Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Laatuseloste: Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2012

1. Tilastotietojen relevanssi

1.1 Yhteenveto tilaston tietosisällöstä ja käyttötarkoituksesta.

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat kuvaava tilasto sisältää suoritetut korkea-asteen tutkinnot vuodesta 1991, korkea-asteen tutkinnon suorittaneen väestön pääasiallisen toiminnan, toimialan ja kansalaisuuden sekä työllisen työvoiman liikkuvuutta (työssäkäyntikunnan vaihto) kuvaavat liikkuvuusasteet vuodesta 2000. Suoritettujen tutkintojen aineistossa tarkastellaan kaikkia Suomessa suoritettuja korkea-asteen tutkintoja. Muissa aineistoissa perusjoukko on korkea-asteen tutkinnon suorittanut 16–74 -vuotias väestöön tilastovuoden lopussa kuuluva henkilö.

Tieteen- ja teknologian henkilövoimavarat tilasto kokoaa Tilastokeskuksen väestörakenne- ja työssäkäyntitilaston sekä tutkintorekisterin tietoja, joita täydennetään henkilön koulutuksen mukaisella tieteenalatiedolla.

Tietoja käyttävät julkinen tiede- ja teknologiahallinto, alueelliset viranomaiset ja suunnitteluelimet sekä tutkijat. Tietoja käytetään myös lähdeaineistoina EU:n ja OECD kyselyissä (Euroopan komission Gender in Research and Innovation ja OECD:n Careers of Doctorate Holders). Henkilöindikaattorit ovat keskeisiä tieteen ja teknologian voimavaroja kuvaavia indikaattoreita.

1.2 Keskeiset käsitteet ja luokitukset

Tieteen ja teknologian henkilöstö

Varantoon lasketaan korkea-asteen tutkinnon, eli ammatillisen opistoasteen, ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon suorittaneet henkilöt (Unescon hyväksymän kansainvälisen ISCED 1997-koulutusluokituksen tasot 5 ja 6) ja/tai erityisasiantuntija- ja asiantuntija-ammateissa toimivat (Kansain-välisen työjärjestön ILO:n ammattiluokituksen ISCO-08:n ammattiryhmät 121, 122, 131–134, 141–143, 21–26, 31–35). ISCO-08 luokitusta käytetään tilastovuoden 2010 tiedoista eteenpäin. Sitä ennen käytettiin ISCO-88 luokitusta (pääryhmät 2 ja 3 sekä alaryhmät 122, 123 ja 131).

Tutkinto ja koulutusaste

Koulutusaste perustuu henkilön tutkintotietoon, henkilövoimavarat tilastossa käytetään viimeksi suoritettua korkeinta tutkintoa. Uudet tutkinnot kohdassa kuitenkin tilastoidaan kaikki tilastovuoden aikana suoritetut tutkinnot. Tutkinnot luokitellaan Tilastokeskuksen tilastovuoden koulutusluokituksen mukaan. Luokituksen perustana on kansainvälinen koulutusluokitus ISCED 1997.Koulutusasteet on opetushallinnon vuoden 2002 koulutusasteluokituksen mukaisia siten, että ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot ja lääkärien erikoistumiskoulutus sisältyvät ylempiin korkeakoulututkintoihin.

Henkilövoimavarat tilastossa käytetään kolmea koulutusasteluokkaa: Tutkijakoulutusastetta, jossa on eritelty tohtorin ja lisensiaatin tutkinnot, ylempää korkeakouluastetta ja muuta korkea-astetta, johon kuuluvat opistoasteen, ammatillisen korkea-asteen, ammattikorkeakouluasteen ja alemman korkekouluasteen tutkinnot. Koulutusasteen mittaaminen perustuu koulutusaikaan.

Alimman korkea-asteen koulutus (opisto ja ammatillinen korkea-aste) kestää 2-3 vuotta keskiasteen jälkeen. Näitä koulutuksia ovat esim. teknikon, merkonomin ja sairaanhoitajan tutkinnot, jotka eivät ole ammattikorkeakoulututkintoja.

Alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen vaatii 3-4 vuotta päätoimista opiskelua keskiasteen jalkeen. Alempaan korkeakouluasteeseen luetaan esim. ammattikorkeakoulututkinnot ja alemmat korkeakoulututkinnot.

Ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaminen vaatii pääsääntöisesti 5-6 vuotta päätoimista opiskelua keskiasteen jälkeen. Ylempään korkeakouluasteeseen luetaan esim. maisteritutkinnot ja lääkäreiden erikoistumistutkinnot.

Tutkijakoulutusasteen tutkinnon suorittaminen edellyttää itsenäisen ja julkaisukelpoisen tutkimustyön tai väitöskirjan tekemistä. Tutkinnot ovat tieteellisiä lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja.

