Uutisia 15.10.2021

Omaisuusrikokset selvässä laskussa – asuntomurtoja tehty kuluvana vuonna vähiten vuosikymmeneen

Omaisuusrikoksia on tehty kuluvana vuonna selvästi viimevuotista vähemmän. Tammi-syyskuun aikana omaisuuteen kohdistuneita rikoksia on tullut poliisin tietoon noin 163 000, mikä on noin 20 000 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erityisen selvä lasku on nähty asuntomurroissa. Asuntoihin ja vapaa-ajan asuntoihin tehtyjen murtojen määrä väheni tammi-syyskuussa noin 22 prosenttia viimevuotisesta. Asuntomurtoja on tehty kuluvana vuonna vähiten vuosikymmeneen.

Yliaktuaari Kimmo Haapakankaan mukaan syitä murtojen määrän laskuun voi hakea muun muassa koronatilanteen takia vähentyneestä matkailusta.

”Ihmiset ovat pysyneet kotona. Kun matkailu on ollut vähäistä, ihmiset eivät ole myöskään jakaneet tietoja ulkomaanmatkoistaan sosiaalisessa mediassa”, Haapakangas mainitsee.

Myös varkausrikoksia tehtiin aiempaa vähemmän. Näpistyksiä, varkauksia ja törkeitä varkauksia tuli poliisin tietoon noin 13 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa.

Pahoinpitelyitä kirjattiin noin neljä prosenttia vuodentakaista vähemmän. Ravintolassa tapahtuneiden pahoinpitelyjen määrä laski peräti 43 prosenttia.

”Ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluajoissa on ollut kuluvana vuonna monin paikoin rajoituksia. Tämä on heijastunut väistämättä myös ravintolassa tapahtuvien pahoinpitelyjen määrään.”

Yksityisasunnossa tapahtuneiden pahoinpitelyjen määrä väheni samaan aikaan viisi prosenttia.

”Vuonna 2020 yksityisissä tiloissa tapahtuneita pahoinpitelyitä oli selvästi edellisvuosia enemmän”, Haapakangas kertoo.

Seksuaalirikosten määrässä suunta oli sen sijaan nouseva. Raiskauksia ilmoitettiin tammi-syyskuussa 1 335, mikä on 22 prosenttia vuodentakaista enemmän. Myös lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä kasvoi. Tapauksia tuli tietoon 1 457, mikä on 14,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Tartuntatautilakiin lisättiin heinäkuussa Covid-19-testin laiminlyöntiä koskeva rikkomus. Tästä kirjattiin syyskuun loppuun mennessä 63 rikosilmoitusta.

Lue lisää tilastojulkistuksesta.

Lue lisää Tieto&trendit-blogista: Yksi rikos, monta osatekoa – miten rikoksia tilastoidaan?

Lisätietoja: Kimmo Haapakangas 029 551 3252, rikos@tilastokeskus.fi