20.12.1996

Rakennusluvat lisääntyivät lokakuussa

Rakennuslupia myönnettiin lokakuussa runsaan kahden miljoonan kuutiometrin rakentamiseen, eli 42 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammi-lokakuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 27 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli neljännes edellisvuotista enemmän. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuslupatilastoista.

Asuinrakennuslupien kuutiomäärä oli tammi-lokakuussa 26 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Määrät lisääntyivät kaikilla alueilla. Teollisuusrakentamiseen lupia myönnettiin 5,3 miljoonan kuutiometrin edestä, 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Maatalousrakennuslupien kuutiomäärä oli yli puolitoistakertainen edellisvuotiseen verrattuna. Liike- ja toimistorakentamiseen lupia sen sijaan myönnettiin edellisvuotista vähemmän.

Tammi-lokakuun aikana rakennusluvan sai kaikkiaan lähes 22 000 uutta asuinhuoneistoa. Se oli runsas kolmannes edellisvuotista enemmän.

Tammi-lokakuussa 1996 myönnetyt rakennusluvat
Taulukko

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat, lokakuu 1996. Rakentaminen 1996:28
Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234