Tilastouutisten arkisto: 1997

31.12.1997

Tuotannon kasvu jatkui lokakuussa

Kokonaistuotannon määrä lisääntyi viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun 5,4 prosenttia. Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan mukaan tuotanto kasvoi kaikilla päätoimialoilla. Viennin ohella kasvua piti edelleen yllä kotimainen kysyntä, mikä ilmeni rakentamisen, kaupan ja liikenteen tuotannon nopeana lisäyksenä.

30.12.1997

Tukkukaupan nousu jatkui vahvana lokakuussa

Tukkukauppa kasvoi lokakuussa voimakkaasti. Kasvu johtui erityisesti autokaupan, investointitavaroiden sekä sähkö- ja kodintekniikan myynnin lisääntymisestä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

23.12.1997

Bruttokansantuotteen kasvu jatkui voimakkaana heinä-syyskuussa

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi heinä-syyskuussa 6 prosenttia, kun se tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla lisääntyi 5 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tammi-syyskuussa bruttokansantuote on kasvanut yhteensä 5,4 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

22.12.1997

Henkilöstökoulutukseen osallistuminen lisääntynyt hieman 1990-luvulla

Henkilöstökoulutukseen osallistui 760 000 palkansaajaa vuonna 1996, mikä on 44 prosenttia kaikista palkansaajista. Koulutukseen osallistuneiden osuus palkansaajista on kasvanut jonkin verran 1990-luvulla. Henkilöstökoulutuksella tarkoitetaan työnantajan tukemaa tai kustantamaa koulutusta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemään EU-työvoimatutkimukseen.

22.12.1997

Marraskuun tieliikenteessä kuoli 34 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä kuoli marraskuussa 34 ja loukkaantui 715 ihmistä. Kuolleiden määrä lisääntyi viime vuoden marraskuusta 14:llä, kun taas loukkaantuneiden määrä väheni 98:lla. Eniten liikennekuolemia sattui Keski-Suomessa ja Uudellamaalla, joissa kummassakin sai surmansa 4 ihmistä.

19.12.1997

Tutkimusmenot kasvoivat 14 prosenttia vuonna 1996

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettiin Suomessa noin 14,9 miljardia markkaa vuonna 1996. Tutkimusmenojen reaalikasvu edellisvuoteen verrattuna oli peräti 14 prosenttia. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen kasvu jatkuu myös vuonna 1997, jolloin niiden määräksi arvioidaan noin 16,9 miljardia markkaa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisusta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1996.

19.12.1997

Rakennusluvissa neljänneksen kasvu lokakuussa

Rakennuslupia myönnettiin lokakuussa 2,6 miljoonan kuutiometrin rakentamiseen, neljännes enemmän kuin vuotta aiemmin. Vain asuinrakennuslupien kuutiot vähenivät viime vuoden lokakuusta.Tiedot ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

18.12.1997

Tilastointi muuttuu - Suomen energiankulutus pienenee

Tilastokeskus on uudistanut Suomen energiatilastot kansainvälisesti vertailukelpoisemmiksi. Tilastoinnin muutos on valmisteltu yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa.

18.12.1997

Vienti- ja tuontihinnat laskivat kuukaudessa puoli prosenttia

Sekä vienti- että tuontihinnat alenivat Tilastokeskuksen mukaan lokakuusta marraskuuhun puoli prosenttia. Vientihintojen lasku johtui erityisesti puutavaran halpenemisesta, tuontihintojen lasku taas maataloustuotteiden, metallimalmien sekä perusmetallien halpenemisesta.

17.12.1997

Atk-palveluyritysten liikevaihto 10 miljardia markkaa viime vuonna

Atk-palveluyritysten liikevaihto on kääntynyt selvään kasvuun 1990-luvun alun notkahduksen jälkeen. Tilastokeskuksen tekemän kyselyn mukaan yritysten liikevaihto oli vuonna 1996 reilut 12 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Alan kokonaisliikevaihto oli lähes 10 miljardia markkaa.

16.12.1997

Suomen väkiluku vuodenvaihteessa 5 147 000 henkeä

Maamme väkiluku on ensi vuodenvaihteessa Tilastokeskuksen arvion mukaan 5 147 000 henkeä. Väkiluku kasvaa edellisvuotisesta 14 600 hengellä eli 0,3 prosentilla.

16.12.1997

Aluekatsaukset 1997 ilmestyneet

Aluetietoon erikoistuneet julkaisut ovat valmistuneet Tilastokeskuksesta. Julkaisuja on viisi: Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Länsi-Suomen ja Pohjois-Suomen katsaukset sekä Seutukuntakatsaus, joka tarkastelee koko Suomea seutukunnittain ja maakunnittain.

15.12.1997

Teollisuustuotannon vahva kasvu jatkui lokakuussa

Teollisuustuotanto palasi lokakuussa pitkään jatkuneelle kasvu-uralleen syyskuun pienen notkahduksen jälkeen. Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan tuotanto lisääntyi viime vuoden lokakuusta 6,6 prosenttia. Ilman energiahuollon 5,8 prosentin vähennystä olisi kasvu ollut vieläkin korkeampi.

15.12.1997

Inflaatio kiihtyi hieman marraskuussa

Kuluttajahinnat kohosivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan viime vuoden marraskuusta tämän vuoden marraskuuhun 1,9 prosenttia. Inflaatio kiihtyi edelleen hieman, sillä lokakuussa se oli 1,7 prosenttia. Lokakuusta marraskuuhun hinnat laskivat 0,1 prosenttia.

12.12.1997

Rakennuskustannusten vuosinousu hidastui hieman marraskuussa

Rakennuskustannukset kohosivat marraskuussa 2,8 prosenttia viime vuoden marraskuusta. Rakennustarvikkeiden hinnat nousivat vuodessa 3,4 prosenttia ja rakentamisen palkkakustannukset 3,1 prosenttia. Muut panokset kallistuivat 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.12.1997

Suomalaisten ulkomaanmatkailu kasvaa, risteilyt suosiossa

Suomalaisten ulkomaanmatkailun kasvu jatkui heinä-syyskuussa. Pitkiä, vähintään neljän yöpymisen ulkomaanmatkoja tehtiin 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen matkailututkimuksen mukaan risteilyjen määrä kasvoi runsaalla viidenneksellä viime vuoden heinä-syyskuusta. Lyhyitä, 1-3 yöpymisen matkoja tehtiin 5 prosenttia edellisvuotista enemmän.

11.12.1997

Työllisyys parani palveluissa

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan marraskuussa 1 823 000 eli runsaat 30 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työpaikat lisääntyivät julkisissa ja muissa palveluissa sekä kaupassa.

10.12.1997

Rakentamisen ja asumisen vuosikirja 1997 ilmestynyt

Tilastokeskus on julkaissut Rakentamisen ja asumisen vuosikirjan nyt yhdeksännen kerran. Kirja on kattava tietopaketti rakentamisen ja asumisen kehityslinjoista, ja se sisältää myös kansainvälisiä vertailuja.

10.12.1997

Kansantuote kasvoi viime vuonna 3,6 prosenttia

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan viime vuonna 3,6 prosenttia. Kasvu oli hieman aiemmin arvioitua nopeampaa, sillä viime kesänä kansantuotteen kasvuksi arvioitiin 3,3 prosenttia. Nimellinen bruttokansantuote oli viime vuonna 577 miljardia markkaa ja kansantulo henkeä kohti 91 500 markkaa.

10.12.1997

Peruskoulun suorittaneiden työttömyys väheni viime vuonna, keski- ja
korkea-asteelta valmistuneiden pysyi ennallaan

Viiden edellisen vuoden aikana oppilaitoksista valmistuneista oli työttömänä viime vuonna 24 prosenttia, kun vuotta aikaisemmin työttömien osuus oli 27 prosenttia. Työttömyyden huippuvuonna 1993 vastaava luku oli 32 prosenttia. Tilastokeskus on tarkastellut tutkinnon suorittaneiden työttömyyttä työministeriön työnhakijarekisterin lukujen pohjalta.

5.12.1997

Oppilaitokset vähenivät edelleen

Peruskoulujen, päivälukioiden ja ammatillisten oppilaitosten määrä väheni tänäkin syksynä. Tilastokeskuksen oppilaitostilastojen mukaan peruskoulut vähenivät vuodessa 72:lla, ammatilliset oppilaitokset 47:llä ja päivälukiot yhdellä.

4.12.1997

Jo lähes viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä

Avioerojen lisääntyminen kasvattaa yksinhuoltajien määrää. Yksinhuoltajaperheiden osuus kaikista lapsiperheistä on vuodesta 1990 viime vuoteen suurentunut 14 prosentista 18 prosenttiin. Viime vuoden lopussa yksinhuoltajaäitejä oli Tilastokeskuksen mukaan 100 200 ja yksinhuoltajaisiä 13 800. Molempien määrä on lisääntynyt vuoden 1990 lopusta neljänneksen.

4.12.1997

Kuluttajien luottamus talouteen edelleen vahva

Suomalaiset luottavat edelleen talouden myönteiseen kehitykseen. Kuluttajien tyytyväisyyttä mittaava luottamusindikaattori oli marraskuussa 14,8 eli lähes yhtä suuri kuin useimpina kuukausina tänä vuonna. Tilastokeskuksen kuluttajabarometriä varten haastateltiin 17. - 24. marraskuuta 1 600 Suomessa asuvaa henkilöä.

3.12.1997

Joukkoviestinnän liikevaihto kasvoi vuonna 1996

Joukkoviestinnän kokonaisliikevaihto on kasvanut selvästi parin viime vuoden aikana. Vuonna 1996 liikevaihto oli 17,6 miljardia eli 5 prosenttia edellisvuotista suurempi. Tilastokeskuksen mukaan joukkoviestinnän liikevaihdon osuus maamme bruttokansantuotteesta on edelleen hieman yli 3 prosenttia.

3.12.1997

Kuorma-autoliikenteen tonnikilometrit kasvoivat edelleen heinä-syyskuussa

Kuorma-autoliikenteen kuljetustyön määrä tonnikilometreinä mitattuna kasvoi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Myös kuorma-autoilla ajettujen kilometrien määrää kuvaava liikennesuorite kasvoi runsaat 5 prosenttia. Sen sijaan kuljetettu tavaramäärä väheni liki 4 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

28.11.1997

Tammi-syyskuussa aloitettiin 24 000 asunnon rakentaminen

Tammi-syyskuussa käynnistettiin 24 000 uuden asunnon rakennustyöt. Se oli runsaat 6 000 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennustilastosta.

28.11.1997

Kotimainen kysyntä ylläpiti tuotannon kasvua syyskuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden syyskuusta tämän vuoden syyskuuhun 5,7 prosenttia. Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan mukaan tuotanto kasvoi kaikilla toimialoilla. Kasvua ylläpiti erityisesti kotimainen kysyntä, mikä ilmeni rakentamisen, kaupan ja liikenteen tuotannon nopeana lisäyksenä.

27.11.1997

Runsaat 5 900 uutta yritystä aloitti huhti - kesäkuussa

Kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä aloitti Tilastokeskuksen mukaan toimintansa runsaat 5 900 uutta yritystä, mikä on noin sata vähemmän kuin viime vuoden huhti-kesäkuussa. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä puolestaan lopetti toimintansa runsaat 3 800 yritystä. Lopettaneiden yritysten määrä väheni viime vuoden tammi-maaliskuusta noin 850:llä. Suhteellisesti eniten yrityksiä aloitettiin ja lopetettiin Pohjois-Savossa.

27.11.1997

Kotimaankauppa jatkoi vakaata kasvua syyskuussa

Autokauppa lisäsi toimialoista myyntiään eniten viime vuoden syyskuusta tämän vuoden syyskuuhun, ilmenee Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista. Myös sähkötarvikkeiden ja kodintekniikan sekä rauta- ja rakennustarvikkeiden kauppa kävi hyvin sekä tukussa että vähittäin.

