4.9.2003

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Asuntojen rakentaminen jatkuu viime vuotta vilkkaampana

Uudisrakennustöitä käynnistettiin huhti-kesäkuussa 2003 kaikkiaan 12 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakennuksia alettiin rakentaa kuutioilla mitattuna 11 prosenttia enemmän kuin viime vuoden toisella neljänneksellä. Aloitettujen liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä oli lähes puolitoistakertainen vuotta aiempaan verrattuna. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietoja.

Alkuvuonna aloitettiin 16 000 asunnon rakentaminen

Tammi-kesäkuussa aloitettiin lähes 16 000 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Myös liike- ja toimistorakennuksia alettiin rakentaa edellisvuotista enemmän. Niiden suuri kasvu ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä aiheutui kuitenkin pääosin kahdesta isosta liikerakennushankkeesta pääkaupunkiseudulla. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä sen sijaan väheni viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna. Kaikkiaan uudisrakennustöitä aloitettiin 17 miljoonan kuutiometrin verran eli prosentin vähemmän kuin tammi-kesäkuussa vuotta aiemmin.

Aloitetut rakennukset 2. neljännes ja 1.-2. neljännes 2003

>

cellspacing="0" cellpadding="2"
2. nelj.
milj. m3
Muutos, 2. nelj.
2002-2003, %
1.-2. nelj.
milj.m3
Muutos, 1.-2. nelj.
2002-2003, %
Kaikki rakennukset 11,99 2 17,16 -1
- asuinrakennukset 4,77 11 6,36 10
- vapaa-ajan asuinrakennukset 0,43 10 0,54 6
- liike- ja toimistorakennukset 1,69 47 3,25 41
- julkiset palvelurakennukset 0,64 -33 1,01 -47
- teollisuus- ja varastorakennukset 2,14 -14 3,13 -16
- maatalousrakennukset 1,53 -13 1,89 -11
- muut rakennukset 0,78 1 0,98 3
Asunnot, kpl 11 303 8 15 746 7

Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastot perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, 2. neljännes 2003. Tilastokeskus
Lisätietoja rakennus- ja asuntotuotannosta saatavana myös Internetissä StatFin-tilastopalvelusta statfin.stat.fi.


Tiedote PDF-muodossa.