Säännöt

Kilpailutyön täytyy hyödyntää Tilastokeskuksen avoimia tietoaineistoja. Se voi olla esimerkiksi 

  • Datajournalistinen kokonaisuus 
  • Tiedon visualisointi 
  • Koontinäyttö 
  • Explorable explanation 
  • Kehittyneen analytiikan malli tuloksineen 
  • Digitaalinen palvelu tai palvelukonsepti. 

Se voi olla myös jokin ihan muu Tilastokeskuksen avoimia tietoaineistoja hyödyntävä palvelu tai ratkaisu, joka

  • ratkaisee loppukäyttäjän todellisen ongelman 
  • on jollain tavalla uusi ja innovatiivinen 
  • on toteutettu laadukkaasti.

Kilpailuun voi osallistua joko jo aiemmin julkaistulla ratkaisulla tai erityisesti Datamenestyjät -kilpailua varten laaditulla kilpailutyöllä. Aiemmin julkaistut ja kilpailua varten laaditut työt arvostellaan omissa kategorioissaan. Jälkimmäisiä arvosteltaessa raati painottaa etenkin työn kantavaa ideaa.

Lisäksi kilpailutöiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin, joiden ei kaikkien tarvitse toteutua kilpailutyössä:

  • Dataa yhdistellään uudella, innovatiivisella tavalla 
  • Datan visualisointi on otettu huomioon (selkeys, käytettävyys, interaktiivisuus objektiivisuus) 
  • Palvelu on helppokäyttöinen 
  • Kilpailutyö avaa tilastojen roolia yhteiskunnassa ja päätöksenteossa 
  • Kilpailutyö edistää tilastojen luku- ja käyttötaitoja 
  • Palvelu luo uutta liiketoimintaa 
  • Kilpailutyö on aktiivisessa käytössä tai on muuten ajankohtainen.

Kilpailutöitä voidaan arvioida ja palkita eri kategorioissa sen mukaan, millaisia töitä osallistujat ilmoittavat mukaan kilpailuun. Kilpailun järjestäjä varaa oikeuden täsmentää ja tarkentaa arviointikriteerejä kilpailun aikana. Yritykset ja organisaatiot, jotka kutsutaan raatiin, eivät voi osallistua kilpailuun.