tk-icons
Sivuston näkymät

Mika Sainio

Artikkeli
26.5.2014
Mika Sainio

Kansantalouden tilinpidon uudistus astuu voimaan kuluvan vuoden syyskuussa. Suomessa ensimmäiset uudistuksen mukaiset aikasarjat julkaistaan 11. heinäkuuta. Merkittävin osa uudistusta on tutkimus- ja kehittämismenojen käsittely investointeina eikä enää juoksevina kuluina. Muutos kasvattaa Suomen bruttokansantuotetta.

Blogi
15.1.2016
Mika Sainio

Suurten väyläinvestointien kannattavuus ja niiden erilaiset rahoitusvaihtoehdot ovat jatkuvasti pinnalla oleva aihe. Viime vuonna puhutti erityisesti Pisara-radan kohtalo, ja kuluva vuosi alkoi uutisilla Suomenlahden alittavan tunnelin suunnitelmista.