Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Laatuseloste: Kotitalouksien varallisuus

1. Tilastotietojen relevanssi

Tilastokeskuksen varallisuustutkimus on otospohjainen tilasto, joka kuvaa kotitalouksien varallisuuden jakautumista eri väestöryhmien kesken. Tutkimuksen kuvauskohteena on sekä reaali- että rahoitusvarallisuus. Lisäksi tutkimuksen keskeistä tietosisältöä ovat tiedot kotitalouksien veloista. Varallisuustutkimusta on tehty vuosina 1987, 1988, 1994, 1998, 2004, 2009, 2013 ja 2016. Vuotta 2004 lukuunottamatta tiedot on muodostettu Tilastokeskuksen tulonjakotilaston aliotokselle (1987–1998) tai koko otokselle (2009–2016). Vuoden 2004 tutkimus oli erillinen otostutkimus. Vuosien 2009, 2013 ja 2016 varallisuustutkimusten tutkimusmenetelmä poikkeaa merkittävästi aiempien vuosien tutkimuksista. Niiden varallisuustiedot on pääosin johdettu rekistereistä tai estimoitu. Sitä aiemmat tutkimukset ovat käyntihaastattelututkimuksia.

Tilastokeskuksen varallisuustutkimus on osa Euroopan keskuspankin (EKP) koordinoimaa euroalueen varallisuustutkimusta (Household Finance and Consumption Survey, HFCS) vuodesta 2009 alkaen. EKP kerää aineistoja noin kolmen vuoden välein. Vuoden 2016 varallisuustutkimus on Suomen aineisto EKP:n tutkimuksen kolmannella tutkimuskerralla, jonka tuloksia euroalueelta EKP julkaissee vuonna 2019. EKP:n hankkeen kotisivuilta (Household Finance and Consumption Network) löytyy lisätietoa euroalueen varallisuustutkimuksesta ja tutkimuksen ensimmäisen ja toisen kierroksen tuloksia.

Varallisuustutkimuksen perusaineistoista on kaikilta vuosilta muodostettu kansallisia tutkimusaineistoja, joita luovutetaan tutkimustarkoituksiin. Lisäksi EKP on muodostanut myös euroalueen aineistosta tutkijoille tutkimusaineiston, johon Suomen vuosien 2009 ja 2013 tiedot sisältyvät. Vuosien 1998, 2009 ja 2013 aineistot on myös toimitettu Luxembourg Wealth Study:n (LWS) tietokantaan (http://www.lisdatacenter.org/our-data/lws-database/).

Varallisuustutkimuksen laadinnassa on huomioitu kansainväliset suositukset (OECD 2013) 1) .

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilasto perustui vuosina 1987, 1988, 1994, 1998 ja 2004 kotitalouksien varallisuutta koskeviin käyntihaastattelututkimuksiin. Vuonna 2009 kotitalouksien varallisuustutkimus tehtiin aiemmista varallisuustutkimuksista poiketen tulo- ja elinolotutkimuksen otokselle ilman erillistä haastattelutiedonkeruuta käyttämällä ns. rekisterimenetelmää. Menetelmässä hyödynnettiin lukuisia rekisteriaineistoja, estimointimenetelmiä ja tilastollista yhdistämistä varallisuuserien muodostamisessa. Vuosien 2013 ja 2016 tutkimukset tehtiin myös rekisterimenetelmällä, mutta lisäksi kerättiin täydentävää haastattelutietoa tulo- ja elinolotutkimuksen haastattelutiedonkeruussa keväällä 2014 ja keväällä 2017. Tulo- ja elinolotutkimus on vuosittainen haastattelutiedonkeruu, jolla kerätään tietoja kansallista tulonjakotilastoa ja EU:n tulo- ja elinolotutkimusta (EU-SILC) varten.

Varallisuustutkimuksen 2016 taustatiedot, kuten väestöryhmittäiset luokittelut ja tulotiedot, saadaan suoraan tulonjakotilastosta. Vuonna 2016 otoskoko oli 10 210 kotitaloutta ja 24 818 henkilöä.

Tietolähteet

Tutkimuksen perustiedoista valtaosa on kerätty hallinnollisista rekistereistä, joiden puutteita on paikattu täydentävällä haastattelutiedonkeruulla. Tutkimuksen taustatiedot perustuvat sekä rekisteri- että haastattelutietoihin.

Suuri osa tutkimuksen tiedoista saadaan hallinnollisista rekistereistä ja tilastorekistereistä. Varallisuustutkimuksen rekisterilähteet ovat:

  • Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmä ja Tilastokeskuksen Suomen väestöä, rakennuksia ja asuntoja koskeva tietokanta

  • Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintatilastojen perusaineisto, joka perustuu Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintarekisterin kauppahintatietoihin

  • Verohallinnon verotietokanta, kiinteistörekisteri, osakehuoneistorekisteri, arvo-osuustiedot, ajoneuvojen hintatiedot sekä perintö- ja lahjaverotiedot

  • Ajoneuvorekisteri ja vesikulkuneuvorekisteri (Trafi)

  • Kansaneläkelaitoksen eläkevakuutus-, sairausvakuutuskorvaus- ja kuntoutusrekisteri, elatustukirekisteri, opintotukirekisteri sekä asumistukirekisteri

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimeentulotukirekisteri

  • Eläketurvakeskuksen eläketapahtumarekisteri

  • Tilastokeskuksen tutkintorekisteri

  • Valtiokonttorin sotilasvammakorvausjärjestelmän tietokanta

  • Koulutusrahaston tiedostot

  • Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen maatilarekisteri

  • Tilastokeskuksen yritysrekisteri

  • Finanssivalvonnan (FIVA) tiedot (ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat)

Tutkimuksen haastattelutiedonkeruu oli lisäosio vuoden 2016 tulo- ja elinolotutkimuksessa keväällä 2017, jolla kerättiin tietoa kansallista tulonjakotilastoa ja EU:n tulo- ja elinolotutkimusta (EU-SILC) varten. Varallisuustutkimusta varten kyselylomakkeelle lisättiin täydentäviä kysymyksiä veloista, erityisesti kulutusluotoista ja niiden maksuista, talletuksista ja joitakin soveltuvia EKP:n kyselylomakkeen kysymyksiä. Varallisuuseristä talletukset ja säästö- ja sijoitusvakuutukset perustuvat haastattelutietoon, sillä niistä ei ole käytettävissä mitään rekisteritietoa. Velkatiedot täydentävät rekisteritietojen puutteita erityisesti ns. jatkuvien kulutusluottojen osalta. Lisätietoja haastattelutiedonkeruusta on tulonjakotilaston laatuselosteessa .

Varallisuustiedot

Asuntojen arvo on estimoitu erikseen osakehuoneistoille ja kiinteistöille neliöhintojen avulla. Osalle osakehuoneistosta on saatu ostohinnat Verohallinnon osakehuoneistorekisteristä, joita on korotettu talotyypeittäin ja alueittain osakeasuntojen hintatilaston indekseillä tilastovuoden tasoon. Osa hintatiedoista on laskettu osakehuoneistorekisterin keskimääräisten neliöhintojen perusteella. Kiinteistöt on hinnoiteltu kiinteistöjen kauppahintatilaston perusaineistosta laskettujen keskimääräisten neliöhintojen perusteella. Muut kuin omat vakituiset asuinkiinteistöt on poimittu väestötietojärjestelmän rakennuksia ja asuntoja kuvaavista tiedoista. Oman asunnon arvon määrittämisessä ei ole oleellisia menetelmämuutoksia vuosien 2013 ja 2016 välillä. Muissa osakeasunnoissa ja asuinkiinteistössä tarkennettiin omistusosuuksien määrittelyä, mikä kasvatti muiden osakeasuntojen arvoa ja alensi muiden asuinkiinteistöjen arvoa. Vastaava muutos tehtiin takautuvasti vuoden 2013 aineistoon.

Vuosina 1987–2004 tiedot asuntojen arvoista ovat kotitalouden omia arvioita asunnon myyntihinnasta. Tämä voi vaikuttaa tietojen vertailukelpoisuuteen etenkin omakotitaloilla.

Asuntovelat ovat rekisteritietoja, jotka perustuvat velkaantumistilaston rekisteritietoon. Asuntovelkaa on varallisuustutkimuksessa (2009–) vain kotitalouksilla, jotka omistavat asuntonsa.

Muut velat on muodostettu sekä rekisteri- että haastattelutietojen avulla. Velkaantumistilaston rekisteristä saadaan asuntovelkojen lisäksi tietoa muista veloista, kuten opinto- ja elinkeinotoiminnan veloista. Vuodesta 2012 lähtien velkarekisteristä ovat puuttuneet jatkuvat luotot, joita ovat esimerkiksi luottokorttiluotot, luotolliset tilit sekä muut luotot, joita kuluttaja voi luottorajan puitteissa käyttää jatkuvasti ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä. Puutteellisia tietoja täydennettiin vuosina 2013 ja 2016 kysymällä haastattelussa kotitalouksilta luottokortti-, tililuotto-, osamaksu- ja muiden velkojen määrät. Näiden tietojen osalta tarkistettiin, ettei aineistossa ole päällekkäisyyksiä haastattelu- ja rekisteriveloissa. Vuonna 2009 velkatiedot saatiin kattavasti rekistereistä ja kyseisen vuoden tiedot veloista muodostettiin kokonaan rekistereistä.

