Laatuseloste: Yksityisen sektorin palkat

1 Tilastotietojen relevanssi

1.1 Tilaston tietosisältö

Yksityisen sektorin kuukausipalkkatilasto ja tuntipalkkatilasto ovat vuosittain laadittavia tilastoja, jotka kuvaavat ansioita vuoden viimeisellä neljänneksellä. Palkkatilastoja käytetään pääasiassa työehtosopimustoiminnassa. Ansiotasoindeksin lopulliset tiedot ja palkkarakennetilaston tiedot perustuvat osittain yksityisen sektorin palkkatilastojen tietoihin.

Tilastojen perusaineiston muodostavat yksityisen sektorin työnantajajärjestöjen keräämät palkkatilastotiedot sekä Tilastokeskuksen järjestäytymättömiltä työnantajilta otostutkimuksella keräämät vastaavat tiedot. Tiedustelu koskee pääsääntöisesti kaikkia yritykseen työsuhteessa olevia palkansaajia vuoden neljännen neljänneksen aikana yhden kuukauden jaksolta. Tuntipalkkaisten tiedot kerätään pääosin koko vuosineljännekseltä.

Kuukausipalkkatilasto sisältää kokoaikaiset kuukausipalkkaiset palkansaajat, joiden palkkaus noudattaa säännöllistä työaikaa. Julkaistuissa palkkatiedoissa ei ole mukana osa-aikaisia. Osa-aikaisiksi katsotaan pääsääntöisesti henkilöt, joiden säännöllinen viikkotyöaika on yli 10 prosenttia alan yleistä työaikaa lyhyempi.

Toimitusjohtajat, harjoittelijat, oppilaat ja palkkaukseltaan normaalikäytännöstä poikkeavat eivät sisälly tilastoihin.

1.2 Käsitteet ja luokitukset

1.2.1 Kuukausipalkkatilasto

Kuukausipalkkatilaston ansiokäsitteenä on säännöllisen työajan ansio ilman tulospalkkioita, joka sisältää seuraavat palkkaerät: peruskuukausipalkan sisältäen henkilökohtaisen ja palvelusvuosilisän, vuoro-, ilta-, ja yötyölisän sekä säännöllisen sunnuntaityön korvauksen, luontoisetujen verotusarvon ja provision / myyntipalkkion keskimäärin kuukaudessa. Säännöllisen työajan ansio voidaan laskea myös tulospalkkioiden kanssa.

1.2.2 Tuntipalkkatilasto

Tuntipalkkatilastossa ansiokäsitteina on säännöllisen työajan ansio ja kokonaisansio. Ansiotiedot esitetään laskettuna tehtyä työtuntia kohti. Tehdyllä työajalla tarkoitetaan sitä työaikaa, jolloin palkansaaja on tehnyt varsinaisia työtehtäviään. Tehtyihin työtunteihin lasketaan aika-, urakka- ja palkkiotyön tehdyt työtunnit sekä sunnuntai- ja ylityötunnit.

Säännöllisen työajan ansio sisältää aika-, urakka- ja palkkiotyöstä säännölliseltä tehdyltä työajalta maksetut palkat vuorotyö- ja olosuhdelisineen. Työajan lyhennyksistä maksettava kompensaatio on mukana niiden alojen osalta, joissa se luetaan tehdyn työajan palkkaan. Säännöllisen työajan ansioon sisältyvät tässä tilastossa myös sunnuntai- ja ylityöpalkan perusosat, mutta ei korotusosia. Kokonaisansio sisältää edellisten lisäksi sunnuntai- ja ylityöpalkan korotusosat.

2 Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

2.1 Tutkimus- ja otoskehikko ja otos

Työnantajajärjestöt keräävät palkkatilastojen perustiedot omilta jäsenyrityksiltään. Tilastokeskus täydentää tietoja järjestäytymättömiä yrityksiä koskevalla otoksella eräiltä yksityisen sektorin toimialoilta.

Tilastokeskuksen omaa tiedustelua varten yritysrekisterin palvelutietokannasta poimitaan aktiiviset yritykset (ml. liikelaitokset ja seurakunnat), joilla on palkattua henkilökuntaa vähintään yksi palkansaaja. Tutkimuskehikon ulkopuolelle rajataan institutionaalisen sektori-luokituksen mukaan seuraavat sektoriluokat: valtionhallinto, paikallishallinto, kunnat, kuntayhtymät, Ahvenanmaan maakuntahallinto, kansainväliset järjestöt ja kotitaloudet. Tutkimuskehikkoon viedään myös tieto yrityksen järjestäytyneisyydestä, mikäli yritys on työnantajajärjestön jäsenyritys. Tutkimuskehikosta muodostettiin yksityisen sektorin tutkimuskehikko rajaamalla pois yritykset,

- joiden toimiala oli maa-, metsä- tai kalatalous

- joiden palveluksessa oli vähemmän kuin viisi palkansaajaa

- joiden kotipaikka sijoittui Ahvenanmaan maakuntaan.

Yksityisen sektorin tutkimuskehikosta muodostetaan otoskehikko, johon poimitaan otostoimialoilla toimivat yritykset. Otostoimialat määrittyvät peittävyystarkastelun kautta. Peittävyystarkastelussa määritellään korkean järjestäytymisasteen toimialat, joissa työnantajajärjestöjen palkansaajien osuus koko toimialalla on noin 75 % tai enemmän. Näiltä toimialoilta Tilastokeskus ei poimi otosta. Peittävyystarkastelu ja ositteiden muodostus tehdään viiden vuoden välein otosuudistuksen yhteydessä. Viimeisin otosuudistus on tehty vuonna 2005.

Estimointia ja oman otoksen poimimista varten yrityksille muodostettiin ositetieto. Otantaositteiden muodostuksen lähtökohtana on yrityksen toimiala ja kokoluokka. Samankaltaista toimintaa pyritään viemään samaan ositteeseen. Omassa otoksessa ositteen poimintatodennäköisyys vaihtelee toimialoittain. Otantamenetelmänä käytetään ositettua yksinkertaista satunnaisotantaa palauttamatta. Poimintayksikkönä on yritys ja poimintaperusteina ovat toimiala ja yrityksen kokoluokka.

Työnantajajärjestöjen keräämässä palkka-aineistossa vuonna 2006 oli noin 9 430 yrityksen ansiotiedot. Järjestäytymättömien yritysten otokseen poimittiin 2 412 yritystä. Näiden otosyritysten palveluksessa oli otoskehikon mukaan runsaat 81 281 palkansaajaa. Tiedusteluun vastasi noin 80 prosenttia otoksessa olleista yrityksistä.

2.2 Estimointi

Otoksella kerätyt ja työnantajaliitoista saadut palkkatiedot eivät kuvaa vielä sellaisenaan koko yksityistä sektoria. Otoksesta ja vastauskadosta johtuen tiedot koko sektorin tasolla ovat vinoutuneet, sillä esimerkiksi pienten ja järjestäytymättömien yrityksien tiedoista iso osa jää saamatta. Tästä syystä yksityisen sektorin palkkatiedot korotetaan perusjoukon tasolle käyttämällä Särndalin suhde-estimaattoria. Suhde-estimaattori antaa suuremman painon niiden yritysten lukumäärä- ja ansiotiedoille, joiden ositteissa vastauskato henkilökuntamäärällä mitattuna on suurinta ja joissa otokseen poimitaan pieni osa yrityksistä.

Estimointi suoritetaan kahdessa osassa: järjestäytyneiden yritysten estimointikehikko ja otostoimialojen järjestäytymättömien yritysten estimointikehikko estimoidaan erikseen ositekohtaisesti. Järjestäytyminen määritettiin tilastoajankohdan mukaisesti. Koska tutkimuskehikko poimittiin ennen tilastoajankohtaa, järjestäytyneisiin yrityksiin lisättiin ne alkuperäisessä kehikossa järjestäytymättömiksi luetut yritykset, joiden palkkatiedot sisältyivät työnantajajärjestöjen keräämään aineistoon. Tutkimuskehikkoon lisätyistä uusista yrityksistä, joiden palveluksessa oli vähintään viisi palkansaajaa, muodostettiin oma jälkiosite. Tämän ositteen korotus-kertoimeksi määritettiin 1.

3 Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilastokeskuksen perustiedot on kerätty otoksen avulla ja niihin sisältyy jonkin verran satunnaisvirhettä. Tilastokeskuksen otoksessa vastaajayritysten vaihtuvuus vuosittain aiheuttaa jossain määrin ansiotason heiluvuutta. Ansiotietoihin sisältyvä virhe on kuitenkin niin vähäinen, että tietojen voidaan katsoa kuvaavan hyvin yksityisen sektorin palkansaajien ansiotasoa.

4 Julkaisun tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Yksityisen sektorin palkkatilastot laaditaan vuosittain. Tilastovuoden tiedot julkaistaan seuraavan vuoden heinäkuussa Tilastokeskuksen kotisivujen Tuorein tilasto -palvelussa.

5 Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys

Tilastokeskuksen kotisivuilla osoitteessa www.tilastokeskus.fi/til/pal on julkaistu taulukot yksityisen sektorin palkoista ammattiluokituksen ja koulutuksen mukaan. Kotisivuilta löytyvät myös tiedustelu-jen täyttöohjeet, lomakkeet ja käytetyt ammattinimikkeistöt. Yksityisen sektorin palkkatilastojen tuotannossa käytettävät metatiedot ovat saatavissa palkkatilastoista.

Julkaisu on tilattavissa osoitteesta:
Tilastokeskus, myyntipalvelu, PL 4C, 00022 Tilastokeskus
Puh. (09) 1734 2011
Faxi: (09) 1734 2500
myynti@tilastokeskus.fi
www.tilastokeskus.fi

6 Vertailukelpoisuus

Vuoden 2006 tiedot ovat vertailukelpoisia vuoden 2005 tietoihin nähden.

Tilaston otos uudistetaan säännöllisin väliajoin. Vuoden 2005 tilastoon tehtiin otos- ja menetelmäuu-distus, joten tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin nähden. Tietojen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat myös vuoden 2005 tilastoon tehty työnantajilta saadun aineiston korotus ja osa-aikaisuus käsitteen muutos.

Säännöllisen työajan ansio on julkaistu vuoteen 2003 saakka tulospalkkioiden kanssa ja sen jälkeen ilman tulospalkkioita.

7 Selkeys ja yhtenäisyys

Yksityisen sektorin palkkatiedot perustuvat sekä työnantajajärjestöjen jäsenyritysten että Tilastokeskuksen oman otosaineiston tietoihin. Elinkeinoelämän keskusliitto ( EK) julkaisee vuosittain palkkatilastokatsauksen jäsenyritystensä palkoista. Mahdolliset erot EK:n ja Tilastokeskuksen tiedoissa johtuvat tilaston peittävyydestä ja käytetyistä menetelmistä.

Palkkarakennetilasto julkaisee vuosittain palkkatietoja sekä yksityiseltä, että julkiselta sektorilta. Palkkarakennetilastossa eri sektorien ja palkkausmuotojen (kuukausi- ja tuntipalkkaiset) väliset tiedot ovat vertailukelpoiset.

Ansiotasoindeksi kuvaa palkkojen kehitystä sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla. Yksityisen sektorin lukumäärä- ja ansiotietoja on saatavissa myös työssäkäyntitilastosta. Ansiokäsitteenä on valtion veronalaiset tulot vuodessa.


Päivitetty 4.7.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Yksityisen sektorin tuntipalkat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3916. Muu yksityinen sektori 2006, Laatuseloste: Yksityisen sektorin palkat . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 10.4.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ystp/2006/02/ystp_2006_02_2007-07-04_laa_001.html