Kotimaisen tilastotiedon lähteet -kurssi 20.4.2016

 

Tilastoluvut ovat näkyvästi esillä arjessa. Yhä useampaan tehtävään ja päätöksentekoon tarvitaan tilastotietoa ja usein tietoa tarvitaan nopeasti. Tilastotietoa on verkon kautta kaikkien saatavilla valtava määrä, mutta tarvittavan tiedon löytäminen voi viedä paljon aikaa, ellei tiedä mistä ja miten hakea. Tiedon löytämisen lisäksi olennaista on osata tunnistaa laadukas ja luotettava tilastotieto.

Kurssin sisältö

Kurssilla tutustutaan tilastojen perusperiaatteisiin ja opetellaan löytämään ja käyttämään tilastotietoa.

Päivän aikana esitellään tärkeimmät kotimaiset tiedontuottajat lähteineen. Erityisesti keskitytään Tullin ulkomaankauppatilastoihin, Työ- ja elinkeinoministeriön toimialatilastoihin sekä Tilastokeskuksen aineistoihin.

Käytännön harjoituksissa jokainen pääsee käyttämään esiteltyjä tiedonlähteitä ja löytämään niistä tietoa. Ehdotuksia tiedonhakuaiheista otetaan vastaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Kenelle

Kurssi on tarkoitettu kirjasto- ja tietopalvelualan asiantuntijoille sekä erilaisissa tiedonkäsittely-, tiedonvälitys- ja opetustehtävissä toimiville sekä muille kotimaisen tilastotiedon tarvitsijoille.

Kiinnostaako myös kansainvälinen tilastotieto?
Kansainvälisen tilastotiedon lähteet -kurssilla 21.4.2016 tutustutaan kansainvälisiin tilastotiedon lähteisiin. Molemmille kursseille osallistuville yhteishinta on 600 € (+ alv 24 %)

Kouluttajat

Kurssin kouluttajina toimivat Tilastokeskuksen, Tullin ja Työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijat.
Kurssin pääkouluttajana toimii tietopalvelusuunnittelija Mikko Niemi Tilastokeskuksesta.

Hinta ja ilmoittautuminen

  • Hintaan sisältyy: kurssimateriaali, lounaat ja kahvit
  • Viimeinen ilmoittautumispäivä: (12.4.2016) VIELÄ VOI ILMOITTAUTUA
  • Ilmoittaudu Kotimaisen tilastotiedon lähteet –kurssille 20.4.2016
    Hinta 350 € (+ alv 24 %)
  • Ilmoittaudu Kotimaisen ja kansainvälisen tilastotiedon lähteet –kursseille
    20.–21.4.2016, Hinta 600 € (+ alv 24 %)
     
  • Peruutusehdot

Kurssipaikka

Tilastokeskus, Työpajankatu 13, Helsinki
 

Ohjelma

Keskiviikko 20.4.2016

  8.45 –   9.15   Ilmoittautuminen ja aamukahvi
  9.15 –   9.20   Kurssin avaus
Tietopalvelusuunnittelija Mikko Niemi, Tilastokeskus
  9.20 – 10.20   Tilastotiedon haku ja keskeiset kotimaiset tilastotiedon lähteet
Tietopalvelusuunnittelija Mikko Niemi, Tilastokeskus
10.20 – 10.30   Tauko
10.30 – 11.15   Ulkomaankauppatilastot
Tulliylitarkastaja Johanna Riikonen, Suomen tulli
11.15 – 12.00   Lounas
12.00 – 12.45   Toimiala Onlinen avoin tilastotieto yrittäjyyden ja ennakoinnin tukena
Kehittämispäällikkö Esa Tikkanen, Työ- ja elinkeinoministeriö
12.45 – 13.15   PX-Web -tietokantojen käyttäminen
Tietopalvelusuunnittelija Laura Karppinen, Tilastokeskus
13.15 – 14.00   Tiedonhakuharjoituksia kotimaisista tietolähteistä mikroluokassa
Tietopalvelusuunnittelija Mikko Niemi ja informaatikko Anja Törmä, Tilastokeskus
14.00 – 14.20   Kahvi
14.20 – 15.45   Tiedonhakuharjoituksia kotimaisista tietolähteistä mikroluokassa
Tietopalvelusuunnittelija Mikko Niemi ja informaatikko Anja Törmä, Tilastokeskus

 

Päivitetty 8.8.2017