Vapaa-ajan asuntojen arvot on muodostettu hinnoittelemalla Tilastokeskuksen Rakennukset ja kesämökit -tilaston yksityishenkilöiden omistamat mökit Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintatilaston hinnoilla. Vapaa-ajan asunnoissa ei ole mukana ulkomailla omistettuja asuntoja. Rekisteritiedoista saadaan vähemmän vapaa-ajan asuntoja kuin haastatteluista, joka oli menetelmä vuosina 1987–2004. Vapaa-ajan asuntojen tiedot eivät siten ole vertailukelpoisia vuosien 1987–2004 ja 2009–20163 välillä.

Kulkuvälineiden arvo , kuten henkilöautojen, pakettiautojen ja moottoripyörien arvo on muodostettu Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) ylläpitämän ajoneuvorekisterin ja Verohallinnon ajoneuvojen hintatietojärjestelmän tiedoista sekä täydentävästi internetin myyntipalstojen hinnoista. Ajoneuvojen hintatiedot ovat verotusta varten laskettuja pyyntihintoja. Vuonna 2016 hinnoittelussa voitiin käyttää myös ajokilometrejä, joita ei ollut käytössä vuonna 2013. Muut ajoneuvot koostuvat ajoneuvorekisterin ei-verotettavista ajoneuvoista, kuten mopoista, mönkijöistä, moottorikelkoista ja peräkärryistä. Nämä on hinnoiteltu erikseen internetin myyntipalstojen hintapyyntöjen avulla.. Veneiden omistaminen perustuu Trafin vesikulkuneuvorekisteriin ja hintatiedot internetin myyntipalstojen hintatietoihin. Vuosina 2013 ja 2016 autojen haltijat on luettu mukaan, kun vuonna 2009 mukana ovat vain omistajat. Tämän seurauksena autoja omistavien kotitalouksien osuus on pienempi vuonna 2009.

Metsien arvot on estimoitu Tilastokeskuksessa olevasta metsäkiinteistörekisteristä käyttäen maapohjan kunnittaista keskimääräistä vertailuarvoa. Se ei vastaa metsän todellista markkina-arvoa. Metsäkiinteistörekisteristä on otettu huomioon vain luonnollisten henkilöiden omistuksessa olevat maa-alueet. Näin ollen esimerkiksi kuolinpesien kautta omistetut metsät jäävät tutkimuksen ulkopuolelle.

Peltomaan arvot on estimoitu Tilastokeskuksessa olevasta metsäkiinteistörekisteristä käyttäen sekä maakunnittaisia myyntihintoja että maapohjan kunnittaista keskimääräistä vertailuarvoa. Varallisuuteen on peltomaan arvona luettu kauppahintojen perusteella laskettu estimaatti, joka on merkittävästi korkeampi kuin verotuksen vertailuarvo. Vuosina 1987–2004 peltomaan arvo ei sisälly varallisuuteen.

Talletukset . Kotitalouksien talletusvarallisuudesta ei ole saatavilla mitään mikrotason lähdettä, joten kotitaloustason talletustiedot on varallisuustutkimukseen kerätty haastattelemalla. Kotitalouksien talletukset perustuvat tulo- ja elinolotutkimuksen haastattelussa kevään 2017 kolmannen ja neljännen tutkimuskerran kotitalouksien haastattelutietoon. Tiedot kerättiin ja muodostettiin jaettuna käyttötileihin ja säästö-ja sijoitustileihin. Ensimmäiselle ja toiselle tutkimuskerralle tiedot mallitettiin todellisen luovuttajan menetelmää ja regressiomallitusta yhdistävällä sekamenetelmällä (predictive mean matching). Menetelmä oli sama kuin vuonna 2013.

Noteerattujen osakkeiden arvo on muodostettu arvo-osuusrekisteritietojen ja OMX:n hintatietojen perusteella. Aineistossa ovat mukana vain Helsingin pörssissä noteeratut osakkeet.

Noteeraamattomien osakkeiden arvo eli listaamattoman osakeyhtiön laskennallinen nettovarallisuus on muodostettu henkilöveroaineistosta osinkoa maksaneiden listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuutena, joka määräytyy yhtiön edellisenä vuonna päättyneen tilikauden taseen perusteella. Noteeraamattomat osakkeet ovat tiedossa vain niille henkilöille, jotka ovat saaneet osinkoja listaamattomista yhtiöistä. Noteeraamattomien osakkeiden arvo ei ole vertailukelpoinen vuosien 1987–2004 ja 2009–2016 välillä, sillä vanhemmat tiedot perustuvat haastattelutietoihin ja ne olivat nimellisarvoja.

Elinkeinotoiminnan ja yhtymien nettovarallisuus perustuu henkilöverorekisteriin samoin kuin listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuus. Elinkeinotoiminnan nettovarallisuus tarkoittaa verotuksen nettovarallisuutta liikkeen- ja ammatinharjoittajille. Tieto on mukana ainoastaan vuosien 2013 ja 2016 tiedoissa. Yhtymän nettovarallisuus on nettovarallisuus avoimen tai kommandiittiyhtiön osakkaana. Tieto on mukana vuodesta 2009 alkaen.

Noteeraamattomien osakkeiden, elinkeinotoiminnan ja yhtymien nettovarallisuusarvot ovat verotuksessa käytettyjä arvoja, eivätkä siten kuvaa todellisia markkina-arvoja. Tarkempia tietoja vertailukelpoisuudesta voi tiedustella Tilastokeskuksesta.

Sijoitusrahasto-osuudet perustuvat Verohallinnon vuosi-ilmoitustietoihin, jotka on korotettu vertailuarvoista käypiin arvoihin jakamalla ne luvulla 0,7. Vuosien 2013 ja 2016 tiedot ovat kattavampia, sillä ne sisältävät ulkomaisten yhteissijoitusyritysten osuudet.

Muu rahoitusvarallisuus kattaa joukkovelkakirjat ja osuustodistukset. Joukkovelkakirjat muodostetaan samasta arvo-osuusaineistosta kuin noteeratut osakkeet. Arvo-osuustiedot eivät sisällä kuntien ja valtion joukkovelkakirjoja. Osuustodistukset on laskettu niistä saatujen korkojen tai osuustodistuksien lukumäärän ja markkinahinnan perusteella yleisimmille osuustodistuksille. Tieto ei ole kattava. Osuustodistuksia omistavien kotitalouksien määrä on vuonna 2016 aiempaa suurempi osuuspankkien tuotto-osuuksien vuoksi.

Yksilölliset eläkevakuutukset on estimoitu henkilöverorekisteristä ns. investointikertymämenetelmällä. Verorekisteristä on saatavilla yksilöllisten eläkevakuutusten maksut (sijoitukset) ja vastaavasti vakuutuksista saadut suoritukset vuodesta 1990 lähtien. Näistä virtatiedoista on kumulatiivisesti johdettu yksilöllisten eläkevakuutusten arvo laskemalla vuosittaisille nettoinvestoinneille (maksu–suoritukset) tuottoa korkoa korolle. Menetelmää on käytetty tilastovuodesta 2009 alkaen. Vuosien 1987–2004 tiedot ovat haastattelutietoja.

Säästö- ja sijoitusvakuutukset on haastatteluun perustuva tieto. Tiedot on kerätty tulo- ja elinolotutkimuksen haastattelussa koko otokselle. Tieto omistamisesta on kysytty henkilötasolla ja arvotieto kotitaloustasolla. Tietoa ei ole saatavissa vuosille 2009 ja 2013.

Työeläkevarallisuus ei sisälly varallisuuskäsitteeseen. Tieto muodostetaan varallisuustutkimuksen perusaineistoon karttuneiden eläkeoikeuksien nykyarvona.

Kokonaan puuttuvia varallisuuseriä vuoden 2016 varallisuustutkimuksessa ovat käteinen ja arvoesineet. Vuosina 1987–2004 tiedot arvoesineistä ovat mukana haastattelutietona. Vuosien 2009 ja 2013 tutkimuksessa ei ole tietoa säästö- ja sijoitusvakuutuksista.

Varat yhteensä (kokonaisvarat, bruttovarat) tarkoittaa reaali- ja rahoitusvarallisuutta yhteensä, ennen velkoijen vähentämistä. Reaalivarallisuus kattaa asunnot, kulkuvälineet, pellot, metsät sekä elinkeinotoiminnan ja yhtymien nettovarallisuuden (yritysvarallisuus) vuosina 2013 ja 2016. Vuonna 2009 määritelmä on sama, mutta elinkeinotoiminnan nettovaroista ei ole tietoa. Vuosille 1987–2004 ei ole tietoa peltojen arvosta eikä yritysvarallisuudesta. Vuosille 1987–2004 ei ole tietoa metsien arvosta. Tämän vuoksi aineistoon ja tilastotaulukoihin on muodostettu erillinen tieto, jossa ei ole mukana metsiä, peltoja ja yritysvarallisuutta. Vuosien 1987 ja 1988 tiedoissa ei ole mukana muuta asuntovarallisuutta.

