Uutisia 28.11.2016

Marja Tammilehto-Luoteelle palkinto paikkatietojen käytön edistämisestä

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Marja Tammilehto-Luode on saanut Lars H. Backer -palkinnon merkittävästä työstään paikkatietojen käytön edistämiseksi virallisessa tilastotoimessa ja paikkatietoihin perustuvien tilastotietojen käytön lisäämiseksi poliittisessa päätöksenteossa.

Lars H. Backer oli EFGS:n (European Forum for Geography and Statistics) perustajajäseniä ja toimi pitkään sen puheenjohtajana. EFGS on asiantuntijaverkosto, johon kuuluu tällä hetkellä edustajia yli 40 tilastovirastosta. Sekä työuransa aikana Ruotsin tilastovirastossa että EFGS:n puheenjohtajana Backerin johtoajatuksena oli kehittää Euroopan tilastojärjestelmään kuuluvien tilastojen ja paikkatietojen integrointia.

Lars H. Backer -palkinnolla kunnioitetaan Backerin elämäntyötä paikkatietoihin perustuvien tilastotietojen käytön edistämisessä. Palkinto voidaan antaa joko henkilölle tai organisaatiolle, jonka toiminnalla on ollut merkittävää vaikutusta paikkatietoihin perustuvien tilastotietojen käytön edistämisessä, paikkatietojen käyttöön liittyvän lainsäädännön valmistelussa, tutkimuksen tekemisessä, koulutuksen järjestämisessä tai innovatiivisten ohjelmistojen tai työvälineiden kehittämisessä.

Ensimmäinen Lars H. Backer -palkinto luovutettiin Marja Tammilehto-Luoteelle EFGS 2016 -konferenssissa Pariisissa 16.11.2016. Marja Tammilehto-Luode on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu paikkatietoihin perustuvien tilastotietojen käytön asiantuntija sekä pitkäaikainen EFGS:n hallituksen jäsen.

EFGS-konferenssi järjestetään vuosittain, ja syksyllä 2018 se järjestetään Helsingissä.

Lisätietoja:
It-kehittämispäällikkö Rina Tammisto p. 029 551 3574, sähköposti etunimi.sukunimi@stat.fi

EFGS:n puheenjohtaja Janusz Dygaszewicz, sähköposti j.dygaszewicz@stat.gov.pl

Lars H. Backer –palkinnon esittely EFGS-konfrenssin sivuilla