26.11.1997

Lokakuun tieliikenteessä kuoli 28 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan lokakuussa 28 ja loukkaantui 806 ihmistä. Kuolleiden määrä väheni viime vuoden lokakuusta 3:lla, kun taas loukkaantuneiden lisääntyi 21:llä. Eniten liikennekuolemia sattui Varsinais-Suomessa, jossa sai surmansa 6 ihmistä.

21.11.1997

Suomen tilastollinen vuosikirja 1997 ilmestynyt

Tilastojen perushakuteos Suomen tilastollinen vuosikirja 1997 on ilmestynyt. Tilastokeskuksen julkaisemassa vuosikirjassa on yhteensä lähes 700 sivua, runsaat 600 taulukkoa ja yli 70 kuvio- ja karttaesitystä.

21.11.1997

Rakennuslupien kuutiot lisääntyivät vuodessa yli kolmanneksen

Rakennuslupia myönnettiin syyskuussa kolmen miljoonan kuutiometrin rakentamiseen, yli kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin. Vain asuinrakennuslupien kuutiot vähenivät viime vuoden syyskuusta. Tiedot ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

20.11.1997

Suomen alueet nousevat EU-vertailussa
Vain Itä-Suomi alittaa rakennetukien valintarajan

Itä-Suomi alittaa Suomen suuralueista ainoana Euroopan unionin rakennetukien valintarajan. Muut maamme suuralueet ylittävät selvästi tämän rajan, osoittavat Tilastokeskuksen alueittaiset bruttokansantuotetiedot.

20.11.1997

Työllisyys parani edelleen lokakuussa

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan lokakuussa 1 832 000 eli runsaat 20 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työpaikat lisääntyivät rakentamisessa ja liikenteessä. Työpaikkojen lisäys keskittyi lähinnä Uudellemaalle.

18.11.1997

Paperituotteiden kallistuminen nosti vientihintoja

Vientihinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan syyskuusta lokakuuhun 1,7 prosenttia. Tämä johtui pääasiassa paperien ja kartonkien kallistumisesta, mutta myös puutavaran ja selluloosan hintojen noususta. Paperien ja kartonkien vientihinnat kallistuivat lähes viisi prosenttia.

17.11.1997

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut 13 markkaa 80 penniä neliöltä

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut olivat viime vuonna kerrostaloasunto-osakeyhtiössä keskimäärin 13 markkaa 80 penniä huoneistoneliöltä kuukaudessa. Hoitokulut nousivat 5 prosenttia vuodesta 1995. Lämmitykseen kului 25 prosenttia, korjauksiin 16 ja vedenkäyttöön 13 prosenttia hoitokuluista. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laatimasta asuntoyhteisöjen tilinpäätöstilastosta.

17.11.1997

Teollisuuden kasvu hidastui 4,3 prosenttiin syyskuussa

Teollisuustuotannon kasvu hidastui syyskuussa. Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan tuotanto lisääntyi viime vuoden syyskuusta 4,3 prosenttia. Kasvun hidastumiseen vaikuttivat viime vuoden syyskuun korkea vertailutaso, öljynjalostuksen korjausseisokit ja sähkön tuonnin lisääntyminen sekä energiankulutuksen supistuminen lämpimän syyskuun vuoksi.

14.11.1997

Kuluttajahinnat nousseet vuodessa 1,7 prosenttia

Hinnat kohosivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun 1,7 prosenttia. Nousu kiihtyi hieman, sillä kuluttajahintojen vuosimuutos oli syyskuussa 1,6 prosenttia. Syyskuusta lokakuuhun hinnat nousivat 0,3 prosenttia.

14.11.1997

Rakennuskustannukset nousseet edelleen hieman

Rakennuskustannukset kohosivat viime vuoden lokakuusta tämän vuoden lokakuuhun 3,1 prosenttia. Rakentaminen on kallistunut tasaisesti viime vuoden huhtikuusta lähtien. Tammikuusta lokakuuhun rakennuskustannukset nousivat 2,6 prosenttia, kun ne samana aikana viime vuonna kohosivat 0,8 prosenttia. Tiedot ovat Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

13.11.1997

Venäläisten yöpymiset lisääntyivät edelleen syyskuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä syyskuussa 2 prosenttia edellisvuodesta. Kotimaiset yöpymiset kasvoivat 5 prosenttia. Kaikkiaan yöpymisten määrä lisääntyi 4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

11.11.1997

Palkat nousseet vuodessa 2,5 prosenttia

Palkansaajien nimellispalkat kohosivat viime vuoden heinä-syyskuusta tämän vuoden heinä-syyskuuhun keskimäärin 2,5 prosenttia. Noususta suurin osa johtui lokakuun 1996 yleisistä palkankorotuksista. Reaaliansiot nousivat vuodessa 1,1 prosenttia. Luvut ovat Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin ennakkotietoja.

6.11.1997

Luottamus talouteen edelleen vahva

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan suomalaisten luottamus talouden kehitykseen on säilynyt vahvana myös lokakuussa, ja väestöryhmien erot ovat pienentyneet. Maatalousyrittäjien luottamusindikaattori oli vuosina 1995 - 96 negatiivinen, mutta tänä vuonna se on muuttunut positiiviseksi. Kuluttajabarometriä varten haastateltiin 20. - 27. lokakuuta 1 530 Suomessa asuvaa henkilöä.

3.11.1997

Asuntojen hintojen nousu hidastui heinä-syyskuussa

Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen nousu hidastui edelleen heinä-syyskuussa. Huhti-kesäkuusta asuntojen hinnat kohosivat Tilastokeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla keskimäärin 1,7 prosenttia, muualla maassa 1,5 prosenttia ja koko maassa 1,6 prosenttia. Asuntokauppoja tehtiin heinä-syyskuussa hieman enemmän kuin huhti-kesäkuussa.

31.10.1997

Tuotannon kasvu hidastui hieman elokuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan mukaan viime vuoden elokuusta tämän vuoden elokuuhun 5,4 prosenttia. Kasvu hidastui heinäkuusta, jolloin tuotanto lisääntyi edellisvuotisesta 7,8 prosenttia. Heinäkuussa nopeaan kasvuun vaikutti kuitenkin teollisuuden lomien ja korjausseisokkien erilainen ajoitus viime ja tänä vuonna.

30.10.1997

Kotimaankaupan kasvu jatkui elokuussa

Vilkastuneen rakentamisen myötä sähkötarvikkeiden ja kodintekniikan sekä rauta- ja rakennustarvikkeiden kauppa kävi hyvin elokuussa. Myös autokauppa kasvoi. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

29.10.1997

Syyskuun tieliikenteessä kuoli 32 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syyskuussa 32 ja loukkaantui 789 ihmistä. Kuolleiden määrä väheni viime vuoden vastaaviin ennakkotietoihin verraten 2:lla ja loukkaantuneiden 88:lla.

24.10.1997

Rakennuslupien kasvu hidastui elokuussa

Rakennuslupia myönnettiin elokuussa vajaan kolmen miljoonan kuutiometrin rakentamiseen. Se oli 6 prosenttia enemmän kuin vuoden 1996 elokuussa. Liike- ja toimistorakennuksien lupien kuutiomäärä oli yli kaksinkertainen viime vuoden elokuuhun verrattuna. Teollisuusrakennusten lupien kuutiomäärä väheni 40 prosenttia vuotta aiemmasta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

23.10.1997

Työllisyys koheni edelleen syyskuussa

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan syyskuussa 1 841 000 eli 60 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten parani metalliteollisuuden, talonrakennuksen sekä julkisten ja muiden palveluiden työllisyys.

21.10.1997

Kiinteistön ylläpito kallistunut vuodessa 2,5 prosenttia

Kiinteistöjen ylläpito on kallistunut viime vuoden toiselta neljännekseltä tämän vuoden toiselle neljännekselle 2,5 prosenttia. Eniten, 3,9 prosenttia, on kallistunut omakotitalon ylläpito, vähiten eli 1,1 prosenttia myymälärakennuksen ylläpito. Tiedot ovat Tilastokeskuksen uudesta kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä.

20.10.1997

Uusi yksityisen sektorin palkkarakennetilasto ilmestynyt

Tilastokeskus on julkaissut ensimmäisen kattavan selvityksen yksityisen sektorin palkkarakenteesta. Tilasto kuvaa 915 000 yksityisen sektorin työsuhdetta. Selvitys liittyy laajempaan koko Euroopan Unionin alueella toteutettavaan hankkeeseen. Tilastossa palkansaajat on ensimmäistä kertaa luokiteltu EU:n ammattiluokituksen mukaisesti.

17.10.1997

Tiedot ja taidot eivät aina työssä riitä
Puolet saanut apua aikuiskoulutuksesta

Työelämän muuttuminen aiheuttaa enemmistölle työvoimaan kuuluvista tilanteita, joissa tiedot ja taidot koetaan puutteellisiksi. Vähintään joskus oli tällaiseen tilanteeseen joutunut 72 prosenttia työvoimasta. Usein tai melko usein oli ongelmia kohdannut joka viides. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimukseen, jota varten haastateltiin syksyllä 1995 yli 4 000 iältään 18 - 64-vuotiasta henkilöä.

17.10.1997

Vientihinnat nousseet vuodessa lähes prosentin

Vientihinnat ovat nousseet viime vuoden syyskuusta 0,9 prosenttia. Vielä heinäkuussa vuosimuutos oli miinusmerkkinen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuottajahintaindekseistä.

16.10.1997

Matkailu Suomessa kasvoi elokuussa edelleen

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä elokuussa 11 prosenttia edellisvuodesta. Kotimaiset yöpymiset kasvoivat 2 prosenttia. Kaikkiaan yöpymisten määrä lisääntyi 5 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

15.10.1997

Teollisuustuotannon kasvu vauhdittui kesällä

Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi elokuussa Tilastokeskuksen mukaan 8,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tuotanto kasvoi useilla päätoimialoilla.

15.10.1997

Inflaatio ennallaan 1,6 prosentissa

Hinnat nousivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan viime vuoden syyskuusta tämän vuoden syyskuuhun 1,6 prosenttia. Elokuusta syyskuuhun hinnat nousivat 0,2 prosenttia. Sekä vuosi- että kuukausimuutos oli sama kuin elokuussakin.

14.10.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 3 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat viime vuoden syyskuusta tämän vuoden syyskuuhun 3,0 prosenttia. Rakennustarvikkeiden hinnat nousivat vuodessa 3,6 prosenttia ja rakentamisen palkkakustannukset 3,3 prosenttia. Muut panokset kallistuivat 0,7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

9.10.1997

Kuluttajabarometri: Kodinkonekauppa jatkuu vilkkaana

Kuluttajien mielestä Suomen taloudellinen tilanne on kohentunut viimeisen vuoden aikana ja talouskasvun uskotaan jatkuvan. Parantuneen talouden odotetaan vähentävän työttömien määrää ja helpottavan kotitalouksien omaa taloustilannetta 12 seuraavan kuukauden aikana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 22. - 29. syyskuuta 1 800 suomalaista.

3.10.1997

Yritysluotot vähenivät vuodessa kymmeneksen

Yritysten luottokanta supistui Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden kesäkuun lopusta tämän vuoden kesäkuun loppuun 10 prosenttia 200 miljardiin markkaan. Yritykset olivat kuitenkin yhä suurin luotonsaajaryhmä. Yrityksiä luotottivat lähinnä talletuspankit ja työeläkelaitokset.

1.10.1997

Vuokra-asunnoilla kova kysyntä, vuokrapyynnöt korkeita

Vuokralle tarjottavien asuntojen määrä on välittäjien mukaan vähentynyt selvästi viime syksystä. Kysyntä on nykyään erittäin vilkasta, ja se on laajentunut suurten kaupunkien keskustoista myös reuna-alueille.

30.9.1997

Tuotannon kasvu nopeutui heinäkuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun 7,8 prosenttia. Kasvu nopeutui, sillä kesäkuussa tuotanto lisääntyi 6,2 prosenttia edellisvuotisesta. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, tuotanto oli heinäkuussa 0,8 prosenttia suurempi kuin kesäkuussa. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

29.9.1997

Koulutukseen hakeneista puolet aloitti opinnot

Kaikkiaan 260 000 nuorta tai aikuista haki viime vuonna alkaneeseen, tutkintoon tähtäävään koulutukseen. Hakijoista 52 prosenttia aloitti opiskelun. Aloittaneiden osuus hakijoista oli päivälukioissa 92 prosenttia, kouluasteella 68, opistoasteella 52 ja ammatillisella korkea-asteella 44 prosenttia. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa aloitti alle kolmannes hakijoista. Tiedot ovat Tilastokeskuksen Oppilaitostilastot 1997 -julkaisusta.

29.09.1997

Sähkö- ja kodintekniikan kauppa vilkasta heinäkuussa

Tukkukaupan myynti lisääntyi viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun kaikilla muilla toimialoilla kuin polttoaineiden tukkukaupassa. Eniten kasvoi sähkö- ja kodintekniikan tukkukauppa, ilmenee Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

26.9.1997

Rakennuslupien määrä lisääntyi heinäkuussakin selvästi

Rakennuslupia myönnettiin heinäkuussa runsaan kahden miljoonan kuutiometrin rakentamiseen eli 41 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kuutiomäärät lisääntyivät kaikissa rakennustyypeissä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

25.9.1997

Työllisyys koheni elokuussa

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan elokuussa 1 868 000 eli runsaat 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työllisyys parani jalostuksessa, lähinnä metalliteollisuudessa. Työllisyys parani Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Hämeen lääneissä.

24.9.1997

Elokuun tieliikenteessä kuoli 41 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa 41 ja loukkaantui 1 062 ihmistä. Kuolleiden määrä väheni viime vuoden elokuusta 8:lla ja loukkaantuneiden määrä 12:lla.

23.9.1997

Bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 6,2 prosenttia

Bruttokansantuote kasvoi viime vuoden huhti-kesäkuusta tämän vuoden huhti-kesäkuuhun 6,2 prosenttia. Tammi-maaliskuussa vuosikasvu oli 3,4 prosenttia. Pääsiäisen ajoittumisen takia vuoden toisella vuosineljänneksellä oli kaksi työpäivää enemmän ja ensimmäisellä neljänneksellä neljä työpäivää vähemmän kuin edellisenä vuonna. Viime vuoden alkupuoliskolta tämän vuoden alkupuoliskolle bruttokansantuote on lisääntynyt yhteensä 4,8 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

18.9.1997

Matkailu Suomeen vilkasta heinäkuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun 14 prosenttia. Kotimaiset yöpymiset kasvoivat 10 prosenttia. Kaikkiaan yöpymisten määrä lisääntyi 11 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

18.9.1997

Vientihinnat nousivat 1,1 prosenttia elokuussa

Vientihinnat nousivat 1,1 prosenttia heinäkuusta elokuuhun. Tämä johtui selluloosan, öljyjalosteiden, puutavaran sekä paperien ja kartonkien kallistumisesta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vientihintaindeksistä.

17.9.1997

Hollantilaiset halukkaimpia uhrauksiin ympäristön puolesta

Hollantilaiset ovat halukkaimpia tekemään uhrauksia ympäristön suojelemiseksi. Suomalaiset sen sijaan sijoittuvat 21 vertailumaan joukossa jälkipäähän, osoittaa Tilastokeskuksen tutkimus Suomalaiset ja ympäristö kansainvälisestä näkökulmasta.

15.9.1997

Teollisuustuotannon vahva kasvu jatkuu

Teollisuustuotanto kasvoi tammi-heinäkuussa Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 8,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Tuotanto nousi lähes kaikilla päätoimialoilla.

15.9.1997

Inflaatio nousi elokuussa 1,6 prosenttiin

Hinnat nousivat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan viime vuoden elokuusta tämän vuoden elokuuhun 1,6 prosenttia. Inflaatio kiihtyi, sillä heinäkuussa se oli 1,2 prosenttia. Heinäkuusta elokuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,2 prosenttia. Viime vuoden joulukuusta hintataso on noussut 1,5 prosenttia.

12.9.1997

Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus yritystoiminnasta 8 prosenttia

Vuonna 1995 Suomessa toimi 1 476 ulkomaalaisomisteista yritystä. Se oli vain noin puoli prosenttia kaikista maassamme toimivista yrityksistä. Ulkomaalaisomisteiset yritykset ovat kuitenkin keskimäärin selvästi suurempia kuin kotimaiset. Henkilöstön määrällä tai yritysten tuottamalla arvonlisäyksellä mitaten niiden osuus koko yrityskannasta oli jo noin 8 prosenttia.

12.9.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 2,8 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat elokuussa 2,8 prosenttia viime vuoden elokuusta. Vuoden 1996 huhtikuusta alkanut nousu jatkuu tasaisena edelleen. Tammikuusta elokuuhun rakennuskustannukset nousivat 2,2 prosenttia, kun ne viime vuonna vastaavana aikana kohosivat vain 0,8 prosenttia.Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

10.9.1997

Rahoitusleasingin merkitys investointien rahoitusmuotona kasvaa

Luottolaitokset rahoittivat koneisiin, laitteisiin ja ajoneuvoihin kohdistuvia rahoitusleasinginvestointeja viime vuonna kaikkiaan 2,3 miljardilla markalla. Tämä oli noin 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 1995. Lisäksi luottolaitosten rahoittamia niin sanottuja sale-and-leaseback -investointeja sekä kiinteistöleasinginvestointeja tehtiin lähes 300 miljoonalla markalla. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rahoitusleasingtilastosta.

8.9.1997

Suomen veroaste 48,2 prosenttia viime vuonna

Suomen veroaste eli verojen osuus bruttokansantuotteesta oli viime vuonna ennakkotietojen mukaan 48,2 prosenttia. Se oli 2,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 1995. Verojen kokonaismäärä kasvoi viime vuonna 9,3 prosenttia, kun taas nimellinen bruttokansantuote kasvoi 4,5 prosenttia vuodesta 1995.

4.9.1997

Asuinrakentaminen lisääntyi, teollisuusrakentaminen väheni tammi-kesäkuussa

Tämän vuoden alkupuoliskolla käynnistettiin runsaan 15 000 uuden asunnon rakennustyöt. Se oli 4 500 enemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennustilastoista.

4.9.1997

Kuluttajabarometri: talouskehitys jatkuu suotuisana

Suomalaiset luottavat suotuisan talouskehityksen jatkumiseen. 48 prosenttia kuluttajista arvioi elokuussa maan talouden parantuneen edellisten 12 kuukauden aikana, ja 42 prosenttia uskoi sen paranevan myös seuraavien 12 kuukauden kuluessa. Viidennes vastaajista katsoi oman taloutensa kohentuneen edellisen vuoden aikana ja yhtä moni uskoi sen edelleen paranevan.

29.8.1997

Asuntorakennusluvat lisääntyivät viidenneksen kesäkuussa

Kesäkuussa myönnettiin lupia runsaan 3 000 uuden asunnon rakentamiseen, mikä oli vajaa viidennes enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Pientaloasuntojen lupamäärä kasvoi, kun taas kerrostaloasuntojen lupamäärä pysyi ennallaan. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

29.8.1997

Tuotanto kasvoi edelleen ripeästi kesäkuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden kesäkuusta tämän vuoden kesäkuuhun 6,6 prosenttia. Toukokuussa tuotanto kasvoi 5 prosenttia edellisvuotisesta. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, oli kesäkuun tuotanto 0,5 prosenttia toukokuun tuotantoa suurempi. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

28.08.1997

Kauppa kävi hyvin kesäkuussa

Sekä tukku- että vähittäiskauppa kävi hyvin kesäkuussa. Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotietojen mukaan erityisesti kasvoi autojen, sähkötavaroiden, kodintekniikan ja kenkien myynti.

28.8.1997

Työllisyys parani palveluissa heinäkuussa

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan heinäkuussa 1 963 000 eli runsaat 40 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työllisyys parani palvelutoimialoilla ja rakentamisessa.

27.8.1997

Heinäkuun tieliikenteessä kuoli 36 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan heinäkuussa 36 ja loukkaantui 910 ihmistä. Kuolleiden määrä väheni 5:llä ja loukkaantuneiden 48:lla viime vuoden heinäkuuhun verrattuna.

26.8.1997

Konkurssit vähenevät edelleen

Tämän vuoden alkupuoliskolla pantiin vireille 1 856 konkurssia, mikä on viidennes vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Konkurssien määrä väheni kaikilla päätoimialoilla paitsi palveluissa, joissa konkurssit lisääntyivät 10 prosenttia edellisvuotisesta. Vuoden toisella neljänneksellä konkurssien määrä jäi jo samalle tasolle kuin toisella neljänneksellä vuonna 1990. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastosta.

22.8.1997

Yöpymiset majoitusliikkeissä kesäkuussa ennallaan

Matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä olivat kesäkuussa edellisvuoden tasolla. Sekä kotimaisten että ulkomaisten matkailijoiden yöpymismäärät muuttuivat alle prosentin viime vuoden kesäkuusta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

22.8.1997

Palkat nousseet vuodessa 2,7 prosenttia

Palkansaajien nimelliset ansiot kohosivat viime vuoden huhti-kesäkuusta tämän vuoden huhti-kesäkuuhun 2,7 prosenttia. Noususta runsaat puolet johtui lokakuun 1996 yleisistä palkankorotuksista. Lopun arvioidaan aiheutuneen palkkaliukumista ja rakennetekijöistä. Reaaliansiot nousivat samana aikana 1,6 prosenttia. Luvut ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja.

21.8.1997

Katsaus tuottavuuteen jälleen ilmestynyt

Tilastokeskuksen julkaisema Tuottavuuskatsaus 1997 on ilmestynyt. Vuosittain ilmestyvä Tuottavuuskatsaus sisältää uusimpia tilasto- ja tutkimustietoja työn, pääoman ja kokonaistuottavuuden kehityksestä Suomessa. Julkaisussa on tietoja myös teollisuustoimipaikkojen tuottavuuseroista ja palvelualojen tuottavuudesta sekä kansainvälisiä vertailutietoja. Tuottavuustilastojen kehittäminen kuuluu yhtenä osaprojektina Kansalliseen tuottavuusohjelmaan Tuottavuudella tulevaisuuteen;.

18.8.1997

Tuontihinnat nousivat lähes puolitoista prosenttia

Tuontihinnat nousivat kesäkuusta heinäkuuhun 1,4 prosenttia. Nousu johtui erityisesti raakaöljyn kallistumisesta, mutta myös perusmetallien, peruskemikaalien, öljytuotteiden, kulkuneuvojen sekä painotuotteiden kallistumisesta. Viime vuoden heinäkuusta tuontihinnat ovat kohonneet puolitoista prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuontihintaindeksistä.

15.8.1997

Teollisuustuotanto kasvaa edelleen ripeästi

Teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 6,6 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Tuotannon kasvua pitivät yllä muun muassa paperin, rakennusaineiden ja sähköteknisten tuotteiden valmistus.

