Uutisia 27.12.2022

Kuluttajien luottamus ennätysmatalalla joulukuussa – arviot omasta taloudesta laskussa 

Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli joulukuussa -18,5, eli mittaushistorian 1995–2022 heikoin. Laskun tärkeimpänä syynä oli, että arviot kuluttajan oman talouden nykytilasta synkkenivät edelleen selvästi, ja olivat näin nekin mittaushistorian ankeimmat. Myös odotukset oman talouden tulevaisuudesta heikkenivät edelliskuusta. 

Kuluttajista jo 38 % arvioi, että heidän oman taloutensa tila on nyt huonompi kuin vuosi sitten. Vain 16 % kuluttajista piti omaa talouttaan joulukuussa viimevuotista vahvempana. Arvio työttömyyden tai lomautuksen uhasta omalla kohdalla nousi, mutta oli tästä huolimatta nyt pitkän ajan keskiarvon tasolla. Aikeita käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan seuraavan vuoden aikana oli kuluttajilla ennätyksellisen vähän, ja ajankohtaa pidettiin viime kuukausien tapaan erittäin huonona lainanotolle ja myös säästämiselle. 

“Sota-aika painaa kuluttajien mieltä, eikä koronakaan ole täysin kadonnut. Jokaisen omaa taloutta kouraisee hintojen raju nousu, varsinkin sähkön, bensan ja elintarvikkeiden. Ostovoima on heikentynyt eikä kalliimpaan kuluttamiseen koeta nyt olevan mahdollisuuksia. Lainojen korotkin ovat nyt ihan toista kuin pitkään aikaan”, taustoittaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo. 

“Se, että töitä toistaiseksi riittää ihmisillä, on tietysti hyvä asia ja takaa edes jonkinlaisen luottamuksen talouteen. Lisäksi korona-aikoina kertyi monille säästöpuskureita, kun mahdollisuudet kuluttaa olivat vähissä”, Kangassalo lisää. 

84 % kuluttajista oli joulukuussa sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on tällä hetkellä huonompi kuin vuosi sitten, ja vain 3 % näki sen parempana. Arvio oli siis harvinaisen synkkä, vaikka parani hieman marraskuusta. 

“Yleinen epävarmuus Euroopassa vaikuttaa etenkin Suomen talouskehitystä koskeviin mielipiteisiin”, Kangassalo arvioi. 

Kuluttajien luottamuksen saldoluku oli marraskuussa -16,9 ja lokakuussa -17,6.  Joulukuuhun saakka syyskuun lukema -18,3 oli matalin mittaushistoriassa. 

Lisätietoa:
Kuluttajien luottamus 2022, joulukuu, tiedote 

Yliaktuaari Pertti Kangassalo, p. 0295 513 598