Nettovarallisuus saadaan vähentämällä kokonaisvaroista asunto-, kulutus-, opinto- ja muiden lainojen määrä. Myös nettovarallisuudesta on muodostettu erillinen tieto, jossa ei ole mukana metsiä, peltoja, yritysvarallisuutta ja säästö- ja sijoitusvakuutuksia..

Otanta-asetelma

Varallisuustutkimuksen otos on sama kuin tulonjakotilastossa. Otos perustuu kiertävään paneeliotokseen. Kotitalous osallistuu tutkimukseen neljänä peräkkäisenä vuotena, eli tilastovuoden aineisto koostuu 1.–4. tutkimuskertaa otoksessa mukana olevista kotitalouksista. Otanta-asetelmana on kaksivaiheinen ositettu otanta. Ensimmäisessä vaiheessa muodostetaan ns. master-otos poimimalla systemaattisella otannalla 50 000 16 vuotta täyttänyttä kohdehenkilöä Tilastokeskuksen väestöä koskevasta tietokannasta. Otokseen poimittujen kohdehenkilöiden asuntokunnat muodostetaan yhdistämällä kohdehenkilön kanssa samassa asunnossa vakituisesti asuvat henkilöt kotipaikkatunnuksen avulla. Toisessa vaiheessa master-otoksesta poimitaan ositteittain varsinainen tulonjakotilaston otos, 5 000 asuntokuntakotitaloutta vuonna 2016. Ositteet muodostetaan tilastovuotta edeltävän vuoden verotietojen perusteella.

Ositteiden muodostamisessa käytetään tietoja asuntokunta-kotitalouden valtionveronalaisista tuloista ja kotitalouden jäsenten sosioekonomisista ryhmistä. Verorekisterin tietojen perusteella muodostetut sosioekonomiset ryhmät ovat palkansaajat, maatalousyrittäjät, muut yrittäjät, eläkeläiset ja muut. Ositekohtaisten otoskokojen määrittelyssä eli otoksen kiintiöinnissä on otettu huomioon tulonjakotutkimuksen erityistarpeet. Otanta-asetelma painottaa verraten voimakkaasti suurituloisia ja tämän seurauksena myös varakkaita, mikä on eduksi varallisuustutkimuksessa. Yrittäjillä ja suurituloisilla on muita suurempi todennäköisyys sisältyä otokseen. Kotitalouden todennäköisyys sisältyä otokseen riippuu osituskriteerien ohella 16 vuotta täyttäneiden jäsenten lukumäärästä.

Perusjoukko

Tilaston kohdeperusjoukon muodostavat Suomessa tilastovuoden lopussa (31.12.2016) vakinaisesti asuvat yksityiskotitaloudet eli ns. kotitalousväestö. Tutkimuksen ulkopuolelle jäävät

  • Osoitteettomat

  • laitosväestö (esimerkiksi pitkäaikaisesti vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaaloissa asuvat)

  • pysyvästi ulkomailla asuvat, ja myös yli vuoden tilapäisesti ulkomailla oleskelevat, jos heidän Suomessa asuva kotitaloutensa katsoo, että henkilö ei viitevuonna kuulunut kyseiseen kotitalouteen

  • turvapaikanhakijat ja tilapäisesti Suomessa asuvat

Varusmiehet luetaan tilaston perusjoukkoon kuuluviksi. Kuhunkin kotitalouteen kuuluvat henkilöt määritellään haastattelun perusteella tilastovuoden lopun tilanteen mukaan.

Painokertoimet

Hyväksytysti osallistuneet kotitaloudet ja henkilöt saavat painokertoimen, jolla niiden tiedot korotetaan edustamaan perusjoukon tietoja. Kotitalouksille muodostetaan aluksi asetelmapainot käyttäen hyväksi kotitalouden otokseen sisältymistodennäköisyyttä. Tämän jälkeen hyväksytyn otoksen asetelmapainoille tehdään vastauskatokorjaus kertomalla ne ositteittain hyväksytysti vastanneiden kotitalouksien osuuden käänteisluvulla. Nämä otostason tietojen perusteella vastauskatokorjatut painot kalibroidaan CALMAR-makrolla vastaamaan perusjoukon keskeisiä tunnettuja jakaumia. Menettelyllä pyritään pienentämään kadon valikoivuuden aiheuttamaa harhaa ja tuottamaan mahdollisimman tarkkoja estimaatteja tärkeimmille tulomuuttujille.

Vuoden 2016 varallisuustutkimuksen aineiston painojen kalibroinnissa käytettiin samoja tietoja kuin tulonjakotilastossa, täydennettynä muutamalla varallisuustiedolla. Kalibrointitiedot olivat:

  • alue (maakuntajako, jossa Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu erikseen; tilastollinen kuntaryhmitys)

  • asuntokunnan koko

  • jäsenten ikä- ja sukupuoliryhmät

  • 16 vuotta täyttäneiden koulutusaste

  • keskeisten tuloerien kokonaissummat: palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot, työttömyyspäivärahat (peruspäiväraha ja työmarkkinatuki, ansiosidonnainen osuus), eläkkeet, asunto- ja opintolainojen korot; tulonsaajien lukumäärät (ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, palkkatulot, eläketulot)

  • tulonjaon kokonaistilaston pienituloisiin asuntokuntiin kuuluvien henkilöiden lukumäärä asuntoväestössä (rekisteripohjainen tulokäsite)

  • sijoitusrahastoja omistavien henkilöiden lukumäärä ja sijoitusrahastojen arvon kokonaismäärä

  • pörssiosakkeita yli perusjoukon mediaanin omistavien henkilöiden lukumäärä ehdollisen mediaanin mukaan ja pörssiosakkeiden arvon kokonaismäärä

Vuoden 2016 tutkimuksessa ei tehty ääriarvokorjauksia uudelleenpainottamalla. Vuosien 2013 ja 2009 tutkimuksissa ääriarvokorjauksia sen sijaan tehtiin jonkin verran, jotta poikkeuksellisten havaintojen vaikutukset väestöryhmittäisiin tuloksiin olisivat maltilliset. Vuonna 2013 aineistossa vain yhden ääriarvohavainnon paino puolitettiin. Vuoden 2009 tutkimuksessa ääriarvokorjauksia tehtiin painottamalla huomattavasti enemmän. Vuoden 2016 tutkimuksen raportoinissa käytetään pääasiassa robusteja tunnuslukuja, kuten mediaania. Väestöryhmittäisiin keskiarvoihin ääriarvoilla voi olla merkittävä vaikutus.

Vuoden 2013 painojen kalibroinnissa ei tietojen julkistusvuonna (2015) käytetty 16 vuotta täyttäneiden kotitalouden jäsenten koulutusastetta. Koulutusasteen on kuitenkin havaittu viime vuosina vinoutuneen vastaajien keskuudessa siten, että hyväkstyssä otoksessa korkeasti koulutettujen osuus on suurempi kuin tutkimuksen perusjoukossa. Korkeakoulutettujen yliedustavuudesta aiheutuvaa harhaa pyrittiin tulonjakotilastossa vuonna 2016 pienentämään lisäämällä koulutusaste kalibrointitietoihin. Koska varallisuustutkimuksen otos on sama kuin tulonjakotilaston, huomioitiin koulutusaste myös varallisuustutkimuksen painoja kalibroitaessa. Jotta varallisuustutkimuksen tiedot olisivat vuosien 2013 ja 2016 välillä mahdollisimman vertailukelpoisia, sisällytettiin koulutusaste takautuvasti myös vuoden 2013 varallisuustutkimuksen kalibrointimalliin.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Vuonna 2016 varallisuustutkimuksen (tulonjakotilaston) brutto-otoskoko oli yhteensä 13 396 kotitaloutta, joista osa paljastui haastateltaessa kohdeperusjoukkoon kuulumattomiksi. Tällaisia ylipeittotapauksia ovat esimerkiksi kotitaloudet, joiden kohdehenkilö on muuttanut pysyvästi ulkomaille tai laitokseen tai kuollut. Ylipeiton poistamisen jälkeen netto-otokseen jäi 13 188 taloutta. Ensimmäistä kertaa tutkimukseen osallistuvilla vastauskato oli 39,9 prosenttia. Toista kertaa tutkimukseen osallistuvien kotitalouksien vastauskato oli 17,1 prosenttia, kolmatta kertaa osallistuvien 11,9 prosenttia ja neljättä kertaa osallistuvien 6,8 prosenttia. Toista tai useampaa kertaa tutkimuksessa mukana olevien kotitalouksien vastauskadot on taulukossa laskettu ehdolla, että kotitalous on osallistunut tutkimukseen aikaisempina vuosina. Kadoksi jääneet kotitaloudet eivät ole mukana tutkimuksen seuraavilla haastattelukerroilla. Koko otoksessa (kaikki tutkimuskerrat) nettokato oli 22,6 prosenttia vuonna 2016. Osuus oli 2,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisvuonna. Vuoden 2016 tulonjakotilaston aineistoon hyväksyttyjen kotitalouksien lukumäärä oli yhteensä 10 210 kotitaloutta. Näissä kotitalouksissa oli kaikkiaan 24 818 henkilöä.