15.8.1997

Heinäkuun inflaatio 1,2 prosenttia

Kuluttajahinnat pysyivät ennallaan heinäkuussa kesäkuuhun verrattuna. Viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun hinnat nousivat kuitenkin 1,2 prosenttia. Tiedot ovat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

14.8.1997

Rakennuskustannusten nousu kiihtyy

Rakennuskustannukset kohosivat heinäkuussa 2,6 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Vuoden 1996 huhtikuusta jatkunut nousu on kiihtynyt tämän vuoden alkupuoliskolla. Tammikuusta heinäkuuhun kasvu oli lähes kaksi prosenttia, kun edellisenä puolivuotiskautena nousu jäi 0,8 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

12.8.1997

Tieliikenteen tavarankuljetusten kasvu jatkui huhti-kesäkuussa

Kotimaisen kuorma-autoliikenteen suoritteet kasvoivat tämän vuoden toisella neljänneksellä selvästi edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kuljetustyön määrä tonnikilometreinä mitattuna kasvoi 17 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

7.8.1997

Kuluttajien luottamus talouteen vahva

Suomalaisten luottamus talouden paranemiseen säilyi vahvana heinäkuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli +15,4. Väestöryhmien välillä oli kuitenkin eroja. Tyytyväisimpiä olivat yrittäjät ja tyytymättömimpiä maatalousyrittäjät. Eroja löytyy myös eri alueiden välillä. Tyytyväisimpiä kuluttajat olivat Etelä-Suomessa, tyytymättömimpiä Vaasan, Pohjois-Karjalan ja Kuopion lääneissä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 21. - 28 heinäkuuta 1 600 suomalaista.

6.8.1997

Kunnat lyhensivät velkojaan viime vuonna

Kunnallistalouden suotuisa kehitys jatkui vuonna 1996. Kuntien verotulot kasvoivat viidellä miljardilla markalla. Valtionosuusleikkauksista ja käyttömenojen kasvusta huolimatta kunnat pystyivät vähentämään pitkäaikaisia velkojaan lähes kolmella miljardilla. Kolmen viime vuoden aikana kuntien velkataakka on keventynyt neljänneksen. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen julkaisemista kuntien taloustilaston ennakkotiedoista.

1.8.1997

Asuntoluvat lisääntyneet reilusti alkuvuonna

Tammi-toukokuussa sai rakennusluvan runsaat 14 000 uutta asuntoa eli yli 5 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kolmannes luvista myönnettiin pääkaupunkiseudulla, jossa luvan saaneiden asuntojen määrä kaksinkertaistui edellisvuotisesta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

1.8.1997

Asuntojen hintojen nousu tasaantui keväällä

Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen nousu hidastui huhti-kesäkuussa. Asuntojen hinnat kohosivat tammi-maaliskuusta pääkaupunkiseudulla keskimäärin 2,2 prosenttia, muualla maassa 3,2 prosenttia ja koko maassa kolme prosenttia. Viime vuoden toisesta neljänneksestä asuntojen hinnat ovat nousseet koko maassa 19 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 26 prosenttia. Reaalihinnat ovat 80-luvun puolenvälin tasolla.

31.7.1997

Tuotannon kasvu jatkui toukokuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun 5 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, tuotanto oli toukokuussa 0,4 prosenttia suurempi kuin huhtikuussa. Huhtikuussa tuotanto kasvoi 8 prosenttia edellisvuotisesta. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

30.7.1997

Kesäkuun tieliikenteessä kuoli 49 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kesäkuussa 49 ja loukkaantui 905 ihmistä. Kuolleiden määrä oli sama kuin viime vuoden kesäkuussa ja loukkaantuneidenkin määrä kasvoi alle prosentin. Kesäkuu oli tänä vuonna ensimmäinen kuukausi, jolloin kuolleiden määrä ei lisääntynyt edellisvuotisesta.

29.7.1997

Kaupan myynti jatkoi kasvuaan toukokuussa

Tukkukaupan jokainen toimiala paransi myyntiään viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun. Vähittäiskaupassakin vain kolme toimialaa myi Tilastokeskuksen kauppatilaston mukaan viimevuotista vähemmän.

25.7.1997

Asuntokauppa lisääntyi neljänneksen viime vuonna

Asunto-osakekauppa vilkastui Tilastokeskuksen mukaan selvästi viime vuonna. Kauppojen määrä nousi edellisvuotisesta neljänneksen noin 70 000:een. Rahaa kaupoissa käytettiin yhteensä 21,2 miljardia markkaa, 4,7 miljardia markkaa enemmän kuin vuonna 1995. Asuntokauppa jatkui vilkkaana myös viime keväänä.

24.7.1997

Työllisyys kehittyi myönteisesti kesäkuussa

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kesäkuussa 1 983 000 eli 65 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Palkansaajien määrä lisääntyi kaikilla toimialoilla liikennettä lukuun ottamatta. Eniten työllisyys parani rakennusalalla.

18.7.1997

Matkailu ulkomailta lisääntyi toukokuussa viidenneksen

Matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun 11 prosenttia. Ulkomaalaisten yöpymiset lisääntyivät peräti 21 prosenttia, kotimaisten matkailijoiden 8 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen matkailutilastosta.

18.7.1997

Tuontihinnat laskivat 0,3 prosenttia kesäkuussa

Tuontihinnat laskivat 0,3 prosenttia toukokuusta kesäkuuhun. Lasku johtui pääasiassa raakaöljyn halpenemisesta. Viime vuoden kesäkuusta tuontihinnat ovat kuitenkin kohonneet 0,2 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuontihintaindeksistä.

15.7.1997

Teollisuustuotanto kasvoi nopeasti

Teollisuustuotanto kasvoi Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 6,1 prosenttia viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun. Tuotannon kasvua pitävät yllä erityisesti paperi- ja rakennusaineteollisuus.

15.7.1997

Kesäkuun inflaatio 1,2 prosenttia

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden kesäkuusta tämän vuoden kesäkuuhun 1,2 prosenttia. Inflaatio kiihtyi hieman, sillä toukokuussa se oli 1,0 prosenttia. Toukokuusta kesäkuuhun hinnat nousivat 0,2 prosenttia. Tiedot ovat Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

14.7.1997

Kuusamo yhä vankemmin kesämökkikuntien kärjessä

Kuusamo vahvisti viime vuonna asemaansa Suomen johtavana kesämökkikuntana. Tilastokeskuksen mukaan sinne tehtiin selvästi eniten uusia kesämökkejä, ja kunnassa sijaitsevien mökkien määrä lähenee jo viittä tuhatta.

14.7.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 2,5 prosenttia

Rakennuskustannukset nousivat vuoden 1996 kesäkuusta vuoden 1997 kesäkuuhun 2,5 prosenttia. Tarvikepanosten hinta kohosi 2,7 prosenttia, työpanosten hinta 3,4 prosenttia ja muiden panosten hinta 0,5 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.7.1997

Kansantuotteen kasvu jatkui nopeana

Bruttokansantuotteen määrä on kasvanut kahtena viime vuonna ripeästi. Kasvu oli viime vuonna 3,3 prosenttia ja toissa vuonna 5,1 prosenttia. Nimellinen bruttokansantuote oli viime vuonna 575 miljardia markkaa ja kansantulo henkeä kohti 91 200 markkaa. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon tarkistetuista laskelmista.

8.7.1997

Ulkomaan matkailu kasvoi viime vuonna 14 prosenttia

Suomalaisten ulkomaan matkailu kasvoi viime vuonna voimakkaasti jo toista vuotta peräkkäin. Matkoja ulkomaille tehtiin 14 prosenttia edellisvuotta enemmän, kun taas kotimaan matkailu ja laivayöpymisen sisältävät risteilyt kääntyivät parin prosentin laskuun. Yhteensä ulkomaille tehtiin runsaat 5 miljoonaa vapaa-ajan matkaa, joista lähes 1,3 miljoonaa oli 1-2 viikon lomamatkoja, vajaat 2 miljoonaa lyhyitä 1-3 päivän matkoja tai yöpymisen sisältäneitä risteilyjä ja loput 2 miljoonaa lähialueille tehtyjä päivämatkoja. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen neljännesvuosittain tehtävästä matkailututkimuksesta, jossa haastateltiin viime vuonna yhteensä 8 184 suomalaista.

7.7.1997

Teollisuuden kasvu hidastui viime vuonna

Teollisuustuotannon kasvu hidastui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna selvästi. Tuotannon arvo nousi vain 3 prosenttia. Henkilöstön määrä kohosi vain vajaan prosentin. Myös investoinnit lisääntyivät edellisvuotista vähemmän. Viime vuonna kasvu oli 8 prosenttia.

4.7.1997

Tietoyhteiskunta kasvaa alueellisina saarekkeina

Suomi on johtavia maita tietoyhteiskuntana. Meillä on Internet-liittymiä asukasta kohti enemmän kuin missään muualla, matkapuhelintiheys on maailman huippuluokkaa ja tutkimusmenojen osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa suurempi kuin OECD- ja EU-maissa keskimäärin. Esimerkiksi kotitietokoneet ja matkapuhelimet jakaantuvat kuitenkin kotitalouksiimme epätasaisesti, ilmenee Tilastokeskuksen Kuntapuntari-julkaisun tietoyhteiskuntanumerosta.

3.7.1997

Kuluttajabarometri: Yhä useampi aikoo lomamatkalle

Lähes 60 prosenttia kotitalouksista aikoo tehdä lomamatkan kotimaassa seuraavan puolen vuoden sisällä. Ulkomaan lomamatkaa suunnittelee vajaat 40 prosenttia vastaajista. Matkustusaikeet ulkomaille vaihtelevat paljon eri puolilla Suomea. Ulkomaan lomamatkalle aiotaan eniten Etelä-Suomessa ja vähiten Pohjois-Suomessa. Kotimaan lomamatkasuunnitelmat jakautuvat tasaisemmin. Eniten niitä suunnitellaan Pohjois-Suomessa, vähiten Kymen läänissä. Uudenmaan läänissä kaikista suunnitelluista lomamatkoista puolet suuntautuu kotimaahan, Pohjois-Suomessa kolme neljäsosaa.

2.7.1997

Pankkien tulokset elpymässä

Kotimaisten pankkien nettotulos tilikaudelta 1996 oli 2 082 miljoonaa markkaa voitollinen. Pankkien tilikauden voittolukuja kasvattivat olennaisesti kauden aikana saadut 1 628 miljoonan markan satunnaiset tuotot. Vuoden 1997 tammi-maaliskuun ajalta kirjautui vastaavasti voittoa 1 195 miljoonaa markkaa. Tilikauden 1995 tulos osoitti tilinpäätöksen tehneiden pankkien osalta vielä 423 miljoonaa markkaa tappiota. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen pankkien ja muiden luottolaitosten tilinpäätöstilastoista. Tiedot kuvaavat tilinpäätöksen tehneiden luottolaitosten toimintaa.

1.7.1997

Teollisuusseutujen talouskehitys nopeinta ja voimakkaimmin vaihtelevaa

Teollisuusseutukunnat kasvattivat tuotannon arvoaan eniten vuonna 1995. Huolimatta lamasta ja teollisuustuotannon arvon alenemisesta, on teollistuneiden seutukuntien talouden kehitys ollut vuosina 1988-95 keskimäärin muita seutukuntia parempi. Kun seutukuntien talouden kehitystä mitataan asukasta kohti lasketun alueellisen bruttokansantuotteen (bkta) vuosimuutosten summana, yhdeksälle kärkisijalle nousee joko suuri tai keskisuuri teollisuuspaikkakunta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen alueellisista bruttokansantuotelaskelmista. 30.6.1997

Asuntojen vuokrat nousseet selvästi

Asuinhuoneistojen vuokrat nousivat selvästi viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun. Pääkaupunkiseudulla vuokrat kohosivat 8,3 prosenttia ja muualla maassa 6,2 prosenttia. Uusissa vapaarahoitteisissa vuokrasuhteissa vuokrat nousivat koko maassa 5 prosenttia huhtikuusta 1996. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuokratilastosta.

30.6.1997

Tuotannon kasvu kiihtyi huhtikuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun 8 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, oli huhtikuun tuotanto 0,5 prosenttia maaliskuun tuotantoa suurempi. Maaliskuussa tuotanto kasvoi 5,9 prosenttia edellisvuotisesta. Tuotannon kasvun nopeutumiseen vaikutti osaltaan se, että huhtikuussa oli tänä vuonna kaksi työpäivää enemmän kuin viime vuonna. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

27.6.1997

Tukkukaupalla erinomainen huhtikuu

Tukkukaupan myynti lisääntyi viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun kymmenen prosenttia. Hyvä kasvu johtui erityisesti koneiden ja muiden pääomatavaroiden sekä rauta- ja rakennustarvikkeiden myynnin lisääntymisestä. Vähittäiskauppa kasvoi vähemmän. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

26.6.1997

Työpaikkoja lisää teollisuuteen ja rakentamiseen

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan toukokuussa 1 855 000 eli 60 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Palkansaajien määrä nousi kaikilla toimialoilla, eniten teollisuudessa ja rakentamisessa.

