Suomen virallinen tilasto

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa

Tuottaja: Tilastokeskus
Tiedot:

Tuorein julkistus:
Ruotsalaisyhtiöt kasvun tiellä Suomessa
18.12.2017
Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa sijaitsevat ulkomaiset yritykset työllistivät 243 350 henkilöä vuonna 2016. Tämä oli hieman enemmän edellisvuoteen verrattuna. Eniten työllistivät ruotsalaiset, yhdysvaltalaiset, saksalaiset ja britannialaiset yritykset. Ruotsalaisyhtiöiden henkilöstön osuus Suomessa sijaitsevista ulkomaisista yrityksistä oli peräti 35,5 prosenttia. Teollisuuden toimiala oli merkittävin sekä henkilöstön lukumäärällä että liikevaihdolla mitattuna. Ruotsalaiset yritykset työllistivät teollisuuden henkilöstöstä 21 prosenttia. Ulkomaisten yritysten lukumäärä kasvoi hieman ollen 4 570 kappaletta.

Seuraava julkistus:
18.12.2018

Kuvaus: Tilasto kuvaa Suomessa sijaitsevien ulkomaisten tytäryhtiöiden toimintaa. Tietojen avulla voi arvioida yritysten maailmanlaajuista verkottumista, joka on osa globalisaatiota. Lisäksi tietoja käytetään apuna kuvattaessa Suomessa toimivien yritysten omistusrakennetta ja arvioitaessa niiden houkuttelevuutta ulkomaisille yrityksille tai muille instituutioille. Tilasto perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) n:o 716/2007.
Lue koko kuvaus >>>
Asiasanat: globalisaatio, henkilöstö, liikevaihto, ulkomaalaisomistus, yritykset.
Tilastot asiasanoittain >>>
Muutos: Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa -tilasto mukana Yritystilastojen uudistuksessa
18.12.2014
Tilastokeskus on uudistanut yritystilastojen tuotantoaan.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-9552. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.8.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ulkoy/index.html