Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 29.5.2015

Valtion takauskanta 41,1 miljardia maaliskuun 2015 lopussa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 41,1 miljardia euroa vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen lopussa. Takauskanta oli 20 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin ja 6 prosenttia korkeampi kuin edellisen neljänneksen lopussa.

Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa

Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa

Uudet valtion takaukset

Uusia valtion takauksia myönnettiin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 1,6 miljardia euroa. Uusia takauksia myönnettiin vajaa 0,5 miljardia vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 2,9 miljardia vähemmän kuin edellisellä neljänneksellä. Uusista takauksista vajaa 1,4 miljardia myönnettiin kotimaahan ja reilut 0,2 miljardia ulkomaille. Valtion takauksiin sisältyvät kaikki valtion, valtion liikelaitosten, valtion osakeyhtiöiden ja erityisluottolaitosten myöntämät takauslajit, joista valtionhallinto viimekädessä vastaa.

Takauskanta

Vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen lopussa 36 prosenttia valtion takauskannasta muodostui yrityksille myönnetyistä takauksista (pl. asuntoyhteisöt). Asuntoyhtiöille myönnettyjä takauksia on 24 prosenttia ja ulkomaille myönnettyjä 17 prosenttia takauskannasta. Loput 23 prosenttia valtion takauskannasta jakautuu kotitalouksien, rahoitus- ja vakuutuslaitosten sekä julkisyhteisöjen kesken.

Maksetut takauskorvaukset olivat neljänneksen aikana yhteensä 16,2 miljoonaa euroa ja takausmaksutulot yhteensä 40,3 miljoonaa euroa.


Lähde: Valtion takaukset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hilkka Jaatinen 029 551 3630, Johanna Leivo 029 551 3397, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaavan tilastojohtajan sijainen: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (205,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.5.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion takaukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6669. 1. vuosineljännes 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtak/2015/01/vtak_2015_01_2015-05-29_tie_001_fi.html