25.6.1997

Toukokuun tieliikenteessä kuoli 29 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan toukokuun tieliikenteessä kuoli 29 ja loukkaantui 705 ihmistä. Kuolleiden määrä lisääntyi 5:llä, kun taas loukkaantuneita oli 50 vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Eniten liikennekuolemia sattui Turun ja Porin läänissä, jossa sai surmansa 8 ihmistä. Hämeen läänissä kuoli 6 ja Uudenmaan läänissä 4 ihmistä.

24.6.1997

Kotitalouksien tulot lisääntyivät,
tuloerot kasvoivat jonkin verran vuonna 1995

Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot lisääntyivät vuonna 1995 ja ne jakautuivat talouksien kesken jonkin verran epätasaisemmin kuin vuotta aiemmin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tulonjakotilaston vuoden 1995 lopullisista tiedoista.

24.6.1997

Bruttokansantuote kasvoi alkuvuonna neljä prosenttia

Bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 4 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan, ilmenee Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista. Bruttokansantuote pieneni 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kun vertaillaan kausitasoitettuja lukuja.

19.6.1997

Asuntoluvat kaksinkertaistuivat pääkaupunkiseudulla huhtikuussa

Huhtikuussa rakennusluvan sai runsaat 3 700 uutta asuinhuoneistoa, eli noin 1 600 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kolmannes luvista myönnettiin pääkaupunkiseudulla, jossa luvan saaneiden asuntojen määrä oli yli kaksinkertainen vuotta aiempaan verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

18.6.1997

Kuorma-autokuljetukset lisääntyivät alkuvuonna

Viime vuoden puolivälissä alkanut kuorma-autokuljetusten kasvu jatkui vuoden 1997 ensimmäisellä neljänneksellä. Kuorma-autoilla kuljetettiin tammi-maaliskuussa tavaraa yhteensä 75 miljoonaa tonnia, joten kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kertyi lähes 5 prosenttia. Muita tavaroita kuin maa-aineksia kuljetettiin 53 miljoonaa tonnia, eli noin 8 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden tammi-maaliskuussa. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

18.6.1997

Tuontihinnat nousivat 1,3 prosenttia toukokuussa

Tuontihinnat nousivat 1,3 prosenttia huhtikuusta toukokuuhun. Nousu johtui pääasiassa raakaöljyn, raakakahvin ja metallimalmien kallistumisesta. Viime vuoden toukokuusta tuontihinnat ovat kohonneet puoli prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuontihintaindeksistä.

17.6.1997

Viljelijöiden tulot kasvoivat vuonna 1995

Viljelijöiden valtionveron alaiset tulot olivat vuonna 1995 keskimäärin 167 400 markkaa eli 10 prosenttia suuremmat kuin vuotta aiemmin. Veroja viljelijät maksoivat tuloistaan keskimäärin 46 000 markkaa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta maatilatalouden tulo- ja verotilastosta.

17.6.1997

Luottokanta kääntyi kasvuun vuonna 1996

Kotimainen luottokanta oli viime vuoden lopussa 699 miljardia markkaa. Se oli 3 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Luottokanta kääntyi vuonna 1996 kasvuun neljän vuoden supistumisen jälkeen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilastosta, joka kuvaa kotimaisten rahoituslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen luotonantoa.

16.6.1997

Teollisuustuotannon vahva kasvu jatkui huhtikuussa

Teollisuustuotanto nousi huhtikuussa Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 7,9 prosenttia viime vuoden huhtikuusta. Tuotannon vahvaa kasvua pitivät yllä metalliteollisuus sekä puu- ja paperiteollisuus. Metalliteollisuuden tuotanto lisääntyi lähes 11 prosenttia ja puu- ja paperiteollisuuden 13,5 prosenttia.

16.6.1997

Inflaatio toukokuussa 1,0 prosenttia

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun 1,0 prosenttia. Huhtikuusta toukokuuhun hinnat nousivat 0,2 prosenttia.

13.6.97

Yli 30-vuotiaat naiset käyttävät vähän kotitietokoneita
Tietokoneohjelmien englanninkielisyys yleinen ongelma

Kotitietokoneiden ja niiden oheislaitteiden käyttö ja käyttötaidot vaihtelevat selvästi iän ja sukupuolen mukaan. Yli 30-vuotiaat naiset käyttävät varsin vähän kotitietokoneita ja niiden oheislaitteita. Tietokoneohjelmien englanninkielisyys tuottaa vaikeuksia suurimmalle osalle käyttäjistä, ilmenee Tilastokeskuksen tekemästä kyselytutkimuksesta Suomalaiset ja uusi tietotekniikka. Tiedot on kerätty viime marras-joulukuussa.

13.6.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 2,4 prosenttia

Rakennuskustannukset nousivat vuoden 1996 toukokuusta vuoden 1997 toukokuuhun 2,4 prosenttia. Tarvikepanosten hinta kohosi 2,6 prosenttia, työpanosten hinta 3,3 prosenttia ja muiden panosten hinta 0,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

12.6.1997

Matkailu kasvoi voimakkaasti huhtikuussa

Matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät huhtikuussa 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 6 prosenttia ja ulkomailla asuvien peräti 23 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

5.6.1997

Kuluttajabarometri: lapsiperheiden asuntokaupat kasvussa

Kuluttajien mielestä Suomen taloudellinen tilanne on kohentunut viimeisen vuoden aikana ja talouskasvun uskotaan jatkuvan. Parantuneen talouden odotetaan vähentävän työttömien määrää ja helpottavan kotitalouksien omaa taloustilannetta seuraavien 12 kuukauden aikana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 19.-26. toukokuuta 1 700 suomalaista.

30.5.1997

Asuinrakentaminen lisääntyi alkuvuonna

Tammi-maaliskuussa alettiin rakentaa uusia asuinrakennuksia 1,5 miljoonan kuutiometrin edestä, eli puolet enemmän kuin tammi-maaliskuussa 1996. Maatalousrakennuksia alettiin rakentaa reilusti yli kaksinkertainen määrä edellisvuotiseen verrattuna. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä yhteensä pysyi edellisvuotisen suuruisena. Niitä aloitettiin vajaan miljoonan kuutiometrin verran. Sen sijaan liike- ja toimistorakennuksia sekä julkisia palvelurakennuksia alettiin rakentaa selvästi vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennustilastoista.

30.5.1997

Vähittäiskauppa kävi hyvin alkuvuonna

Ensimmäinen vuosineljännes oli hyvä vähittäiskaupalle. Erityisesti menestyivät rauta- ja rakennustarvikkeiden sekä autojen vähittäiskauppa, kun verrataan tammi-, helmi- ja maaliskuun myyntimääriä vuotta aiempiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

30.5.1997

Kokonaistuotannon kasvu jatkui maaliskuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden maaliskuusta tämän vuoden maaliskuuhun 5,9 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, maaliskuun tuotanto oli 0,4 prosenttia helmikuun tuotantoa suurempi. Helmikuussa tuotanto kasvoi 4,7 prosenttia edellisvuotisesta. Tuotanto lisääntyi maaliskuussa edelleen kaikilla toimialoilla. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

29.5.1997

Tietoyhteiskunnasta tarvitaan tilastokuvausta

EU/ETA-maiden tilastopäälliköt kokoontuvat parhaillaan Suomessa DGINS-konferenssiin (Directeurs Généraux des Instituts Nationaux de Statistique). 29.-30.5.1997 pidettävän kokouksen aiheena on "Tietoyhteiskunta ja tilastot"; miten tilastoilla kuvataan tietoyhteiskuntaa ja toisaalta miten tietoyhteiskunta vaikuttaa tilastoihin. Puheenjohtajana toimii Tilastokeskuksen pääjohtaja Timo Relander, valtiovallan tervehdyksen esittää opetusministeri Olli-Pekka Heinonen ja alustajina on ETA-maiden tilastopäälliköitä sekä alan asiantuntijoita eri Euroopan maista ja kansainvälisistä järjestöistä.

29.5.1997

Suurteollisuuden kannattavuus vuoden 1994 hyvää tasoa

Suurten teollisuusyritysten kannattavuus heikkeni viime vuonna huippuvuodesta 1995, mutta oli vielä vuoden 1994 hyvää tasoa. Kannattavuutta heikensivät metsäteollisuuden hintojen ja toimitusten supistuminen sekä metalliteollisuuden kustannusten nousu. Tulokset riittivät kuitenkin vielä velkojen lyhennyksiin ja yritysten omavaraisuusaste koheni edelleen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta suurten teollisuusyrityksen tilinpäätöstilastosta.

29.5.1997

Palkansaajien määrä lisääntyi hieman huhtikuussa -
tilastoinnin muutos vaikeuttaa työllisyyskehityksen arviointia

Palkansaajia oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan huhtikuussa 1 797 000, noin 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tänä vuonna työllisyyskehitystä onkin syytä arvioida lähinnä palkansaajien määrän muutoksilla, sillä Euroopan unionin tilastoperusteiden käyttöönotto vuoden alusta vaikeuttaa erityisesti yrittäjien määrän vertailua vuotta aiempaan. Yrittäjien osalta luvut ovat taas täysin vertailukelpoisia ensi vuoden alussa, kun uuden käytännön mukaisia tilastoja on koottu koko vuodelta.

28.5.1997

EU:n tilastopäälliköt Suomessa

EU/ETA-maiden tilastopäälliköt vierailevat Suomessa 28.-30. toukokuuta ja osallistuvat kahteen Tilastokeskuksen isännöimään kokoukseen.

28.5.1997

Kuorma-autojen sorakuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät 1996

Kuorma-autot kuljettivat kotimaan liikenteessä yhteensä 374 miljoonaa tonnia tavaraa vuonna 1996. Koko alkuvuoden maa-aineskuljetuksia vaivanneen matalasuhdanteen seurauksena kokonaistonnimäärä jäi edellisvuotista pienemmäksi, vaikka muita tavaroita kuin maa-aineksia kuljetettiin noin 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 1995. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

28.5.1997

Huhtikuun tieliikenteessä kuoli 39 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan huhtikuussa 39 ja loukkaantui 510 ihmistä. Kuolleiden määrä lisääntyi 14:llä ja loukkaantuneiden 18:lla viime vuoden huhtikuuhun verrattuna.

27.5.1997

Oppilaitoksia 5 900, oppilaita 1,7 miljoonaa

Suomessa oli Tilastokeskuksen oppilaitosrekisterin mukaan viime vuoden lopussa oppilaitoksia 5 866 ja niissä opiskeli 1,7 miljoonaa oppilasta. Vuodessa oppilaitokset vähenivät 146:lla. Oppilaitosten määrä väheni eniten Kuopion sekä Hämeen lääneissä.

27.5.1997

Palkat nousseet vuodessa 2,6 prosenttia

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan palkansaajien ansiot kohosivat viime vuoden tammi-maaliskuusta tämän vuoden tammi-maaliskuuhun 2,6 prosenttia. Reaaliansiot nousivat 2,1 prosenttia.

23.5.1997

Luottokorttiostot kasvoivat selvästi viime vuonna

Luottokorteilla ostettiin viime vuonna tavaroita ja palveluita 23,7 miljardilla markalla, mikä oli 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 1995. Ostoista 79 prosenttia eli lähes 18,8 miljardia markkaa tehtiin korottomilla, alle kahden kuukauden luottoajan maksuaikakorteilla. Varsinaisilla luottokorteilla ostettiin lähes 5 miljardilla markalla, mikä oli 17 prosenttia edellisvuotista enemmän. Luvut ovat Tilastokeskuksen luottokorttitilastosta vuodelta 1996. Tilasto perustuu korttiyhtiöille tehtyyn kyselyyn.

22.5.1997

Hotelli- ja ravintolaklusterissa vähän korkeakoulutettuja
Työvoiman vaihtuvuus suurta, työvoimassa paljon naisia ja nuoria

Hotelli- ja ravintolaklusterissa vuonna 1995 työskennelleistä kolme neljästä oli suorittanut tutkinnon joko lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa. Vain kuudella prosentilla oli korkea-asteen tutkinto, ilmenee Tilastokeskuksen tutkimuksesta, jossa on selvitetty hotelli- ja ravintolaklusterin sekä elintarvikeklusterin koulutuspääoman kehitystä vuosina 1970-95.

22.5.1997

Rakennusluvat vahvassa kasvussa maaliskuussa

Rakennuslupia myönnettiin maaliskuussa kaikkiaan 2,5 miljoonan kuutiometrin rakentamiseen, eli 43 prosenttia enemmän kuin maaliskuussa 1996. Asuinrakennuslupien määrä oli neljänneksen edellisvuotista suurempi ja teollisuusrakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä kaksinkertaistui vuotta aiempaan verrattuna. Teollisuusrakennuskuutioista noin puolet myönnettiin Kymen läänissä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

19.5.1997

Sijoitusrahastojen arvo yli kaksinkertaistui viime vuonna

Suomessa rekisteröityjen sijoitusrahastojen kokonaisarvo oli viime vuoden lopussa 11,8 miljardia markkaa. Sijoitusrahastojen arvo yli kaksinkertaistui vuoden 1995 lopusta, jolloin rahastojen arvo oli 5,2 miljardia markkaa. Sijoitusrahaston arvo saadaan vähentämällä rahaston varoista rahaston velat. Sijoitusrahastoja paisuttivat lähinnä lyhyen koron rahastot, joiden arvo kasvoi edellisestä vuodesta peräti 4,4 miljardia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen sijoitusrahastotilastosta.

19.5.1997

Vientihinnat nousivat 0,6 prosenttia huhtikuussa

Vientihinnat nousivat 0,6 prosenttia maaliskuusta huhtikuuhun. Nousu johtui lähinnä perusmetallien, paperien ja kartonkien sekä koneiden ja laitteiden kallistumisesta. Viime vuoden huhtikuusta vientihinnat ovat kuitenkin laskeneet 5,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vientihintaindeksistä.

16.5.1997

Matkailu Yhdysvalloista ja Japanista lisääntyi maaliskuussa

Helmikuun tapaan jäivät matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä maaliskuussa lähes samalle tasolle kuin maaliskuussa 1996. Kotimaisten matkailijoiden yöpymismäärä väheni noin prosentin ja ulkomailla asuvien lisääntyi saman verran. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

15.5.1997

Teollisuustuotannon kasvu voimistui maaliskuussa

Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 8,8 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Helmikuussa tuotanto lisääntyi 7,1 prosenttia. Vahvaa kasvua pitivät yllä metalliteollisuus sekä puu- ja paperiteollisuus.

15.5.1997

Inflaatio huhtikuussa 1,0 prosenttiin

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun 1,0 prosenttia. Inflaatio kiihtyi, sillä maaliskuussa se oli 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

14.5.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 2,1 prosenttia

Rakennuskustannukset nousivat vuoden 1996 huhtikuusta vuoden 1997 huhtikuuhun 2,1 prosenttia. Tarvikepanosten hinta nousi 2,1 prosenttia, työpanosten hinta 3,3 prosenttia ja muiden panosten hinta 0,3 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

7.5.1997

Kuluttajabarometri: talous ja ostoaikomukset kasvussa

Kuluttajien mielestä Suomen taloudellinen tilanne on kohentunut viimeisen vuoden aikana ja talouskasvun uskotaan jatkuvan. Parantuneen talouden odotetaan vähentävän työttömien määrää ja helpottavan kotitalouksien omaa taloustilannetta seuraavien 12 kuukauden aikana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 21.-28. huhtikuuta 1 600 suomalaista.

2.5.1997

Metsurien reaalipalkka laski 0,1 prosenttia viime vuonna

Metsätyöntekijöiden reaaliansio laski viime vuonna 0,1 prosenttia vuodesta 1995. Keskimääräinen kokonaisvuosiansio nousi 0,6 prosenttia. Metsätyöntekijöiden keskimääräiset vuosiansiot olivat 111 141 markkaa ilman työvälineen osuutta. Miesten ansio oli 112 378 markkaa ja naisten 79 055 markkaa. Kokonaisansioista muiden kuin tehdyn työajan ansioiden osuus oli 23,9 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen metsäpalkkatilastosta.

2.5.1997

Asuntojen hinnoissa reipasta nousua alkuvuonna

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat edelleen tammi-maaliskuussa. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat kohosivat 9,3 prosenttia, muualla maassa 6,6 prosenttia ja koko maassa yhteensä 7,6 prosenttia verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen. Vuoden 1996 tammi-maaliskuusta asuntojen hinnat ovat nousseet koko maassa noin 20 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla noin 30 prosenttia. Reaalihinnat ovat 80-luvun puolenvälin tasolla. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen hintatilastosta, joka perustuu kiinteistönvälittäjien aineistoon.

30.4.1997

Kokonaistuotanto kasvoi edelleen helmikuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun 4,6 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, helmikuun tuotanto oli 0,3 prosenttia tammikuun tuotantoa suurempi. Tammikuussa tuotanto kasvoi 5,7 prosenttia edellisvuotisesta. Tuotanto lisääntyi helmikuussa edelleen kaikilla toimialoilla. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

29.4.1997

Maaliskuun tieliikenteessä kuoli 35 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maaliskuussa 35 ja loukkaantui 565 ihmistä. Kuolleiden määrä lisääntyi 11:llä ja loukkaantuneiden 41:llä viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

29.4.1997

Kotimaankauppa jatkoi kasvuaan helmikuussa

Tukku- ja vähittäiskaupassa vuosi on alkanut hyvin. Helmikuun vähittäiskaupassa kasvoivat eniten rauta- ja rakennustarvikkeiden sekä sähkötarvikkeiden ja kodintekniikan myyntimäärät. Vastaavasti tukkukaupassa kasvoi raaka-aineiden myynti. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

28.4.1997

Kevyt johdatus tilastomaailmaan

Suomalainen kuluttaja sisältää mämmiä 0,1 prosenttia. Suomessa on 94 093 mopoa. Suomalainen vapaa-ajankalastaja saa pienehkön lohen keskimäärin joka 5. vuosi, kertoo Tilastokeskuksen juuri julkaisema Vara-aktuaarin Tilastotälli -kirja.

25.4.1997

Asuinrakennusluvat lisääntyivät edelleen helmikuussa

Rakennusluvan sai helmikuussa yli 2 400 uutta asuinhuoneistoa, eli kaksi kertaa niin paljon kuin vuotta aiemmin. Koko uudisrakentamiseen lupia myönnettiin 1,7 miljoonan kuutiometrin edestä, noin viidennes edellisvuotista vähemmän. Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä pieneni selvästi. Samaten julkisten palvelurakennusten lupakuutiot vähenivät huomattavasti viime vuoden helmikuusta, jolloin määrää kasvatti Helsingin suurhallihanke. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

24.4.1997

Työpaikat lisääntyivät palveluissa

Työpaikat lisääntyivät palvelualoilla runsaalla 40 000:lla viime vuoden maaliskuusta tämän vuoden maaliskuuhun, ilmenee Tilastokeskuksen uudistetusta työvoimatutkimuksesta. Myös jalostuksessa työllisyys hieman parani. Alkutuotannossa työpaikat vähenivät. Kaikkiaan työllisiä oli maaliskuussa 2 107 000 henkeä, 40 000 enemmän kuin vuosi sitten.

23.4.1997

Teollisuuden ympäristönsuojeluinvestoinnit kasvoivat 51 prosenttia 1995

Teollisuus käytti ympäristönsuojeluun 3,1 miljardia markkaa vuonna 1995. Siitä runsaat 1,5 miljardia oli ympäristönsuojeluinvestointeja, mikä oli 51 prosenttia enemmän kuin vuonna 1994. Teollisuuden kaikista kiinteistä investoinneista ympäristönsuojeluinvestointien osuus oli 6,8 prosenttia. Tämä on hieman enemmän kuin vuonna 1994, jolloin osuus oli 5,7 prosenttia, mutta selvästi vähemmän kuin vuosina 1992 ja 1993, jolloin vastaava osuus oli noin 10 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen teollisuuden ympäristönsuojelumenoja koskevasta tilastosta.

18.4.1997

Matkailu Norjasta ja Japanista lisääntyi helmikuussa

Tammikuun voimakkaan kasvun jälkeen jäivät matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä helmikuussa lähes samalle tasolle kuin helmikuussa 1996. Kotimaisten matkailijoiden yöpymismäärä kasvoi prosentin ja ulkomailla asuvien väheni yli prosentin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

18.4.1997

Vientihinnat laskeneet vuodessa 6,2 prosenttia

Vientihinnat ovat laskeneet viime vuoden maaliskuusta 6,2 prosenttia. Tämä johtui erityisesti paperien ja kartonkien, mutta myös perusmetallien, turkisnahkojen ja selluloosan halpenemisesta. Paperien ja kartonkien hinnat ovat runsaat 15 prosenttia alempia kuin viime vuoden maaliskuussa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vientihintaindeksistä.

16.4.1997

Konkurssien määrä väheni myös viime vuonna

Konkurssien määrä väheni viime vuonna jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Edellisvuodesta konkurssit vähenivät 9 prosentilla. Viime vuonna pantiin Tilastokeskuksen mukaan vireille 4 296 konkurssia.

15.4.1997

Puu- ja paperiteollisuus veti tuotannon kasvua helmikuussa

Teollisuustuotanto kasvoi helmikuussa Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 6,7 prosenttia viime vuoden helmikuusta.

15.4.1997

Inflaatio 0,6 prosenttia maaliskuussa

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden maaliskuusta tämän vuoden maaliskuuhun 0,6 prosenttia. Helmikuusta maaliskuuhun hinnat kohosivat 0,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

14.4.1997

Rakennuskustannukset nousseet takaisin vuoden 1995 tasolle

Rakennuskustannukset ovat vuoden 1996 alun pudotuksen jälkeen nousseet takaisin vuoden 1995 tasolle. Maaliskuun 1997 rakennuskustannukset olivat 2 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin. Kustannuksia nostivat tarvikkeiden, kuten kyllästetyn puutavaran, puuikkunoiden ja vesiputkien kallistuminen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

8.4.1997

Yritysten määrä kääntyi nousuun vuonna 1995

Yritysten ja toimipaikkojen määrä kasvoi vuonna 1995 ensimmäisen kerran sitten vuoden 1990. Myös henkilöstön määrä kääntyi nousuun. Yritysten määrä kasvoi 2,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, toimipaikkojen määrä kasvoi 1,9 prosenttia, henkilöstön määrä 4,4 ja liikevaihdon määrä 7,8 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen yritysrekisteristä.

3.4.1997

Kuluttajien luottamus talouteen edelleen vahva

Suomalaisten luottamus talouden kehitykseen säilyi Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan vahvana maaliskuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli +15,6 eli lähes yhtä suuri kuin helmikuun ennätysarvo +15,9. Väestöryhmien välillä oli kuitenkin isoja eroja. Tyytyväisimpiä olivat yrittäjät ja toimihenkilöt, tyytymättömimpiä maatalousyrittäjät.

2.4.1997

Informaatiosektorin liikevaihto 117 miljardia vuonna 1995

Informaatioalojen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 1995 lähes 117 miljardia markkaa. Alojen yritysten osuus kaikkien yritysten liikevaihdosta oli 12 prosenttia ja henkilöstöstä 15 prosenttia. Informaatioalojen yritysten määrä, liikevaihto ja henkilöstö kasvoivat vuodesta 1993 vuoteen 1995 selvästi koko yrityssektorin keskiarvoa nopeammin. Tiedot ovat Tilastokeskuksen tuoreesta julkaisusta Tiedolla tietoyhteiskuntaan.

1.4.1997

Hyvinvointikatsauksen teemana rikkaudet

Vuoden ensimmäinen Hyvinvointikatsaus kertoo muun muassa kansanvarallisuudesta, kotitalouksien varallisuudesta, perinnöistä ja kestokulutushyödykkeiden omistamisesta. Alla poimintoja lehden artikkeleista.

27.3.1997

Työpaikat lisääntyivät jalostuksessa ja palveluissa

Työpaikat lisääntyivät sekä jalostuksessa että palvelualoilla noin 20 000:lla kummassakin viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun, ilmenee Tilastokeskuksen uudistetusta työvoimatutkimuksesta. Kaikkiaan työllisiä oli helmikuussa 2 094 000 henkeä, runsaat 40 000 enemmän kuin vuosi sitten.

27.3.1997

Kokonaistuotanto kasvoi edelleen ripeästi tammikuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden tammikuusta tämän vuoden tammikuuhun 5,7 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, tammikuun tuotanto oli 0,4 prosenttia joulukuun 1996 tuotantoa suurempi. Joulukuussa tuotanto kasvoi 6,2 prosenttia edellisvuotisesta. Tuotanto lisääntyi tammikuussa kaikilla toimialoilla. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

26.3.1997

Ammattiluokitus uudistettu

Tilastokeskus on uudistanut ammattiluokituksensa kansainvälisten standardien mukaiseksi. Ammattiluokitus 1997 perustuu Kansainvälisen työjärjestön ILOn ja Euroopan unionin luokituksiin. Edellinen, vuoden 1987 ammattiluokitus oli melko puhtaasti kansallinen luokitus, joka pohjautui vanhaan pohjoismaiseen standardiin.

Vuokra-asuntojen tarjonta vähäistä, vuokrapyynnötkorkeita

Vuokralle tarjottavien asuntojen lukumäärä on vähentynyt viime vuodesta. Tilastokeskuksen vuokratiedustelun mukaan vuokrapyynnöt ovat nousseet vuodessa pääkaupunkiseudulla neljä prosenttia. Vuokravälittäjien mukaan kaupunkien keskustojen pienten asuntojen ohella nyt on kysyntää myös rivi- ja omakotitaloista.

Vuosi alkoi kotimaankaupassa hyvin

Sekä tukku- että vähittäiskauppa kasvoivat tammikuussa. Vähittäiskaupassa ostajia kiinnostivat viimevuotista enemmän erityisesti rauta- ja rakennustarvikkeet sekä urheilutarvikkeet. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

25.3.1997

Helmikuun tieliikenteessä kuoli 33 ihmistä

Tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan helmikuussa 33 ja loukkaantui 542 ihmistä. Kuolleiden määrä väheni 3:lla ja loukkaantuneiden 161:llä eli 23 prosentilla viime vuoden helmikuuhun verrattuna.

25.3.1997

Venäläisten yöpymiset lisääntyivättammikuussa lähes 40 %

Matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät tammikuussa 1997 lähes 9 prosenttia tammikuusta 1996. Kotimaisten matkailijoiden yöpymismäärä kasvoi 6 ja ulkomailla asuvien peräti 17 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

24.3.1997

Kauniainen koulutustasoltaan yhä kirkkaammin kärjessä

Väestön koulutustaso on noussut lähes neljänneksen vuodesta 1983 vuoteen 1995. Tilastokeskuksen koulutusrakennetilaston mukaan koulutustaso on noussut eniten Kauniaisissa, jossa se on muutenkin ollut maamme kunnista selvästi korkein.

24.3.1997

Suomen korkean teknologian vienti kasvoi viime vuonna vauhdilla

Suomen korkean teknologian tuotteiden viennin arvo oli viime vuonna 25,3 miljardia markkaa. Vienti kasvoi edellisvuodesta peräti 17 prosenttia. Samaan aikaan korkean teknologian tuotteiden tuonti lisääntyi vain 3 prosenttia ja oli 21,4 miljardia. Ylijäämää korkean teknologian tuotteiden ulkomaankaupasta kertyi siten 3,9 miljardia markkaa, mikä oli 2,9 miljardia enemmän kuin vuonna 1995. Luvut ovat Tilastokeskuksen tiede- ja teknologiatilastojen ennakkotietoja.

21.3.1997

Bruttokansantuote kasvoi 5,8 prosenttia viime vuoden lopulla

Bruttokansantuote kasvoi vuoden 1996 viimeisellä neljänneksellä 5,8 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kasvu voimistui vuoden mittaan. Ensimmäisellä neljänneksellä bruttokansantuote lisääntyi 1,5 prosenttia, toisella neljänneksellä 1,7 prosenttia ja kolmannella vuosineljänneksellä 4,1 prosenttia edellisvuotisesta. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

20.3.1997

Asuinrakennusluvat kaksinkertaistuivat tammikuussa

Rakennusluvan sai tammikuussa runsaat 1 500 uutta asuinhuoneistoa, mikä on kaksinkertainen määrä vuotta aiempaan verrattuna. Yli puolet luvista myönnettiin pääkaupunkiseudulla, jossa asuntojen lupia oli lähes 700 enemmän kuin tammikuussa 1996. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastosta.

19.3.1997

Kuntien talousarvionäkymät viimevuotisia synkemmät

Kunnat odottavat taloutensa kiristyvän tänä vuonna selvästi. Usean vuoden suotuisan kehityksen jälkeen vuosikatteet kääntyvät jyrkkään laskuun ja lainamäärä alkaa jälleen kasvaa. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen laatimasta kuntien talousarviotilastosta.

18.3.1997

Vientihinnat laskivat puoli prosenttia helmikuussa

Vientihinnat laskivat tammikuusta helmikuuhun puoli prosenttia. Tämä johtui paperien ja kartonkien sekä turkisnahkojen halpenemisesta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vientihintaindeksistä.

17.3.1997

Teollisuustuotannon vahva kasvu jatkui tammikuussa

Teollisuustuotanto kasvoi tammikuussa Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan 7,6 prosenttia viime vuoden tammikuusta. Eniten lisääntyi puu- ja paperiteollisuuden tuotanto.

14.3.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 1,7 prosenttia

Rakennuskustannukset nousivat viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun 1,7 prosenttia. Tarvikepanosten hinta nousi 1,3 prosenttia ja työpanosten hinta 3,4 prosenttia. Muiden panosten hinta aleni 0,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

Inflaatio 0,4 prosenttia helmikuussa

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun 0,4 prosenttia. Tammikuusta helmikuuhun kuluttajahintaindeksin pisteluku nousi 0,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

11.3.1997

Tilastokuvat uusista lääneistä

Tilastokeskus on julkaissut uuden läänijaon mukaiset aluekatsaukset. Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Itä-Suomen katsaukset noudattavat uusia läänirajoja. Pohjois-Suomen katsauksessa ovat sekä Oulun että Lapin läänin tiedot. Lisäksi ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa koko maata seutukunnittain tarkasteleva Seutukuntakatsaus.

7.3.1997

Suomen inflaatio EU:n pienin uuden inflaatiomittarin mukaan

Euroopan unionin uuden yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan Suomen vuosi-inflaatio oli tammikuussa EU:n pienin, 0,9 prosenttia. Koko EU:n inflaatio oli 2,2 prosenttia.

7.3.1997

Asuinrakentaminen lisääntyi, teollisuusrakentaminenväheni viime vuonna

Uudisrakennustöitä aloitettiin viime vuonna vajaan 28 miljoonan kuutiometrin edestä, 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 1995. Asuinrakennuksia aloitettiin kuutioina neljänneksen edellisvuotista enemmän. Myös julkisia palvelurakennuksia ja maatalousrakennuksia alettiin rakentaa selvästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan aloitettujen teollisuusrakennusten sekä liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärät vähenivät kymmenen prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastosta.

5.3.1997

Kuluttajien luottamus talouteen vahva

Suomalaisten luottamus talouden paranemiseen säilyi vahvana helmikuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa +15,9. Väestöryhmien välillä oli kuitenkin isoja eroja. Tyytyväisimpiä olivat yrittäjät ja tyytymättömimpiä maatalousyrittäjät. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 17.-24. helmikuuta 1 800 suomalaista.

3.3.1997

Työvoimatutkimuksen uudistus vaikuttaa
vain vähän työllisyys- ja työttömyyslukuihin

Tilastokeskus on ottanut käyttöön uudistetun työvoimatutkimuksen. Ensimmäiset tulokset kuvaavat tammikuun työvoimatilannetta. Ennakkoselvitykset osoittavat, että menetelmän uudistus ei vaikuta kovinkaan paljon työllisyys- ja työttömyyslukuihin.

3.3.1997

Julkinen talous täyttää EMU-kriteerit

EMU-velka eli julkisyhteisöjen bruttovelka muille sektoreille oli Suomessa viime vuoden lopussa 58,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Osuus oli alle EU-maiden keskitason ja alitti niukasti Euroopan talous- ja rahaliiton lähentymiskriteerin 60 prosentin arvon. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen EU:n komissiolle kokoamista tiedoista.

3.3.1997

Työttömyyden suunta edelleen aleneva

Työpaikat lisääntyivät viime vuoden tammikuusta tämän vuoden tammikuuhun palvelualoilla, lähinnä kaupassa, mutta vähenivät maa- ja metsätaloudessa ja jalostuksessa. Kaikkiaan työllisiä oli tammikuussa 2 051 000 henkeä, suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin, ilmenee Tilastokeskuksen uudistetusta työvoimatutkimuksesta. 28.2.1997

Asuinrakennusluvat lisääntyivät kolmanneksen viime vuonna

Runsaat 25 000 asuinhuoneistoa sai rakennusluvan viime vuonna. Tämä oli kolmannes enemmän kuin vuonna 1995. Lupien määrä kasvoi selvästi kaikissa lääneissä Keski-Suomea lukuun ottamatta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastoista.

Kokonaistuotannon kasvu kiihtyi joulukuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi vuoden 1995 joulukuusta viime vuoden joulukuuhun 6,2 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, joulukuun tuotanto oli 0,4 prosenttia marraskuun tuotantoa suurempi. Marraskuussa tuotanto kasvoi 4,4 prosenttia edellisvuotisesta. Tuotanto lisääntyi joulukuussa kaikilla toimialoilla. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

27.2.1997

Tammikuun tieliikenteessä kuoli 27 ihmistä

Tammikuussa tapahtui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 473 henkilövahinko-onnettomuutta. Niissä kuoli 27 ja loukkaantui 629 ihmistä. Liikennekuolemat lisääntyivät kuudella ja loukkaantumiset 101:llä eli 19 prosentilla tammikuusta 1996. Vertailuajankohtana liikenneonnettomuuksia oli kuitenkin poikkeuksellisen vähän.

26.2.1997

Maatilojen tulokset paranivat vuonna 1995

Maatilojen tulos oli vuonna 1995 keskimäärin 74 400 markkaa eli 21 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tulos saadaan, kun maatalouden kokonaistuloista vähennetään menot ja korot. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta maatilatalouden yritys- ja tulotilastosta.

25.2.1997

Autokauppa kävi hyvin viime vuonna

Autokauppa menestyi myyntimäärältään viime vuonna kaupan aloista parhaiten sekä tukku- että vähittäiskaupassa. Vähittäiskaupassa myös sähkötarvikkeiden ja kodintekniikan kauppa kävi vilkkaasti. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

21.2.1997

Nimityksiä Tilastokeskuksessa

Tilastokeskuksen johtokunta on tehnyt seuraavat nimitykset 1.4.1997 alkaen viiden vuoden määräajaksi.

