Suomen virallinen tilasto

Koulutuksen talous

Tuottaja: Tilastokeskus
Tiedot:

Tuorein julkistus:
Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat vuonna 2009
12.5.2011
Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 edelliseen vuoteen verrattuna 4,1 prosenttia. Koululaitoksen käyttömenot olivat yhteensä 11,1 miljardia euroa vuonna 2009. Suurimman osuuden koululaitoksen käyttömenoista muodostavat perusopetuksen kustannukset. Perusopetukseen käytettiin 4,0 miljardia euroa vuonna 2009. Seuraavaksi suurimmat osuudet olivat yliopistokoulutuksella ja -tutkimuksella, johon käytettiin 2,0 miljardia euroa ja ammatillisella koulutuksella, johon käytettiin 1,5 miljardia euroa.

Seuraava julkistus:
11.5.2012

Kuvaus: Koulutuksen taloustilasto sisältää koko koulutusjärjestelmän talous ja kustannustietoja. Koulutuksen taloustilasto laatii koulutusjärjestelmän kustannustiedot kansallisten luokittelujen lisäksi myös kansainvälisten luokitusten ja käsitteistöjen mukaisesti mahdollistaen niiden kansainvälisen raportoinnin ja vertailun. Tiedot laaditaan kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED:in ja kansainvälisten organisaatioiden (Unesco, OECD, Eurostat) UOE-koulutustilastokyselyn mukaisilla rajauksilla ja määrittelyillä. Tiedot saadaan pääosin hallinnollisista rekistereistä. Tiedot perustuvat opetustoimen valtionosuusjärjestelmässä olevien oppilaitosten osalta Opetushallituksen keräämiin tietoihin ja kunnallisen esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen osalta Tilastokeskuksen kuntien taloustilaston yhteydessä tehtyyn erillistiedonkeruuseen opetuksen valtionosuusjärjestelmää varten. Yliopistojen tiedot perustuvat valtion keskuskirjanpidon aineistoon ja Tilastokeskuksen tiede, teknologia ja tutkimustilastojen keräämiin tietoihin yliopistojen tutkimusmenoista. Valtion opintotukimenotiedot ovat Kelan opintoetuustilastoista. Tiedot ovat julkisia.
Lue koko kuvaus >>>
Asiasanat: koulutus, koulutuskustannukset, koulutusmenot, oppilaitokset.
Tilastot asiasanoittain >>>

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutuksen talous [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0947. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 11.2.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/kotal/index.html.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Koulutus > Koulutuksen talous

Navigointi

Tilastot

Koulutus

Koulutuksen talous

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute