Julkaistu: 9.10.2003

EU:n energiansaanti yhä enemmän Venäjän varassa

Kioton ilmastosopimus lisää maakaasun suosiota hiilen ja öljyn kustannuksella. Huolet toimitusvarmuudesta ja kiristyvä kilpailu saattavat kuitenkin heikentää tulevaisuudennäkymiä.

Antton Lounasheimo

Maailman energian ja fossiilisten polttoaineiden kulutus kasvaa vuosi vuodelta. Maakaasun käyttö lisääntyy fossiilisista energialähteistä nopeimmin.

Euroopan unioni kuluttaa niin ikään yhä enemmän energiaa. Fossiilisten polttoaineiden osuus unionin energiahuollosta on 80 prosenttia, josta kaksi kolmannesta tuodaan EU:n ulkopuolelta. Maakaasusta tuontitavaraa on 45 prosenttia.

Kaasun osuus unionin energiahuollossa on kasvanut jo yli vuosikymmenen ajan eikä pienene jatkossakaan: "Kioton ilmastosopimus lisää maakaasun kulutusta EU:ssa, kun öljy- ja erityisesti hiilivoimalaitoksia korvataan vähempipäästöisillä kaasuvoimaloilla", ennustaa tukholmalainen professori Marian Radetzki Energy Policy -lehdessä. Esimerkiksi kivihiili tuottaa palaessaan 80 prosenttia enemmän hiilidioksidia kuin maakaasu.

EU on Kioton ilmastosopimuksen myötä lupautunut laskemaan hiilidioksidipäästöjään kahdeksalla prosentilla vuoden 1990 tasolta vuosiin 2008-2010 mennessä. Euroopan parlamentti hyväksyi viime heinäkuussa päästökauppadirektiivin, jolla pyritään omalta osaltaan vastaamaan tähän haasteeseen.

EU:n maakaasun kulutus, Mtoe*

kuva

Maakaasua käytetään sähkön- ja lämmöntuotannon lisäksi kotitalouksissa, teollisuudessa ja liikenteessä. Vaikka kaasu on suhteellisen kallista polttoainetta, ovat kaasuturbiinit pienine pääomakustannuksineen tehokkaampia voimanlähteitä kuin hiili- ja öljykäyttöiset turbiinit.

Maakaasun käyttö kasvaa koko ajan

"Kaasun kulutus on 20 prosenttia korkeampi vuonna 2010 kuin mitä se olisi ilman Kiotoa", Radetzki laskee. Arvioiden mukaan 20 vuoden kuluttua esimerkiksi EU:n sähköntuotannosta jo lähes puolet käyttää maakaasua polttoaineenaan. Radetzkin mukaan Kioton sopimus hillitsee siten EU:n yhteenlaskettua fossiilisten polttoaineiden käytön kasvua vain muutamalla prosentilla.

Tällä hetkellä EU ei pysty tuottamaan kuin puolet tarvitsemastaan energiasta. Lisäksi unionin omat maakaasuvarannot muodostavat vain kaksi prosenttia maailman reserveistä ja ehtyvät lähivuosikymmenten aikana. Kaasun kulutuksen kasvu johtaa siten väistämättä energian tuontiriippuvuuden kasvuun.

Radetzkin mukaan kolmen päätuottajamaan, Venäjän, Algerian ja Norjan, kaasuvarannot riittävät helposti tyydyttämään myös Kioton sopimuksen aiheuttaman kulutuslisän. Esimerkiksi Jamalin niemimaan kaasuvarat Länsi-Siperiassa ovat valtavat, ja alueen tuotanto on mahdollista kaksin- tai kolminkertaistaa. Suuria investointeja tuotantokapasiteettiin ja kaasuputkiin kuitenkin tarvitaan.

Alan jättimäiset investointiprojektit kestävät vuosia. Riittäviä varoituksia kysynnän kasvusta on kuitenkin jo saatu, ja uusia kaasukenttiä on suunnitteilla kaikissa kolmessa päätuottajamaassa. Barentsinmerelle on myös Venäjän toimesta kaavailtu useita Norjan Snöhvitin kaltaisia kenttiä.

Tuontiriippuvuus lisää riskejä

Tuontiriippuvuuden kasvu lisää energian toimitusvarmuuteen liittyviä huolia: "Unioni hankkii energiaa maista, jotka saattavat aiheuttaa geopoliittisia ongelmia", EU-komissio varoittaa toimitusvarmuutta käsittelevässä vihreässä kirjassaan.

Venäjällä sijaitsee kolmasosa koko maailman maakaasuvarannoista. Komission mukaan on väistämätöntä, että riippuvuus Venäjästä kasvaa maakaasun syrjäyttäessä hiiltä energialähteenä. "Venäjän asema on elintärkeä; unionin tuomasta kaasusta 41 prosenttia tulee Venäjältä. Lisäksi venäläisen maakaasun osuus nousee EU:n laajentumisen ja kysynnän kasvun myötä 60 prosenttiin kaasun tuonnista", komissio arvioi.

Toistaiseksi Euroopan markkinoille myydystä venäläisestä kaasusta 90 prosenttia kulkee Ukrainan kautta. EU:ssa pelätään muun muassa Venäjän ja Ukrainan mahdollisen välirikon seurauksia. Huolta aiheuttaa myös joidenkin nykyisten ja tulevien jäsenvaltioiden riippuvuus yhdestä ainoasta kaasuputkesta ja sen omistajasta, yleensä useissa maissa putkia omistavasta suuryrityksestä. Kaasun kuljetukseen ja varastointiin liittyy niin ikään onnettomuusriski, ja useiden maiden halki kulkevat kaasuputket saattavat olla alttiita terroriteoille.

Komissio tunnustaa, että EU:lla ei juuri ole muita keinoja parantaa kaasun saannin varmuutta kuin "myönteisen keskinäisen riippuvuuden kehittäminen Venäjän kanssa erilaisten yhteistyö- ja kumppanuussopimusten avulla".

Ruotsalainen energia-asiantuntija Patrik Söderholm uskoo, että juuri unionin energiaomavaraisuuden rapautuminen saattaa heikentää maakaasun vetovoimaa. Lisäksi hän on kirjoituksissaan korostanut, että tuontiriippuvuudesta saattaa tulla pelinappula EU-politiikassa. "Lukuisat tahot lobbaavat energiaratkaisujensa puolesta, ja poliitikoilla on paineita suosia omassa maassa vahvoja energiaklustereita", Söderholm tähdentää. "Esimerkiksi monet maat, jotka vastustavat maakaasua, omaavat valmiuden siirtyä nopeasti käyttämään öljyä voimantuotannossaan", hän huomauttaa.

Uudet voimalat vastatuulessa

Unionin pyrkimyksenä on luoda vapaasti kilpaillut maakaasun sisämarkkinat vuoteen 2010 mennessä. Tavoitetta varten räätälöity maakaasudirektiivi astui voimaan vuonna 1998. Direktiivin tarkoituksena on poistaa kilpailua haittaavia tekijöitä, kuten tiettyjen yritysten vanhastaan nauttimia etuoikeuksia.

Direktiivin soveltaminen käytäntöön on kuitenkin ollut hidasta ja epäyhtenäistä useissa jäsenvaltioissa. Oireellisesti maakaasun hinta ei vielä määräydykään kysynnän ja tarjonnan mukaan vaan on edelleen sidoksissa öljytuotteiden hintoihin.

Söderholmin mukaan yksityistämistoimet ja kilpailun vapauttaminen unionin sähkömarkkinoilla voivat niin ikään hillitä maakaasumarkkinoiden kasvua. Sähköntuotannossa kaasun menekin on ennustettu kasvavan nopeimmin. "Koveneva kilpailu saattaa pakottaa yritykset jatkamaan kivihiili- ja ydinvoimaloidensa käyttöikää ja tekemään niissä tehokkuutta ja kapasiteettia lisääviä parannuksia", Söderholm pohtii. Teknologian kehittymisen myötä vanhat voimalat on mahdollista muuntaa aiempaa ympäristöystävällisemmiksi ja tehokkaammiksi.

"Ennen ylisuuret investointikustannukset sälytettiin lopulta kuluttajien niskoille, mutta sähkön sisämarkkinoiden kireässä kilpailutilanteessa ei uutta maakaasuvoimalaa kannata rakentaa elleivät sen yhdistetyt rakennus- ja käyttökustannukset ole alhaisemmat kuin saman tuotantomäärän kustannukset vanhassa voimalassa", Söderholm perustelee.

Lisäksi uudet voimalasuunnitelmat kohtaavat järjestään voimakasta vastustusta, sillä tiedostavista eu-kansalaisista suuri osa lukeutuu niin sanottuihin NIMBYihin (Not In My Backyard), jotka eivät hevin hyväksy uusia voimaloita tai voimajohtoja elinpiiriinsä.

Komission vihreän kirjan mukaan pidemmällä aikavälillä vain energian kysynnän hallinta ja uusiutuviin energialähteisiin panostaminen voivat vähentää unionin riippuvuutta tuontienergiasta. Toisaalta muistutetaan, että "pelkästään uusiutuvia energialähteitä edistämällä ei voida ratkaista kaikkia toimitusvarmuuteen liittyviä ongelmia".


Päivitetty 9.10.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi