Tiedote
5.12.2006
Koottua tilastotietoa rakentamisesta ja asumisesta
Tilastokeskuksen julkaisema kokoomateos
rakentamisen ja asumisen tilastoista on ilmestynyt.
Rakentaminen ja asuminen -vuosikirja tarjoaa tilastotietoa
katsausten, tuoteselosteiden, taulukoiden ja kuvioiden muodossa 19
aihealueelta. Kirja sisältää myös kansainvälisiä vertailuja.
Vuosikirjan tiedoista suurin osa on koottu Tilastokeskuksen
tilastoista, mutta kirjassa on myös aineistoa mm. Valtion
asuntorahastosta, Maanmittauslaitokselta, Kansaneläkelaitokselta ja
työministeriöstä.
Poimintoja Rakentaminen ja asuminen -vuosikirjan
sisällöstä:
- Vuosi 2005 oli uudisrakentamisen huippuvuosi 1990-luvun laman
jälkeen. Rakennuksia valmistui 39 miljoonan kuutiometrin verran,
mikä oli 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Vuonna 2005 aloitettiin yli 34 000 uuden asunnon
rakentaminen. Näistä valtion lainoituksen ja korkotuen turvin
aloitettiin vain reilut 4 000 asuntoa eli 700 asuntoa vähemmän
kuin edellisenä vuonna.
- Asunto-osakeyhtiöiden korjauskustannukset olivat viime vuonna
764 miljoonaa euroa. Kustannukset kasvoivat 6,6 prosenttia
edellisvuodesta.
- Asunto-osakekauppojen arvo nousi vuonna 2005 noin 18 prosenttia
edellisvuoteen verrattuna. Kauppoja tehtiin yhteensä 8,4 miljardin
euron arvosta, josta yli puolet muodostui Uudellamaalla tehdyistä
kaupoista. Asunto-osakekauppoja tehtiin 81 200, mikä oli noin
7 300 enemmän kuin vuonna 2004.
- Vanhojen vapaarahoitteisten asuntojen keskimääräinen neliöhinta
oli viime vuonna oli 1 671 euroa. Neliöhinta kohosi 7,1
prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla
keskineliöhinta oli 2 542 euroa ja muualla maassa 1 327
euroa.
- Asuntoluottokanta kasvoi viime vuonna 13 prosenttia, 66
miljardiin euroon. Uusia asuntoluottoja nostettiin 24 prosenttia
enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Rakennusalan työttömyysaste oli viime vuonna 7,9 prosenttia ja
työttömien määrä 14 000. Rakentaminen työllisti 158 000
henkeä ja alan työllisten osuus kaikista työllisistä oli 6,6
prosenttia.
Vuosikirja on saatavana myös verkkopalveluna. Verkkopalvelu on
vuosikirjan sähköinen laajennus, joka sisältää pidempiä aikasarjoja
ja jossa tiedot julkaistaan painettua vuosikirjaa aiemmin.
Lähde: Rakentaminen ja asuminen - Vuosikirja 2006.
Tilastokeskus
Hinta 70 euroa (kestotilaus 63 euroa).
Lisätietoja: Soile Rönkkö (09) 1734 2232,
rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Tilaukset: Tilastokeskuksen myynti- ja
asiakaspalvelu (09) 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi
Vuosikirjan verkkopalvelun esittely: http://tilastokeskus.fi/rakas