Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

5 Ei työssä eikä koulutuksessa olevat nuoret

Koska suuri osa 15–24-vuotiaista työttömistä on osa-aikatyötä tai kesätyötä hakevia opiskelijoita, on nuorten työttömyyden rinnalla haluttu viime vuosina seurata myös työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määrää. Seuraavassa kuvataan sellaisia nuoria, jotka eivät ole työllisiä eivätkä ole osallistuneet mihinkään koulutukseen tutkimusta edeltäneiden neljän viikon aikana ja jotka eivät ole myöskään suorittamassa asevelvollisuutta.

Vuosina 2008–2014 ei työssä eikä opiskelemassa olevien 15–24-vuotiaiden nuorten määrä on vaihdellut 51 000:n ja 64 000:n välillä, ja heidän osuutensa kaikista saman ikäisistä nuorista kahdeksan ja kymmenen prosentin välillä (kuvio 22). Tyttöjen ja poikien osuudet ovat olleet lähellä toisiaan. Määrän muutokset ovat heijastelleet yleisen työllisyystilanteen muutoksia. Vuosina 2008–2014 noin kolme neljännestä näistä ei työssä eikä opiskelemassa eikä myöskään asevelvollisuutta suorittamassa olleista nuorista oli 20–24-vuotiaita. Enemmistö ryhmän tämän ikäisistä nuorista oli suorittanut keskiasteen koulutuksen.

Kuvio 22. 15–24–vuotiaat nuoret, jotka eivät ole työssä, koulutuksessa eivätkä suorittamassa asevelvollisuutta, vuosina 2008–2014

Kuvio 22. 15–24–vuotiaat nuoret, jotka eivät ole työssä, koulutuksessa eivätkä suorittamassa asevelvollisuutta, vuosina 2008–2014

Vuonna 2014 nuoria, jotka eivät olleet työssä, koulutuksessa eivätkä asevelvollisuutta suorittamassa, oli 64 000. Tämä oli 10 prosenttia 15–24-vuotiaiden koko ikäluokasta. Tästä joukosta lähes kaksi kolmasosaa piti itseään työttömänä. Vajaa kuudesosa oli oman ilmoituksensa mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä tai pitkäaikaisesti sairaita. Joka kymmenes hoiti omia lapsia.

Ei työssä, koulutuksessa eikä asevelvollisuutta suorittamassa olevat nuoret koostuvat useista erilaisista ryhmistä. Vaikka selvä enemmistö piti itseään työttömänä ja työkyvyttömienkin osuus oli merkittävä, ei ryhmä kokonaisuudessaan kuitenkaan edusta syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Ei työssä, koulutuksessa ja eikä asevelvollisuutta suorittamassa olevien nuorten määrä on ollut suurimmillaan kesällä ja vuodenvaihteessa, mikä osaltaan viittaa siihen, että kyseessä on monen kohdalla lyhytaikainen välivaihe erilaisten opintojen, työn ja asevelvollisuuden suorittamisen välillä.


Lähde: Työvoimatutkimus 2014. Tilastokeskus

Lisätietoja: Hanna Sutela 029 551 2907, Pertti Taskinen 029 551 2690, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 28.4.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. työllisyys ja työttömyys 2014, 5 Ei työssä eikä koulutuksessa olevat nuoret . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2014/13/tyti_2014_13_2015-04-28_kat_005_fi.html