14.6.1996

Toukokuun inflaatio 0,7 prosenttia

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden toukokuusta tämän vuoden toukokuuhun 0,7 prosenttia. Huhtikuusta toukokuuhun nousu oli 0,2 prosenttia. Vuotuista hintojen nousua lisäsi eniten bensiinin hinnan nousu. Viime kuukausien kallistumisesta huolimatta ruoka oli vielä halvempaa kuin vuosi sitten. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

Kuluttajahintaindeksiin vuoden aikana eniten vaikuttaneet hyödykkeet, toukokuu 1996

Indeksiin eniten vaikuttaneet hyödykkeet

Hintakehitys 12 viime kuukauden aikana

Kuluttajahintaindeksin hyödykeryhmistä vuodessa kallistuivat eniten juomat ja tupakka sekä liikenne, molemmat 2,6 prosenttia. Liikenteen hintojen nousun vaikutus inflaatioon oli suurin, runsas puoli prosenttiyksikköä. Tämä johtui melkein yksinomaan bensiinin yli 13 prosentin kallistumisesta vuodessa. Myös henkilöauton käyttömaksun korotus nosti inflaatiota. Kuluttajahintojen nousua kiihdyttivät myös sähkön kallistuminen ja vuokrien korotukset.

Toukokuun inflaatiota hillitsi eniten, eli lähes 0,6 prosenttiyksikköä, asunto- ja kulutusluottojen korkojen lasku. Ruoka oli 1,9 prosenttia halvempaa kuin vuosi sitten. Ravinnon hintaa pudotti kahvin, perunan ja jauhelihan halpeneminen. Inflaatiota alensi myös uusien ja käytettyjen henkilöautojen halpeneminen sekä paikallispuheluiden hinnan lasku.

Hintakehitys huhtikuusta toukokuuhun

Huhtikuusta toukokuuhun kuluttajahintoja nosti eniten ravinnon 0,6 prosentin kallistuminen. Se johtui ennen kaikkea kiivin, keräkaalin ja paprikan hinnannoususta. Yksittäisistä hyödykkeistä kuluttajahintoja nostivat eniten bensiinin kallistuminen sekä vuokrien nousu. Myös käytettyjen henkilöautojen hinnat kääntyivät toukokuussa uudelleen nousuun.

Hintojen nousua toukokuussa hillitsivät eniten valmismatkojen halpeneminen sekä korkojen lasku.

Kuluttajahintaindeksi 1990=100 oli toukokuussa 112,9.
Elinkustannusindeksi 1951:10=100 oli 1 401.

EU:n yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi

EU:n väliaikaisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin 1994=100 pisteluku oli toukokuussa 102,6 ja vuosimuutos 1,4 prosenttia. Huhtikuussa Suomen 1,2 prosenttia oli EU-maiden matalin vuosimuutos. EU-maiden keskiarvo oli huhtikuussa 2,7 prosenttia.

Pohjainflaatio huhtikuussa 0,1 prosenttia

Pohjainflaatioindikaattorin 1990=100 pisteluku oli huhtikuussa 111,6 ja vuosimuutos 0,1 prosenttia.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi, toukokuu 1996
Lisätietoja: Kaisa Weckström-Eno (90) 1734 3479,
Juhani Pekkarinen (90) 1734 3476
Lisätietoja saa myös indeksipuhelimesta 0100-1734 (5,80 mk/min+ppm)