Taulukko. Varallisuustutkimuksen pohjana olevan tulonjakotilaston 2016 otoskoko ja vastauskato

  Tutkimuskerta
Koko otos 1 2 3 4
Brutto-otos, kotitalouksia 13 396 5 000 3 169 2 794 2 433
Ylipeitto 208 102 39 38 29
Netto-otos 13 188 4 898 3 130 2 756 2 404
Kato 2 978 1 953 534 328 163
- Kieltäytyneitä 2 015 1 304 378 220 113
- Ei tavoitettu 745 529 106 74 36
- Muu syy 218 120 50 34 14
Hyväksyttyjä 10 210 2 945 2 596 2 428 2 241
Nettokato, % 22,6 39,9 17,1 11,9 6,8

Tutkimustulosten luotettavuuteen vaikuttaa olennaisesti yksikkökato, joka johtuu siitä, että osa kotitalouksista kieltäytyy tai ei muista syistä osallistu tutkimukseen. Kadon rakenteesta voidaan päätellä, onko se jakautunut epätasaisesti vai satunnaisesti. Tutkimuksen vastauskatoa on tarkastelu yksityiskohtaisemmin tulonjakotilaston laatuselosteessa.

Otannalla kerätyt aineistot sisältävät aina satunnaisvaihtelua ja usein myös systemaattisia virheitä. Tämän takia otoskoon asettamat rajoitukset on aina otettava huomioon tuloksia tarkasteltaessa. Otannasta aiheutuu satunnaisvaihtelua, koska vain osa kohdeperusjoukon alkioista mitataan. Varallisuusjakaumat ovat erittäin vinoja, joten varallisuustutkimuksessa käytetään pääasiassa mediaaneja ja fraktiileja ja pyritään välttämään keskiarvon käyttöä keskimäärän mittana.

Varallisuustutkimuksen tuloksia on varallisuuslajeittain pyritty vertaamaan ulkopuolisiin lähteisiin. Osa tiedoista on saatavilla otoksen lisäksi myös kokonaisaineistona, jolloin vertailuja on tehty ns. asuntoväestön tunnuslukuihin. Tällaisia tietoja ovat mm. sijoitusrahastot, pörssiosakkeet, joukkovelkakirjat ja noteeraamattomat osakkeet. Vertailuja on tehty myös rahoitustilinpitoon, varallisuustaseisiin ja velkaantumistilastoon. Asuntojen hinnoittelussa neliöhintoja on verrattu asuntojen hintatilaston ja kiinteistöjen kauppahintatilaston tietoihin. Varallisuustutkimuksen estimaatit voviat poiketa merkittävästi vertailulähteistä menetelmäerojen sekä kattavuuden erojen vuoksi. Tiedot eivät ole suoraan vertailukelpoisia esimerkiksi varallisuustaseiden tietojen kanssa. Lisätietoja vertailuista voi saada Tilastokeskuksesta.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Varallisuustutkimusta on tehty vuodesta 1987 alkaen vaihtelevasti muutaman vuoden välein. Vuosien 2009, 2013 ja 2016 tutkimukset ovat osa EKP:n euroalueen varallisuustutkimusta, jonka tavoite on kerätä tietoja kolmen vuoden välein. Varallisuustutkimuksen tiedot julkaistaan noin puolitoista vuotta viiteajankohdan jälkeen.

Ensimmäiset Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuutta koskevat haastattelutiedot saatiin vuosien 1987 ja 1988 Säästämis- ja velkaantumistutkimuksista. Tiedot kerättiin paneeliaineistona tulonjakotutkimuksen yhteydessä. Tutkimus koski puolta tulonjakotilaston kohteista eli niitä, jotka olivat vuoden 1987 otoksessa mukana ensimmäistä kertaa. Vastaavanlaisella tiedonkeruutavalla tehtiin myös vuosien 1994 ja 1998 varallisuustutkimukset. Paneeliasetelmaa niissä ei kuitenkaan ollut. Vuoden 2004 varallisuustutkimuksen tiedonkeruussa oli asumista koskeva liitännäistutkimus, Asumis- ja varallisuustutkimus. Tätä tutkimusta ei tehty tulonjakotilaston paneelin tiedonkeruun yhteydessä, vaan itsenäisenä tutkimuksena.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Varallisuustutkimuksien tiedot julkaistaan SVT:n Tulot ja kulutus -sarjassa. Viimeisin painettu julkaisu on Kotitalouksien varallisuus 1988–2004. (Tulot ja kulutus 2007. Tilastokeskus, Helsinki). Vuoden 2016 tiedot julkaistaan vain Tilastokeskuksen verkkosivuilla ja erillisinä artikkeleina.

