Uutisia 29.11.2016

Kari Alho ja Paula Koistinen-Jokiniemi palkittu Eino H. Laurila -kansantulomitalilla

Vuoden 2016 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty valtiotieteen tohtori Kari Alholle ja filosofian maisteri Paula Koistinen-Jokiniemelle. Mitalit myönnetään tunnustuksena heidän aktiivisesta työstään kansantalouden tilinpidon käytön ja tunnettuuden edistäjinä.

Mitalit jaetaan 29. marraskuuta 2016 Tieteiden talolla Taloustieteellisen Yhdistyksen ja Terveystaloustieteen Seuran seminaarin yhteydessä klo 14.

Valtiotieteen tohtori Kari E.O. Alho on toiminut Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa tutkijana, apulaisjohtajana, tutkimusjohtajana ja tutkimusneuvonantajana sekä ennustetoimen ja tutkimuksen että tutkimushallinnon tehtävissä. Hän on myös Helsingin yliopiston dosentti.

Alho on tehnyt tutkimusta rahoitusmarkkinoista, makrotaloudesta ja talouspolitiikasta sekä Suomen integraatiopolitiikan ratkaisuista EU:ssa, työmarkkinoista ja sen sopimusjärjestelmistä sekä palkanmuodostuksesta. Tämän lisäksi hän on tehnyt tutkimuksia muun muassa kansainvälisestä taloudesta, kuten EU-integraatiosta, EU:n itälaajenemisesta ja rahaliitosta, Suomen ja naapurimaiden taloussuhteista, ympäristötaloudesta ja maanpuolustuksen taloudesta. Keskeinen tutkimuskohde on ollut talouspolitiikan analyysi avoimessa taloudessa. Alho on julkaissut työryhmineen lukuisia empiirisiä ja teoreettispainotteisia tutkimusraportteja ja kirjoja. Viime aikoina hän on laatinut yleisen tasapainon malleja talouden eri alueille.

Filosofian maisteri Paula Koistinen-Jokiniemi on työskennellyt pitkään Tilastokeskuksessa kansantalouden tilinpidon asiantuntijana ja kehittäjänä. Hän on uransa aikana perehtynyt monipuolisesti kansantalouden tilinpitoon niin sisällön ja käsitteiden kuin tilinpidon käytännön laadinnan näkökulmasta. Erityisesti hän on perehtynyt julkisen talouden tilastointiin ja rahoitustilinpitoon.

Koistinen-Jokiniemi oli keskeisessä asiantuntijaroolissa, kun Suomen julkisen talouden tilastointia kehitettiin vastaamaan EU-vaatimuksia. Hän oli muun muassa suunnittelemassa ja toteuttamassa julkista alijäämää ja velkaa kuvaavaa raportointikokonaisuutta.  Koistinen-Jokiniemi on osallistunut aktiivisesti kansainväliseen tilastoyhteistyöhön, viimeksi globaalin tuotannon typologiaa ja mittaamista käsittelevän kansainvälisen käsikirjan laadintaan.

Eino H. Laurila -kansantulomitali on tunnustus merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitalilla halutaan myös edistää kansantaloudellisen tutkimuksen ja käytännön tilastotyön vuorovaikutusta. Mitalin jaosta päättävät Ekonomiska Samfundet i Finland, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Yhdistys, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin Säätiö. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1993 professori Eino H. Laurila mittavasta työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä.

Lisätietoja:
Yliaktuaari Olli Savela, Tilastokeskus 029 551 3316, sähköposti: etunimi.sukunimi@stat.fi

Taloustieteellinen Yhdistys