Tieteenala

Tieteenalat (Tilastokeskuksen tieteenalaluokitus 2010) on määritelty päätieteenaloittain opetushallinnon opintoala 2002 ja päätieteenala-luokitusavaimen perusteella.

Ammatti

Ammatilla tarkoitetaan sitä työtä, jota henkilö tekee riippumatta hänen ammattiasemastaan (palkansaaja-yrittäjä), koulutuksestaan tai työpaikan toimialasta. Ammatti luokitellaan Tilastokeskuksessa käytössä olevien ammattiluokitusten mukaan.

Pääasiallinen toiminta

Pääasiallisen toiminnan käsite kuvaa henkilön taloudellisen toiminnan laatua. Väestö jaetaan pääasiallisen toiminnan perusteella työvoimaan kuuluviin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Nämä ryhmät voidaan edelleen jakaa alaryhmiin. Luokitus perustuu tietoihin henkilön toiminnasta vuoden viimeisellä viikolla.

Pääasiallisen toiminnan mukainen luokitus on seuraava:

Työvoima

  • työlliset

  • työttömät

Työvoiman ulkopuolella olevat
  • 0-14-vuotiaat

  • opiskelijat, koululaiset

  • eläkeläiset

  • varusmiehet, siviilipalvelusmiehet

  • muut työvoiman ulkopuolella olevat

Tiedot pääasiallisesta toiminnasta perustuvat eri rekistereistä saatuihin tietoihin. Työvoimaan kuuluvuus on pääasiallisen toiminnan päättelyssä asetettu ensisijalle. Työvoiman sisällä taas on työttömien päättely tehty ennen työllisten päättelyä.

Ryhmä "muut työvoiman ulkopuolella olevat" muodostuu henkilöistä, jotka ovat työvoiman ulkopuolella eivätkä myöskään kuulu seuraaviin ryhmiin: 0-14-vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet tai eläkeläiset.

Työllinen

Työlliseen työvoimaan luetaan kaikki 18-74 -vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä eivätkä olleet työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelua. Tieto työllisyydestä perustuu työeläke- ja veroviranomaisten tietoihin.

Työllisyysaste

Työllisten prosenttiosuus samanikäisestä väestöstä. Koko väestön työllisyysaste lasketaan 15-64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuutena samanikäisestä väestöstä.

Työtön

Työttömään työvoimaan luetaan vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä olleet 15-74 -vuotiaat henkilöt. Tieto työttömyydestä on saatu työministeriön työnhakijarekisteristä.

Työvoima

Työvoimaan luetaan kaikki 15-74 -vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat työllisiä tai työttömiä. Työvoimaan kuuluvuus on ratkaistu eri rekistereistä saatujen tietojen perusteella.

Sijoittuminen

Työllisen henkilöstön sijoittumistiedot (toimiala) perustuvat toimipaikan toimialaan poikkeuksena yliopistot ja julkisen sektorin tutkimuslaitokset, joiden henkilöstö on määritelty päätoimialan mukaan (Toimialaluokitus 2008: Tilastokeskus, käsikirjoja 4, Helsinki 2008).

Aluetiedot

Aluetiedot perustuvat henkilön asuin- ja työssäkäyntikuntatietoihin. Aluetieto on määritelty kuntatasolla, mutta julkaistaan maakuntatasolla Tilastokeskuksen kulloisenkin vuoden alueluokitusten mukaisesti.

1.3 Lait ja asetukset

Tilastojen laadintaa ohjaa EU:n tiede- ja teknologiatilastoja koskeva komission asetus N:o 995/2012. Lisäksi tuotannossa sovelletaan tilastolakia (280/2004).

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Henkilövoimavarat tilaston perusjoukko on 16-74 -vuotiaat vähintään alimman korkea-asteen tutkinnon suorittamat henkilöt. Perustiedot kootaan Tilastokeskuksen väestörakenne- ja työssäkäyntitilaston sekä tutkintorekisterin aineistosta, joita täydennetään henkilön koulutusalan mukaisella tieteenalatiedolla.

Käytetyt lähdeaineistot:

Tutkintorekisteri perustuu henkilöpohjaisiin tutkintotietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt vuosittain oppilaitoksilta, ylioppilastutkintolautakunnalta, pääesikunnalta ja rajavartiolaitokselta. Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tiedot on saatu Opetushallitukselta, Valviralta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) ja työ- ja elinkeinoministeriöltä. Aineistot ovat kokonaisaineistoja. Tutkintorekisterin perustana on vuoden 1970 väestölaskennassa kerätyt tutkintotiedot.

Tutkintorekisteristä poimitaan tilastoa varten tilastovuonna suoritetut korkea-asteen tutkinnot. Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun tutkinnon mukaan. Tiedot taulukoidaan koulutustason, tieteenalan, maakunnan (asuinkunta), ikäluokan ja sukupuolen mukaan. Herttuatietokannasta poimitaan korkea–asteen tutkinnon tai tieteen ja teknologian ammateissa toimiva 16–74 vuotias väestö, joka taulukoidaan koulutustason, pääasiallisen toiminnan, tieteenalan, maakunnan (asuinkunta), ikäluokan ja sukupuolen mukaan. Työllinen väestö taulukoidaan edellisten lisäksi myös toimialan ja ammattiryhmän sekä maakunnan (työssäkäyntikunta) mukaan.

Väestöaineisto on kokonaisaineisto. Siinä on väestötietojärjestelmästä poimittu koko Suomen maassa asuva väestö.

Työssäkäyntitilasto on kokonaisaineisto. Kunkin vuoden tilasto kattaa kaikki kyseisen vuoden viimeisenä päivänä Suomessa vakinaisesti asuvat henkilöt. Tilaston lähdeaineistoina käytetään lähinnä hallinnollisia rekistereitä ja muita rekisteripohjaisia tietoaineistoja. Suoraa tiedonkeruuta tapahtuu vain toimipaikkatietojen määrittämisessä monitoimipaikkaisten yritysten ja kuntien palveluksessa oleville.

Yhteensä lopullisen työssäkäyntitilaston tilastotiedoston valmistamisessa käytetään noin 40 eri rekisterin tai muun aineiston tietoja.

Monia tietoja tuotetaan myös niin sanotulla rekisteriestimointimenetelmällä, jossa käyttämällä hyväksi samanaikaisesti useita rekisteriaineistoja määritellään jokaiselle henkilölle kunkin muuttujan arvo. Esimerkkinä tällaisesta muuttujasta on henkilön pääasiallinen toiminta. Sen päättelyssä tarvitaan tietoja henkilön iästä, työsuhteista, työttömyydestä, opiskelusta, eläkkeen saamisesta ja niin edelleen.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilaston laadinnassa noudatetaan OECD:n “Manual on the measurement of human resources devoted to S&T (Canberra Manual)” suosituksia.

Muutoin tilaston luotettavuus on lähdeaineistojen luotettavuuden mukainen.

Lähdeaineistojen oikeellisuus ja tarkkuus:

Tutkintorekisteri

Tietojen käsittelyprosessin aikana tilaston perustana olevien tutkintotietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailulla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin.

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen määrässä on alipeittoa. Maahan muuttaneiden henkilöiden kotimaassaan suorittamista tutkinnoista eikä myöskään suomalaisten henkilöiden ulkomailla suorittamista tutkinnoista ole kattavaa tiedonkeruuta olemassa.

Väestöaineisto

Yleisesti ottaen Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmää voidaan pitää henkilöiden suhteen erittäin kattavana. Jotta henkilö saa henkilötunnuksen on hänet kirjattava väestötietojärjestelmään.

Työssäkäyntitilasto

Työssäkäyntitilaston luotettavuutta on tutkittu vuosien mittaan usein erillisselvityksin, joista löytyy lisätietoa tilaston laatuselosteesta http://tilastokeskus.fi/til/tyokay/laa.html

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Tieteen ja teknologian henkilövoimavaroja koskeva tilasto ilmestyy vuosittain. Tiedot suoritetuista tutkinnoista ovat vuodelta t-2 ja muut tiedot vuodelta t-3.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tilastolla on internet-kotisivu, jossa tiedot on pc-axis-taulukkotietokantoina. Erillisselvityksiä tuotetaan asiakkaiden tilauksesta.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Tutkintotiedot alkavat vuodesta 1991 ja pohjautuvat Tilastokeskuksen tutkintorekisterin tietoihin. Väestö- ja työllisyystiedot pohjaavat Tilastokeskuksen väestö- ja työssäkäyntitilaston tietoihin ja alkavat vuodesta 2000. Tieteen- ja teknologian ammattiluokitus pohjautui tilastovuoteen 2009 saakka ISCO-88 luokitukseen ja sen jälkeen ISCO-08 luokitukseen. Toimialaluokitus 2002 oli käytössä tilastovuoteen 2007, jonka jälkeen käytetään Toimialaluokitus 2008.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Tutkintotietojen lähteenä olevan tutkintorekisterin tietojen päivityksistä johtuen tiedoissa voi olla muutaman tutkinnon eroja muihin julkaistuihin tilastoihin verrattuna. Samoin henkilötietojen tarkistukset ja siirrot saattavat aiheuttaa eroja alkuperäisiin tietoihin.

8. Dokumentointi

Lisätietoja luokituksista yms. tilastokeskus.fi -sivun kohdasta 'Tietoa tilastoista'.


Lähde: Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2012. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marianne Kaplas 09 1734 3421, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala


Päivitetty 20.3.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3228. 2012, Laatuseloste: Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2012 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.12.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tthv/2012/tthv_2012_2014-03-20_laa_001_fi.html