Tilastosta on saatavissa tutkimuskäyttöön suunniteltuja kansallisia palveluaineistoja. Tiedostot ovat maksullisia ja edellyttävät käyttölupaa.

Vuosien 2009 ja 2013 tietoja on saatavilla EKP:n euroalueen varallisuustutkimuksen (Household Finance and Consumption Survey, HFCS) osana sekä taulukkomuodossa että tutkimusaineistona. Lisätietoja näistä saa EKP:n kotisivuilta (Household Finance and Consumption Network).

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Aikasarjan vertailukelpoisuuteen vaikuttavat käsitteissä ja tutkimusmenetelmissä tapahtuneet muutokset. Vuosien 2009 ja 2013 varallisuuskäsite on joiltakin osin suppeampi kuin aiempien vuosien haastattelututkimuksissa. Vuonna 2016 varallisuuskäsitettä on hieman laajennettu säästö- ja sijoitusvakuutusten myötä. Vuosina 2009 ja 2013 ei ole saatavilla tietoja säästö- ja sijoitusvakuutuksista, käteisestä rahasta ja lainasaatavista. Tilaston menetelmä muuttui vuonna 2009 merkittävästi, sillä valtaosa varallisuuseristä johdettiin rekisteritiedoista tai estimoitiin. Vuonna 2016 on tehty menetelmämuutoksia, jotka koskevat muita asuntoja ja sijoitusrahastoja. Myös vuoden 2013 otospainojen kalibrointia muutettiin. Menetelmiä ja niiden muutoksia on tarkemmin kuvattu yllä tämän laatuselosteen kohdassa “2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus”.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Varallisuustutkimuksen otos sekä tulo- ja taustatiedot ovat samoja tulonjakotilaston kanssa, joten varallisuustiedot laajentavat määrävuosina tulonjakotilaston sisältöä myös varallisuuteen. Otos on myös sama kuin EU:n tulo- ja elinolotutkimuksessa (EU-SILC), joten tiedot laajentavat myös Suomen EU-SILC-tietojen sisältöaluetta.

Varallisuustutkimus on osa EKP:n euroalueen varallisuustutkimusta (2009, 2013 ja 2016). Varallisuuskäsite ja varojen luokittelu voi poiketa EKP:n määritelmistä, sillä kansallisessa tilastossa pyritään myös keskeisten aikasarjojen säilyttämiseen.

Tilastokeskuksen vuosittainen velkaantumistilasto kuvaa asuntokuntien velkaantuneisuutta. Se perustuu kokonaisaineistoon, kun varallisuustutkimuksen tiedot perustuvat otokseen. Rekistereistä saatavat velkaerät ovat tilastoissa samoja, mutta varallisuustutkimuksessa niiden luokittelu voi poiketa (mm. asuntovelkaa on vain asunnon omistajilla). Varallisuustutkimuksessa on myös täydentäviä haastattelutietoja veloista ja velanhoitomenoista, jotka eivät sisälly velkaantumistilastoon. Varallisuustutkimus mahdollistaa velkojen suhteuttamisen varoihin, kun velkaantumistilastossa velat voidaan suhteuttaa vain tuloihin.

Tilastokeskuksen rahoitustilinpito kuvaa makrotasolla kansantalouden sektoreiden rahoitustaseita ja syksystä 2014 alkaen sen yhteydessä on julkaistu tietoja myös reaalivaroista. Käsite- ja määritelmäerojen sekä erilaisten tuotantomenetelmien vuoksi varallisuustutkimuksen varallisuuden kokonaismäärien estimaatteja ei voi suoraan verrata rahoitustilinpidon kotitaloussektorin tietoihin.


1) OECD (2013), OECD Guidelines for Micro Statistics on Household Wealth. OECD Publishing. http://dx.doi.org/10.1787/9789264194878-en.

Lähde: Kotitalouksien varallisuus, Tilastokeskus

Lisätietoja: Veli-Matti Törmälehto 029 551 3680, Timo Matala 029 551 3422, Tara Junes 029 551 3322, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 5.6.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kotitalouksien varallisuus [verkkojulkaisu].
ISSN=2242-3214. 2016, Laatuseloste: Kotitalouksien varallisuus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtutk/2016/vtutk_2016_2018-06-05_laa_001_fi.html