Indeksisarja, josta ei ole poistettu ei-tuotannollisten tekijöiden vaikutusta. Ei-tuotannollisia tekijöitä ovat esimerkiksi kuukauden työpäivien lukumäärän vaihtelut ja kausivaihtelusta aiheutuvat tuotannon muutokset.
Arvoindeksi on mittari (suhdeluku), joka kuvaa nimellisarvon kehitystä suhteessa perusvuoden vastaavan arvoon. Kunkin ajankohdan indeksipisteluku ilmoittaa, kuinka monta prosenttia kyseisen ajankohdan arvo on perusajankohdan arvosta. Siten kuukausitilastoissa tarkasteltavan kuukauden arvoindeksipisteluku kuvaa sitä, kuinka monta prosenttia ko. kuukauden arvo on perusvuoden kuukausikeskiarvosta.
Asiakaskohtaisen suhdannepalvelu tuottaa maksullisena tietopalveluna nopeaa tietoa esimerkiksi liikevaihdosta, viennistä, palkoista tai henkilöstömäärästä alueittain. Lisäksi kasvukatsauksen avulla voi saada tarkempaa suhdannekehityksen taustoja selittävää tietoa. Tiedot suhdannekehityksestä toimitetaan asiakkaille sopimuksen mukaan kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain.
Indeksi on suhdeluku, joka kuvaa jonkin muuttujan (esimerkiksi hinnan, määrän tai arvon) suhteellista muutosta perusjakson (esimerkiksi vuoden) suhteen. Kunkin ajankohdan indeksipisteluku ilmoittaa, kuinka monta prosenttia kyseisen ajankohdan tarkasteltava muuttuja on perusjakson hinnasta, määrästä tai arvosta. Perusjakson indeksipistelukujen keskiarvo on 100.
Kasvukatsaus on analyysipaketti, joka antaa kuvioiden, taulukoiden ja selosteen avulla tietoa siitä, miten esimerkiksi liikevaihdon, palkkasumman tai henkilöstömäärän kasvu on jakautunut eri yritysten kesken. Kasvukatsauksen avulla pystytään selvittämään, paljonko esimerkiksi pienyritykset tai pelkästään omalla alueella toimivat paikalliset yritykset vaikuttavat alan kasvuun tai johtuuko alan kasvu vain muutamien voimakkaasti kasvavien yritysten kasvusta. Kasvukatsauksen avulla voidaan seurata kasvuyritysten osuutta toimialan yrityksistä.
Kausitasoituksessa on kyse kausivaihtelun poistamisesta aikasarjasta. Kausitasoitetusta sarjasta on usein helpompaa havaita pitkän (trendi) ja lyhyen aikavälin kehityssuunta sekä viimeaikaiset merkittävät poikkeamat (kuten lakot) sarjan kehityksessä kuin alkuperäisestä sarjasta.
Kausivaihtelulla tarkoitetaan niitä vuoden sisällä tapahtuvia systemaattisia, vaikkakaan ei välttämättä täysin samanlaisena toistuvia, heilahteluja taloudellisissa aikasarjoissa, jotka on usein aiheuttanut jokin kuvattavasta asiasta riippumaton ilmiö. Tällaisia ovat esim. säätilojen vaihtelut vuodenaikojen myötä, sesongit ja lomat.
Verohallinnon kausiveroaineisto sisältää kuukausittaisia ja neljännesvuosittaisia työnantajasuorituksia koskevia tietoja ja arvonlisäverotusta koskevien tietojen osalta myös vuosittaisia tietoja. Havaintoyksikkönä on yritys. Kausiveroaineisto kattaa kaikki verotilimenettelyssä mukana olevat arvonlisäverovelvolliset yritykset sekä palkkoja maksavat työnantajat eli lähes koko Suomen yritystoiminnan. Vuodesta 2010 alkaen indeksin laskennassa käytetään arvolisäverotus- ja työnantajasuoritustietoja sisältävää kausiveroaineistoa.
Suomessa tuotettujen Suomeen myytyjen tavaroiden ja palveluiden myynnin arvoindeksi.
