Julkaistu: 27.6.2004
Naapuri on eri maata
Professori John Westerholm, Helsingin yliopiston maantieteen laitos
Pohjoismaisten naapurusten luonnonolot ja historia poikkeavat suuresti toisistaan - ja niin myös asutus.
Tietoajan 6/2003 keskiaukeaman kartasta, joka kuvaa asutuksen sijaintikuviota ja tiheyttä neljän Pohjoismaan alueella, ilmenee piirteitä, jotka johtuvat sijainnista Euroopan pohjoislaidalla. Tämän lisäksi kunkin maan asutuskuvio heijastaa kyseisen maan historiaa ja luonnonoloja. Kartasta näkyy, että alueella liikutaan tiheän asutuksen äärirajoilla Euroopassa. Tätä äärirajaa kohti ihminen on levittäytynyt aina siitä lähtien, kun kartan alue vapautui Weichsel-mannerjäätikön otteesta. Vapautuminen alkoi Tanskasta runsaat 17 000 vuotta sitten ja kesti noin 10 000 vuotta.
Asutukselliset ydinalueet, jotka edelleen hallitsevat nykyisten kansallisvaltioiden asutuskuvioita, alkoivat muotoutua yli tuhat vuotta sitten. Norjassa Oslon ja Trondheimin alavat seudut kehittyivät jo varhain tiheämmän asutuksen alueiksi. Ruotsin Mälarenin laakson itäisimpään osaan perustettu Tukholma vahvisti seudun jo ennestään keskeistä asutuksellista asemaa. Lounais-Suomi Etelä-Hämettä myöten kehittyi Suomessa asutuksen ydinalueeksi.
Tanskan muihin Pohjoismaihin verrattuna yhdenmukaisemmat luonnonmaantieteelliset olot levittivät jo varhain asutusta suhteellisen tasaisesti yli hienorakeisen nuormoreenialueen, joka peittää maan saaret sekä Itä-Jyllannin. Väestökeskittymiä löytyi jo varhaiskeskiajalla sekä Jyllannin vuononpohjukoista että Själlannilta ja Fyniltä. Asutuksellisen periferian muodosti Jyllannin niemimaan lounainen neljännes. Weichsel-mannerjäätikkö ei ulottunut tämän alueen yli, vaan tunneleissa virranneet jäätikköjoet purkivat hiekkaisen sedimenttikuormansa mannerjään reunan edustalle synnyttäen laajan ja karun huuhtoutumistasangon. Kartassa tämä näkyy alueena, jossa keltaisten ruutujen osuus on suuri. Aluetta ryhdyttiin asuttamaan voimaperäisten maanparannustoimenpiteiden turvin vasta 1800-luvun lopulla.
Ruotsi-Suomessa periferioita ryhdyttiin raivaamaan ja asuttamaan jo satoja vuosia sitten. Merkittävä asutuskuviota muuttava prosessi Suomessa oli jo 1100-luvulla alkanut Laatokan rannoilla asuneiden karjalaisten vuosisatoja kestänyt levittäytyminen Sisä-Suomeen. 1900-luvun asutustoiminta, erityisesti karjalaisen siirtoväen asuttaminen, tiivisti edelleen asutusta Suomen maaseutualueilla. Tilojen lukumäärä kääntyi laskuun 1960-luvulla, mutta asutustoiminnan tulokset näkyvät edelleen kartalla. Tiheämmän asutuksen pohjoisraja työntyy Suomessa aina Iisalmeen asti, kuitenkin siten, että raja kaartuu lännessä Suomenselän mukana huomattavasti etelämmäksi ja idässä Pielisen rantoja pitkin Ilomantsiin.
Ruotsissa harvaan asutun alueen raja kulkee etelämpänä ja yhdistyy pitkälti Limes Norlandicukseen eli Norlannin etelärajaan. Rajalla eteläinen tammivyöhyke vaihtuu havumetsävyöhykkeeseen (taiga), ja maasto kohoaa samalla kun tasangot harventuvat ja pienentyvät. Raja halkaisee Keski-Ruotsin ja sijaitsee suurin piirtein samoilla leveysasteilla kuin Suomen eteläkärki. Täten yli 80 prosenttia ruotsalaisista asuu kokonaan Suomea etelämpänä, puolet jopa Tukholman eteläpuolella. Raja, joka jakaa Suomen väestön kahtia kulkee Raumasta Imatralle. Asutus painottuu siis molemmissa maissa hyvin etelään. Maiden tiheästi asutuista eteläosista löytyy silti myös harvaan asuttuja seutuja. Esimerkiksi Öölannin eteläinen kalkkikivinummi (alvari) ja karu Smoolannin ylänkö Öölantia vastapäätä näkyvät kartalla selvästi vaaleampina seutuina, kuten myös Tammelan ylänkö Hämeenlinnasta länteen.
Väestön 50 prosentin rajalinja kulkee Norjassakin kaukana etelässä. Kartta kuitenkin osoittaa, että asutus jatkuu suhteellisen tasaisena kapealla rannikkovyöhykkeellä aina maan pohjoisosiin saakka. Kalastuselinkeino yhdistettynä leutoon ilmastoon - tammikuun keskilämpötila Hammerfestissa on sama kuin Riikassa - on tehnyt tämän mahdolliseksi. Norja on aluepoliittisin keinoin pyrkinyt, ja pitkälti onnistunut, ylläpitämään syrjäisienkin seutujen haja-asutusta. Oslon ja Trondheimin lisäksi asutuskeskittymiä ovat yliopisto- ja hallintokaupunki Tromsö, rautamalmin vientisatama Narvik, kauppakaupunki Bergen sekä off-shore -kaupunki Stavanger. Norlannin muuten hyvin harvaan asutussa sisäosassa nousee Östersundin seutu esiin. Tämä Jämtlannin hallinto- ja varuskuntakaupunki on nykyään myös tärkeä korkeakoulukaupunki.
Kaupungistuminen, erityisesti suurkaupungistuminen, näkyy kartalla Ruotsin ja Suomen kohdalla siten, että kaupunkien ympärille on syntynyt tiheämmän asutuksen vyöhykkeitä. Yhdyskuntarakenne kehittyi 1900-luvulla maatalousyhteiskunnan suhteellisen tasaisesta, luonnonoloista riippuvaisesta asutuskuviosta kohti keskusten ja vaikutusalueiden järjestelmää. Tämä järjestelmä on nyt verkkoistunut yli rajojen. Sen vuoksi Pohjoismaidenkin asutuskuvion kehitys on tulevaisuudessa kytkeytynyt entistä voimakkaammin kansainvälisen vuorovaikutuksen ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Samalla luonnonolojen asutusta ohjaava merkitys pienenee entisestään.
Päivitetty 27.6.2003
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi