16.9.2003

Lisätietoja: Ympäristöministeriö / Markku Nurmi (09) 1603 9440, Tilastokeskus / Jukka Hoffrén (09) 1734 3351

Uusimmat tiedot ympäristön tilasta ja ympäristönsuojelumenoista taas saatavilla

Valtion menoista käytetään vuonna 2004 ympäristönsuojeluun suoraan 940 miljoonaa euroa, mikä on 2,5 prosenttia talousarvioesityksen loppusummasta. Vuonna 2003 ympäristömenot olivat 889 miljoonaa euroa ja 2,5 prosenttia valtion talousarvion loppusummasta. Lisäksi vuonna 2002 kunta-ala käytti ympäristömenoihin 608 miljoonaa euroa ja teollisuus uusimpien käytettävissä olevien tietojen perusteella vuonna 1999 yhteensä 498 miljoonaa euroa.

Suomen ympäristön ongelmana ovat vuosikymmenten aikana kertyneet vanhat päästöt ja luonnonvarojen runsas kulutus. Erityisesti luonnonvarojen käytön sekä liikenteen ja energian kokonaiskulutuksen ennustetusta kasvusta aiheutuu haittaa ympäristölle. Typpipäästöjen, vesien hajakuormituksen sekä alailmakehän otsonia lisäävien päästöjen vähentäminen edellyttää lisätoimia. Suomessa maatalous on edelleen vesistöjen suurin kuormittaja, joskin EU:n ympäristötuen ansiosta kuormitusta on saatu hieman vähenemään. Myös muiden kotimaasta peräisin olevien päästöjen vähentäminen tai pitäminen nykytasolla vaatii toimia tulevaisuudessa.

Toisaalta Suomessa on kestävän kehityksen tavoitteet otettu ympäristönsuojelussa hyvin huomioon. Tämän totesi tammikuussa 2002 World Economic Forum, jonka ympäristön kestävyysindeksi-vertailussa (Environmental Sustainability Index, ESI) Suomi oli edennyt parhaiten kohti kestävää kehitystä.

Muun muassa nämä tiedot käyvät ilmi tänään julkistetusta Luonnonvarat ja ympäristö 2003 katsauksesta. Katsaukseen on koottu Suomen ympäristön tilaa ja taloutta koskeva uusin tieto. Siinä tarkastellaan kansantalouden eri alojen kehitystä ympäristönäkökulmasta. Tavoitteena on tarjota ajantasaista tietoa helposti ympäristöalan päättäjien, tiedotusvälineiden sekä muiden alasta kiinnostuneiden käyttöön.

Luonnonsuojelun menot lisääntyvät

Ympäristömenoihin käytetyt rahat ovat lisääntyneet lähes kaikissa ympäristömenoerissä (ks.taulukko 1). Maatalouden ympäristötukea esitetään valtion talousarvioesityksessä nostettavaksi tämänvuotisesta 6 miljoonalla eurolla 312 miljoonaan euroon. Tästä puolet tulee rahoituksena EU:lta.

Luonnonsuojeluun osoitetaan vuoden 2004 talousarviossa noin 69 miljoonaa euroa, mikä on 12 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Myös ympäristönsuojelun rahoitus lisääntyy ensi vuonna 5 miljoonalla eurolla 59 miljoonaan euroon. Liikennesektorin ympäristömenoja kasvattavat merkittävästi sekä tänä että ensi vuonna Helsinki-Lahti oikoradan ympäristötyöt.

Taulukko 1. Valtion ympäristönsuojelumenojen kehitys vuosina 2000-2004

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Valtion ympäristömenoja, miljoonaa euroa
2000 2001 2002 2003 1 2004 2
Ympäristöhallinto 92 98 102 108 111
Kehitysyhteistyö 49 83 81 .. ..
Lähialueyhteistyö 10 10 13 10 10
Pohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö 1 1 1 1 1
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 1 158 154 157 156 159
Ympäristöjärjestöt 1 1 1 1 1
Ympäristönsuojelu 37 37 40 54 59
Luonnonsuojelu 75 63 59 57 69
Energian säästön edistäminen 3 3 6 25 25
Uusiutuvan energian investointituki 20 17 28 24 24
Asuntojen energiakorjausavustukset - - - 15 15
Liikenteen ympäristönsuojelu 1 37 39 49 126 146
Lantalainvestointien tuki 1 5 2 2 2
Maatalouden ympäristötuki 276 282 284 306 312
Metsäluonnon hoidon edistäminen 4 4 4 4 6
Yhteensä 764 797 827 889 940
1 = arvio, 2 = ennuste, .. = tieto puuttuu, - = ei käytössä

Ympäristö- ja energiaverojen kertymät kasvussa

Ympäristöön liittyviä veroja ja maksuja kerätään valtion talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna runsaat 4,6 miljardia euroa (ks. taulukko 2). Tämä on 12,4 prosenttia budjetin loppusummasta. Vuodesta 2003 verojen arvioitu tuotto nousee 310 miljoonaa euroa. Verojen tuotot lisääntyvät, koska energiaan ja autoiluun liittyvien verojen kertymä on autoiluun liittyvän verokannan alenemisesta huolimatta kasvanut. Ympäristöön liittyvät verot kohdistuvat eniten energian käyttöön. Energiaverojen osuus kokonaissummasta on ensi vuonna 65 prosenttia. Muita suuria veroja ovat autovero, vuotuinen ajoneuvovero eli ns. auton käyttömaksu ja dieselvero.

Taulukko 2. Ympäristöön liittyvät verot ja maksut vuosina 2000-2004

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
Ympäristöön liittyvät valtion verot ja maksut, miljoonaa euroa
2000
TP
2001
TP
2002
TP
2003
TA
2004
TAE
Alkoholijuomaveron lisävero 12 12 18 18 18
Virvoitusjuomaveron lisävero 1 1 2 2 2
Torjunta-ainemaksu 2 2 2 2 2
Energiaverot 2 596 2 652 2 756 2 900 2 990
Öljyjätemaksu 3 3 4 3 3
Autovero 1 059 922 1 023 850 1 020
Vesiensuojelumaksu 1 0 0 0 0
Öljysuojamaksu 5 5 6 9 9
Ajoneuvovero 220 227 237 247 285
Moottoriajoneuvovero 181 208 209 218 228
Jätevero 33 31 32 47 49
Yhteensä 4 113 4 063 4 289 4 296 4 606
TP = Tilinpäätös, TA = Talousarvio, TAE = Talousarvioesitys

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ylittäneet Kioton päästötavoitteen

Suomen yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2001 yhteensä 80,8 miljoonaa tonnia eli lähes neljä miljoonaa tonnia enemmän kuin Kioton pöytäkirjan perusvuonna 1990. Syynä kasvuun oli energian kulutuksen kasvu, vesivoiman tuotannon pieneneminen Pohjoismaissa ja sähkön kysynnän tyydyttäminen kivihiilellä ja turpeella.

Suomen rikkidioksidipäästöt kasvoivat ennakkotietojen mukaan edellisvuodesta kolmella tuhannella tonnilla. Sen sijaan typpioksidipäästöt laskivat kahdella tuhannella tonnilla. Suomen rikkidioksidipäästöt kansantuotetta kohden ovat noin kolmanneksen pienemmät kuin eurooppalaisten OECD-maiden keskiarvo. Suomen happamasta laskeumasta pääosa aiheutuukin kaukokulkeumasta. Rikkidioksidilaskeumasta vain 17 prosenttia ja typpidioksidilaskeumasta 29 prosenttia oli peräisin kotimaisista päästölähteistä.

Luonnonvarat ja ympäristö -katsaus on ilmestynyt vuodesta 1994 lähtien valtion budjettiesityksen yhteydessä. Katsauksen laadinnasta on vastannut ympäristöministeriö yhdessä valtiovarainministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, Tilastokeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Katsauksen valmistelleen työryhmän puheenjohtajana toimi ympäristöministeriön ylijohtaja Markku Nurmi.

Lähde: Luonnonvarat ja ympäristö 2003. Ympäristöministeriö ja Tilastokeskus.
Lisätietoa Internetistä:
http://www.tilastokeskus.fi/tk/tt/ymparisto_luonto.html


Tiedote PDF-muodossa.