18.2.1997

Tuontihinnat nousivat 0,7 prosenttia tammikuussa

Tuontihinnat nousivat joulukuusta tammikuuhun 0,7 prosenttia. Tämä johtui pääasiassa raakaöljyn, sähkön ja öljytuotteiden kallistumisesta. Viime vuoden tammikuusta tuontihinnat ovat kohonneet 2,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuontihintain-deksistä.

17.2.1997

Teollisuustuotanto kasvoi 3,4 prosenttia viime vuonna

Teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 3,4 prosenttia vuodesta 1995. Kasvu jäi aiempia vuosia pienemmäksi heikon alkuvuoden takia, mutta oli kuitenkin nopeampaa kuin EU-maissa keskimäärin.

14.2.1997

Rakennuskustannukset nousseet vuodessa 1,4 prosenttia

Rakennuskustannukset nousivat vuoden 1996 tammikuusta vuoden 1997 tammikuuhun 1,4 prosenttia. Tarvikepanosten hinta nousi 1,2 prosenttia ja työpanosten hinta 3,4 prosenttia. Muiden panosten hinta aleni 1,3 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

Inflaatio 0,6 prosenttia tammikuussa

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden tammikuusta tämän vuoden tammikuuhun 0,6 prosenttia. Joulukuusta tammikuuhun kuluttajahintaindeksin pisteluku laski 0,1prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä. Kuluttajahintaindeksin laskentamenetelmään tammikuussa tehty muutos alensi vuosi- ja kuukausimuutosta 0,1 prosenttiyksikköä.

13.2.1997

Matkailijoiden yöpymisiä vuonna 1996 enemmän kuin koskaan

Matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä viime vuonna 14 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Lisäys vuodesta 1995 jäi kuitenkin 0,6 prosenttiin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä oli 77 prosenttia kokonaismäärästä. Ne lisääntyivät 0,9 prosenttia. Ulkomailla asuvien majoitusvuorokausissa oli sitä vastoin pieni 0,3 prosentin vähennys. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

Tuotanto saavutti viime vuonna lamaa edeltäneen tason

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna 3,2 prosenttia. Tuotanto saavutti lamaa edeltäneiden huippuvuosien 1989 ja 1990 tason. Nimellinen bruttokansantuote oli viime vuonna 569 miljardia markkaa.

10.2.1997

Ansiotaso nousi 3,9 prosenttia viime vuonna

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan palkansaajien nimellisansiot kohosivat vuodesta 1995 viime vuoteen keskimäärin 3,9 prosenttia. Reaaliansiot nousivat 3,3 prosenttia.

5.2.1997

Tietosektorin liikevaihto 100 miljardia vuonna 1994

Päätoimialaltaan tietosektoriin luokiteltavien yritysten liikevaihto oli vuonna 1994 hieman alle 100 miljardia markkaa, mikä oli runsaat 10 prosenttia kaikkien yritysten liikevaihdosta. Näillä toimialoilla toimi vajaat 10 prosenttia kaikista yrityksistä. Suuri osa tietosektoriin kuuluvista yrityksistä toimii atk-palveluissa, tietoliikennevälineiden valmistuksessa tai teleliikenteessä.

Kuluttajien luottamus talouteen entistä vahvempi

Suomalaisten luottamus talouden paranemiseen vahvistui edelleen tammikuussa. Etenkin maan yleiseen talouskehitykseen oltiin tyytyväisiä. Kuluttajat uskoivat myös oman taloustilanteensa paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana. Luottamusindikaattori saavutti uuden ennätyksen ja oli tammikuussa +15,5. Suomalaiset kuluttajat ovat jo pitkään olleet EU-maiden optimistisimpia. Tiedot ovat Tilastokeskuksen uusimmasta kuluttajabarometrista, jota varten on haastateltu 20.-27. tammikuuta 1 600 suomalaista.

4.2.1997

Tilastokeskuksella runsas anti Tieto97-messuilla

Tieto 97 - tiedon hankinnan, hallinnan ja viestinnän ammattitapahtuma pidetään 5.-6.2.1997 Wanhassa Satamassa Katajanokalla. Näytteilleasettajina on lähes 90 alan johtavaa yritystä Suomesta ja muista Euroopan maista. Neljättä kertaa toteutettava tapahtuma tarjoaa monipuolisen näyttelyn, seminaareja sekä käytännönläheisiä tietoiskuja. Tilastokeskuksella on messuilla runsas anti tietoiskuja uusimmista tilastotuloksista ja -tuotteista.

Kuorma-autoliikenne kasvoi viime vuoden jälkipuoliskolla

Kuorma-autokuljetukset elpyivät selvästi viime vuoden jälkipuoliskolla. Käänne tapahtui vuoden kolmannella neljänneksellä ja kasvu jatkui loka-joulukuussa. Loppuvuoden kasvuvauhti ei silti riittänyt nostamaan koko vuoden tonnimäärää edellisvuotiselle tasolle. Tähän oli syynä alkuvuonna todella vähäiseksi jäänyt raskaiden maa- aineskuljetusten määrä. Vuoden 1996 viimeisellä neljänneksellä kuorma-autoliikenteen kuljettama kokonaistavaramäärä oli yhteensä 116 miljoonaa tonnia ja ilman maa-aineksia 55 miljoonaa tonnia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

3.2.1997

Asuntojen hinnat nousivat voimakkaasti

Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen nousu jatkui edelleen viime vuoden loka-joulukuussa. Nousu oli ripeämpää kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat nousivat 7,6 prosenttia ja muualla maassa noin 3 prosenttia heinä-syyskuuhun verrattuna. Koko maassa hinnat kohosivat keskimäärin 4,5 prosenttia. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen hintatilastosta, joka perustuu kiinteistönvälittäjien aineistoon.

31.1.1997

Elokuva muuttanut teatterista televisioon

Teattereissa esitettävien elokuvien määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa kolmannekseen. Samana aikana television valtakunnallisten kanavien elokuvatarjonta on Tilastokeskuksen mukaan melkein kolminkertaistunut.

30.1.1997

Kokonaistuotanto kasvoi edelleen marraskuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi vuoden 1995 marraskuusta viime vuoden marraskuuhun 4 prosenttia. Kun kausitekijöiden vaikutus poistetaan, marraskuun tuotanto oli 0,3 prosenttia lokakuun tuotantoa suurempi. Lokakuussa tuotanto kasvoi 5,7 prosenttia edellisvuotisesta. Tuotanto lisääntyi marraskuussa maa- ja metsätaloutta lukuunottamatta kaikilla toimialoilla. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laskemasta kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta.

29.1.1997

Tieliikenteessä kuolleita viime vuonna vähiten sitten 50-luvun alun

Tieliikenteessä kuoli viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 396 ja loukkaantui 9 296 ihmistä. Kuolleiden määrä väheni 45:llä eli 10 prosentilla ja loukkaantuneiden 9 prosentilla edellisvuotisesta. Liikennekuolemat ovat vähentyneet koko 1990- luvun. Kuolleiden määrä oli viimevuotista pienempi viimeksi vuonna 1952, jolloin kuoli 373 ihmistä.

Marraskuu oli kaupalle kaksijakoinen

Tukkukaupalle viime vuoden marraskuu oli edellisvuotista huonompi, mutta vähittäiskauppaa käytiin selvästi enemmän kuin vuonna 1995. Autojen ja sähkötarvikkeiden vähittäiskauppa lisääntyi marraskuussa eniten. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

27.1.1997

Tilastotiedon perusopas korkea-asteen oppilaitoksille

Tilastokeskus on julkaissut yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin tarkoitetun kirjan tilastojen peruskäsitteistä ja niiden tulkitsemisesta. Kirjan nimi on Tilastoista tiedoksi. Se opettaa tilastojen tulkintaa käytännönläheisesti: mitä ovat tilastot, todennäköisyys, keskiluvut ja hajonta, indeksit ja aikasarjat, korrelaatio, regressio- ja faktorianalyysi, tilastografiikka, tilastojen käyttö tutkielmissa, miten viralliset tilastot tehdään.

24.1.1997

Asuinrakennusluvat lisääntyivät neljänneksen tammi-marraskuussa 1996

Asuinrakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli tammi- marraskuussa 1996 neljänneksen suurempi kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Määrät kasvoivat kaikissa lääneissä. Teollisuusrakentamiseen lupia myönnettiin kymmenen prosenttia edellisvuotista enemmän, kaikkiaan vajaan kuuden miljoonan kuutiometrin edestä. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilastoista.

23.1.1997

Työllisyys piristyi joulun alla

Työllisten määrä lisääntyi vuoden 1995 joulukuusta viime vuoden joulukuuhun lähes 40 000:lla, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta. Työpaikat lisääntyivät palvelualoilla, lähinnä kaupassa, sekä jalostuksessa.

20.1.1997

Omaisuusrikokset vähenivät viime vuonna
Henki- ja pahoinpitelyrikokset lisääntyivät Rikosten yhteismäärä väheni hieman vuodesta 1995 viime vuoteen. Erityisesti vähenivät omaisuusrikokset. Väkivaltarikokset sen sijaan lisääntyivät, ilmenee Tilastokeskuksen rikostilastosta.

17.1.1997

Matkailu Suomessa kasvoi marraskuussa edelleen

Matkailu Suomessa kasvoi heikon kesän jälkeen koko viime syksyn. Suotuisa kehitys jatkui marraskuussa, jolloin yöpymiset majoitusliikkeissä lisääntyivät 7 prosenttia edellisvuotisesta. Kotimaiset yöpymiset lisääntyivät 8 prosenttia ja ulkomaiset 4 prosenttia marraskuusta 1995. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen majoitustilastosta.

Tuontihinnat nousivat puolitoista prosenttia vuonna 1996

Tuontihinnat nousivat puolitoista prosenttia vuodesta 1995 vuoteen 1996, kun verrataan koko vuoden keskiarvoja. Tämä johtui raakaöljyn, kulkuneuvojen, koneiden ja laitteiden sekä öljytuotteiden kallistumisesta. Vuotta aikaisemmin tuontihinnat laskivat 0,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuontihintaindeksistä.

15.1.1997

Teollisuustuotannon kasvu kiihtyi marraskuussa

Teollisuustuotanto lisääntyi Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun indeksin mukaan marraskuusta 1995 viime vuoden marraskuuhun 7,2 prosenttia. Kasvua vauhditti ennen kaikkea puu- ja paperiteollisuus, jonka tuotanto lisääntyi 14,3 prosenttia. Lokakuussa puu- ja paperiteollisuuden vuosikasvu oli 6,8 prosenttia. Energiantuotanto lisääntyi marraskuussa enää 7,1 prosenttia vuotta aiemmasta, kun se lokakuussa kasvoi peräti 20,9 prosenttia.

Hinnat ennallaan marraskuusta joulukuuhun

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden joulukuuhun vuoden 1995 joulukuusta 0,8 prosenttia. Marraskuusta joulukuuhun hinnat pysyivät ennallaan. Vuoden 1996 keskimääräinen inflaatio oli 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

14.1.1997

Rakennuskustannukset alentuneet vuodessa 0,2 prosenttia

Rakennuskustannukset alenivat vuoden 1995 joulukuusta vuoden 1996 joulukuuhun 0,2 prosenttia. Tarvikepanosten hinta nousi 0,3 prosenttia ja työpanosten hinta 1,0 prosenttia. Muiden panosten hinta aleni 3,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

9.1.1997

Kuluttajien taloustilanteessa suunnanmuutos 1996

Kuluttajat arvioivat oman taloutensa keskimäärin parantuneen vuonna 1996. Oman talouden on katsottu huonontuneen jatkuvasti vuodesta 1991 alkaen, mutta viime kesänä käsitykset kääntyivät myönteisiksi. Myös odotukset alkaneelle vuodelle ovat optimistisia. Vastauksissa on kuitenkin isoja väestöryhmittäisiä eroja. Tämän kertoo Tilastokeskuksen uusin kuluttajabarometri, jonka tiedot on kerätty haastattelemalla 9.-16. joulukuuta 1 600 suomalaista.