Uutisia 7.6.2017

Lukuja Suomesta

Tilastokeskuksen tuore julkaisu Suomi lukuina 2017 juhlistaa 100 vuotta täyttävää Suomea. Suomi lukuina on taskukokoon tiivistetty 50-sivuinen tietopaketti Suomesta ja suomalaisista. Perinteisten taulukoiden ohessa julkaisussa on mukana Suomi ennen ja nyt -osio.

Suomi lukuina 2017 -julkaisu tarjoaa tilastojen ja graafisten kuvioiden muodossa keskeiset tiedot väestöstä, taloudesta, elinoloista ja kulttuurista. Mukana on myös kansainvälistä vertailutietoa.

Poimintoja taskutilaston tiedoista

  • Väkiluku kasvoi vuonna 2016 edellisestä vuodesta 15 989 hengellä. Kasvu perustui pelkästään maahanmuutolle, sillä luonnollista väestönlisäystä ei ollut: syntyneitä oli viime vuonna 1 109 henkeä vähemmän kuin kuolleita.  
  • Pääkaupunkiseudulla vanhoista kerrostalohuoneistoista maksettiin vuonna 2016 keskimäärin 3 825 euroa/neliö. Muualla Suomessa velattomat neliöhinnat jäivät alle 1 700 euroon. Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostalohuoneistojen neliöhinnat nousivat edellisvuodesta 2,6 prosenttia, kun muualla Suomessa ne nousivat 0,2 prosenttia.
  • Kotitalouksien velkaantuminen on viimeisen 15 vuoden aikana kasvanut. Samalla kotitalouksien säästämisaste on pysynyt vähäisenä. Vuoden 2016 ennakkotiedon mukaan velkaantumisaste oli 126,5 prosenttia käytettävistä olevista tuloista. Säästämisaste kääntyi vuonna 2016 negatiiviseksi, -1,0 prosenttiin käytettävistä olevista tuloista.
  • Suomessa asuvien eläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke vuonna 2016 oli 1 632 euroa kuukaudessa. Miesten keskieläke oli 1 848 euroa ja naisten 1 453 euroa kuukaudessa. Yli 3 200 euroa kuukaudessa eläkettä sai 76 535 henkilöä, heistä 75 prosenttia oli miehiä.
  • Henkilöautoja oli vuonna 2016 Suomessa rekisteröitynä 3,3 miljoonaa, kun vuonna 1990 henkilöautoja oli 1,9 miljoonaa.
  • Puolen kilon kahvipaketti maksoi vuonna 2016 keskimäärin 3,66 euroa, kevytmaito 1,01 euroa litralta ja kilon hienosokeripussi 89 senttiä. Vuonna 2015 vastaavasti kahvipaketti maksoi 3,87 euroa, kevytmaito 1,03 euroa ja sokeripussi 93 senttiä.
  • Luomutiloja oli vuonna 2016 yhteensä 4 415 ja tilojen keskipeltopinta-ala oli 54,5 hehtaaria. Vuonna 2010 luomutiloja oli 3 939 ja niiden keskipeltopinta-ala oli 43,4 hehtaaria.
  • Julkisyhteisön velan osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2016 oli Suomessa 63,6 prosenttia, mikä oli EU-maiden keskiarvoa. EU-maiden pienin velkaantumisaste oli Virossa, 9,5 prosenttia, ja suurin Kreikassa, 179 prosenttia.

Suomi lukuina 2017 -taskutilastot ovat saatavana painettuina kolmella eri kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisu on tilattavissa Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta 020 450 05 tai Editan verkkokirjakaupasta.

Taskutilastot löytyvät Tilastokeskuksen verkkosivuilta myös pdf-julkaisuna sekä verkkopalveluna.

Lisätietoja: Sirkku Hiltunen 029 551 6373