Liiketoiminnan kuukausikuvaajat ovat yritystoiminnan suhdanteiden seurantaan tarkoitettuja kuukausittaisia ja toimialoittaisia indeksimuotoisia liikevaihto-, vienti-, palkkasumma- ja henkilöstömääräkuvaajia. Kuvaajien tuotanto aloitettiin EU:n lyhyen aikavälin tilastoasetuksen perusteella. Liiketoiminnan kuukausikuvaajat on myös vastuualueen nimi Yritysten suhdanteet -yksikössä.
Liikevaihdolla tarkoitetaan verohallinnon maksuvalvontatietojen (kokonaisaineisto) ja Tilastokeskuksen myyntitiedustelun (2000 toimialojensa suurinta yritystä) pohjalta saatuja myyntitietoja. Maksuvalvonta-aineiston liikevaihto voi sisältää myös tuloslaskelman liikevaihtoon kuulumattomia eriä kuten käyttöomaisuuserien myynnit, muut tuotot, satunnaiset erät, käänteisesti verovelvolliset ostot, tuotteiden oman käytön sekä agentuurien myynnit. Suurimpia tuloslaskelman liikevaihdosta poikkeavia eriä oikaistaan laskennassa. Tilastokeskuksen myyntitiedustelun liikevaihtokäsite on lähempänä tuloslaskelman liikevaihtoa. Liikevaihto sisältää sekä kotimaan liikevaihdon että vientiliikevaihdon. Liikevaihtoon ei sisälly arvonlisäveroa.
Myyntitiedustelun piirissä on noin 2000 toimialojensa merkittävintä yritystä, joilta kerätään kuukausittain liikevaihtotietoa. Lisäksi toimialayksiköihin jaetuilta noin 30 yritykseltä kysytään palkkasummatietoa, sillä sitä ei saada muista lähteistä.
Tiedustelussa ei ole rahoitustoiminnan-, julkisen sektorin-, koulutuksen- tai terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen yrityksiä, sillä ko. toimialoilta ei tuoteta liikevaihtotietoja.Valinnan kriteerinä on yrityksen liikevaihdon suuruus suhteessa toimialan liikevaihtoon.
Paneelilaskennalla tarkoitetaan laskentamenetelmää, jota käytetään eräiden suhdannetilastojen tuottamiseen. Jos lähdeaineiston kertymä on vajaa uusimpina ajankohtina, laskentaan otetaan pääsääntöisesti mukaan ne tilastoitavat yksiköt, joilla on vertailukelpoinen tieto sekä tarkasteltavalta ajankohdalta että edellisen vuoden vastaavalta ajankohdalta. Tästä joukosta, paneelista, lasketaan muutos, jonka avulla edellisen vuoden vastaavan ajankohdan indeksistä voidaan laskea tarkasteltavan ajankohdan indeksi.
Aikasarjan perusajankohtaa kutsutaan perusvuodeksi. Perusvuotena käytetään pääasiassa viidellä jaollista vuotta. Julkistuksissa merkintänä perusvuodelle on esimerkiksi 2000 = 100 tai 2005 = 100. Perusvuoden indeksipistelukujen keskiarvo on 100. Esimerkiksi kuukausittaisissa indekseissä perusvuoden kuukausien indeksipisteluvut kertovat tarkasteltavan muuttujan jakautumisesta eri kuukausille.
Revisio tarkoittaa tietojen tarkistumista. Tietojen tarkentuminen johtuu esimerkiksi laskentaan käytettävissä olevan aineiston muutoksista tai saaduista uusista tiedoista.
Trendi kuvaa aikasarjan pitkän aikavälin kehitystä. Trendisarja on puhdistettu kausivaihtelusta ja satunnaisesta vaihtelusta, joten esimerkiksi sääolojen ja lyhytkestoisten lakkojen vaikutus ei näy trendissä. Sen sijaan pysyvät muutokset, kuten esimerkiksi veronmuutoksista aiheutuva kysynnän kasvu, näkyvät trendissä. Trendin loppupään osoittaman suunnan tulkinnassa on hyvä noudattaa harkintaa. Trendikuvaajan loppuosa saattaa muuttua tulevien kuukausitietojen päivittämisen jälkeen.
Ulkomaille myytyjen tavaroiden ja palveluiden myynnin arvoindeksi.
Vuosimuutos on indeksin suhteellinen muutos vuotta aiempaan vastaavaan ajankohtaan verrattuna (esim. kuluttajahintojen kokonaisindeksin vuosimuutos eli inflaatio).
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5943. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.2.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/tlv/kas.html.
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |