viihde-elektroniikkaa. Sisustusaikeet lisääntyivät viime vuoden elokuuhun verrattuna, aikomukset tehdä muita kotiin liittyviä hankintoja pysyivät ennallaan.

Kotitalouksien rahatilanne oli elokuussa suunnilleen ennallaan. 43 prosenttia vastaajista ilmoitti tulojensa ja menojensa menneen tasan. Lähes puolet oli pystynyt säästämään rahaa. 4 prosenttia vastaajista oli joutunut turvautumaan säästöihinsä ja 3 prosenttia joutunut tekemään velkaa.

Puolet vastaajista piti elokuussa ajankohtaa säästämiselle huonona, 42 prosenttia hyvänä. 63 prosenttia aikoi säästää seuraavan vuoden aikana. Yhtä moni piti ajankohtaa luotonotolle hyvänä. Joka neljäs vastaaja puolestaan piti sitä huonona. 13 prosenttia aikoi ottaa lainaa seuraavan vuoden aikana.

Kuluttajien luottamusindikaattori, elokuu 1996 - elokuu 1997

Kuluttajien luottamusindikaattori ammattiryhmittäin, elokuu 1997

Kuluttajien luottamusindikaattori lasketaan haastateltavien vastauksista viiteen kysymykseen: maan talouden kehitys menneenä ja tulevana vuotena, oman talouden kehitys menneenä ja tulevana vuotena sekä mittausajankohdan edullisuus suurehkoihin hankintoihin. Indikaattori on keskiarvo vastausten saldoluvuista, jotka saadaan vähentämällä paranemista arvioineiden vastaajien prosenttiosuudesta huononemista arvioineiden osuus.

Lähde: Kuluttajabarometri, elokuu 1997
Lisätietoja: Pellervo Marja-aho (09) 1734 3349