Suomen virallinen tilasto

Poliisin tietoon tullut rikollisuus

Tuottaja: Tilastokeskus
Tiedot:

Tuorein julkistus:
Pahoinpitelyt ja moottoriajoneuvoihin kohdistuneet anastusrikokset lisääntyivät tammi-joulukuussa 2011
20.1.2012
Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2011 tammi-joulukuussa kaikkiaan 457 000 rikosta, mikä oli 25 000 tapausta (kuusi prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Viiden edellisen vuoden aikana tammi-joulukuussa rikoksia ilmoitettiin keskimäärin 433 000. Omaisuusrikoksia ilmeni 260 000, mikä oli 12 000 tapausta eli viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli tietoon 43 000, mikä oli viidenneksen sekä edellisvuotta että vuosien 2006-2010 keskimäärää enemmän. Lisäksi kirjattiin 504 000 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta.

Seuraava julkistus:
2.4.2012

Kuvaus: Poliisin tietoon tullut rikollisuus -tilasto keskittyy rikollisuutta koskevien alueellisten jakaumien sekä poliisin toiminnan kuvaamiseen. Tilasto sisältää tietoja ilmitulleiden rikosten laadusta ja määrästä. Lisäksi selvitetään poliisin tutkimien ja selvittämien rikosten määrä, selvitettyjen rikosten osuus rikoslajeittain sekä tapaukset, joissa ilmoitus on todettu aiheettomaksi. Selvitetyistä rikoksista ilmoitetaan myös syylliseksi epäillyt henkilöt ja heidän ikänsä.
Lue koko kuvaus >>>
Asiasanat: kansalaisuus, liikennejuopumus, liikennerikokset, perheväkivalta, poliisi, pysäköinninvalvonta, päihteet, rikokset, tullirikokset, uhrit, ulkomaalaiset, varallisuusrikokset, väkivalta, väkivaltarikokset.
Tilastot asiasanoittain >>>

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Poliisin tietoon tullut rikollisuus [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3651. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 4.2.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/polrik/index.html.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Oikeus > Poliisin tietoon tullut rikollisuus

Navigointi

Tilastot

Oikeus

Poliisin tietoon tullut rikollisuus

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute