Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Käsitteet ja määritelmät

Ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulutilastossa ammattikorkeakouluilla tarkoitetaan oppilaitostyyppiin 41 kuuluvia oppilaitoksia. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa mm. ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakoulut ovat kuntien, kuntayhtymien, kunnallisten tai yksityisten osakeyhtiöiden tai säätiöiden ylläpitämiä.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö.

Perustutkimuksella tarkoitetaan sellaista toimintaa uuden tiedon saavuttamiseksi, joka ei ensisijaisesti tähtää käytännön sovellukseen. Perustutkimusta ovat esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden ja riippuvuuksien analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen ja testaaminen.

Soveltavalla tutkimuksella tarkoitetaan sellaista toimintaa uuden tiedon saavuttamiseksi, joka ensisijaisesti tähtää tiettyyn käytännön sovellutukseen. Soveltavaa tutkimusta on esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi.

Tuote- ja prosessikehityksellä (kehittämistyöllä) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämiseksi uusien aineiden, tuotteiden, tuotantoprosessien, menetelmien ja järjestelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen.

Yliopisto

Yliopistotilastossa yliopistoilla tarkoitetaan oppilaitostyyppiin 42 kuuluvia oppilaitoksia. Yliopistoissa voi suorittaa alempia (kandidaatti) ja ylempiä (maisteri) korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Yliopistoissa järjestetään myös täydennyskoulutusta ja avointa yliopisto-opetusta. Yliopistoja on 20, ja ne ovat kaikki valtion ylläpitämiä.

Viittausohje:

Tilasto: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ajankäyttötutkimus [verkkojulkaisu].
Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/yaakay/kas.html.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta > Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ajankäyttötutkimus > Käsitteet ja määritelmät

Navigointi

Tilastot

Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ajankäyttötutkimus

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute