Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Palkansaajille työpaikalla vuonna 2017 sattuneet tapaturmat

Vuonna 2017 vakuutusyhtiöt korvasivat yhteensä 102 225 palkansaajille työpaikalla sattunutta tapaturmaa (taulukko 1). Näistä vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johti 36 255 ja kuolemaan 18 tapausta. Edellisvuoteen verrattuna korvattujen työpaikkatapaturmien kokonaismäärä kasvoi (+3,7 %), sillä tuolloin palkansaajille sattui yhteensä 98 613 työpaikkatapaturmaa, joista 35 233 tapauksessa seurauksena oli vähintään 4 päivän työkyvyttömyys. Vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden tapaturmien määrä kasvoi (+2,9 %). Työkuolemien määrä väheni neljänneksellä edellisvuodesta (-25 %), sillä vuonna 2017 työpaikkatapaturmissa menehtyi 18 palkansaajaa, kun vuonna 2016 vastaava luku oli 24.

Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa siirryttiin käyttämään EU:n tilastoviraston Eurostatin työtapaturmatilastossa (ESAW) käyttämää työtapaturman määritelmää referenssivuodesta 2005 lähtien. Määritelmän mukaan tilasto sisältää tiedot työtapaturmista, jotka ovat johtaneet ”vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen”. Pääosa tämän katsauksen tiedoista on esitetty tätä rajausta käyttäen. Aikasarjat on korjattu taaksepäin määritelmän mukaisiksi.

Taulukko 1. Palkansaajien työpaikkatapaturmat ja työpaikkakuolemat sukupuolen mukaan vuonna 2017

Työpaikkatapaturmat      
Kaikki Vähintään 4 päivän työkyvyttömyys Työpaikkakuolema
N %          N % Tapaturmasuhde 1)

(100 000
palkansaajaa
kohden)
Tapaturmataajuus 1)

(miljoonaa
työtuntia kohden)
N          
Miehet 63 923  62,5 23 622 65,2 2 202 12,8 18
Naiset 38 302 37,5 12 633 34,8 1 149 7,7 0
Yhteensä 102 225 100,0 36 255 100,0 1 671 10,4 18
1) Tapaturmasuhde- ja taajuus on laskettu palkansaajien vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneista työtapaturmista, josta on vähennetty työkuolemat sekä koululaisten, opiskelijoiden ja laitosväkeen kuuluvien työpaikkatapaturmat.

Kaksi kolmasosaa (62,5 %) kaikista palkansaajille työpaikalla tapahtuneista työtapaturmista sattui miehille. Miesten työtapaturmariski on siten perinteisesti ollut selvästi korkeampi kuin naisilla. Tapaturmasuhteella mitattu miesten riski joutua työtapaturman uhriksi työpaikalla on melkein kaksinkertainen naisiin verrattuna. Keskeisin syy tähän on se, että miehet työskentelevät naisia useammin toimialoilla ja työtehtävissä, joissa työtapaturmariski on keskimääräistä korkeampi.

Palkansaajien työtapaturmariski viime vuosina

Aiemmin Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa tapaturmasuhde laskettiin suhteuttamalla vähintään 3 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat tuhatta palkansaajaa kohden. Tunnuslukuja on yhdenmukaistettu kansallisesti sekä Eurostatin käytännön mukaisiksi. Tilastovuodesta 2005 lähtien tapaturmasuhde on laskettu suhteuttamalla vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat sataatuhatta referenssiväestöön kuuluvaa kohden.

Palkansaajien työmatkatapaturmat

Vuonna 2017 palkansaajille sattui työmatkalla yhteensä 24 278 sellaista tapaturmaa, joista vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia (taulukko 2).

Työmatkatapaturmissa kuoli 6 palkansaajaa vuonna 2017, mikä on 4 tapausta vähemmän kuin vuonna 2016. Matkalla kotoa töihin tai töistä kotiin kuoli 27 palkansaajaa vuonna 2015 ja 18 vuonna 2014. Molempina vuosina 2013 ja 2012 sattui 16 kuolemaan johtanutta työmatkatapaturmaa. Näin ollen työmatkakuolemien määrä vaihtelee suuresti vuosittain.

Taulukko 2. Palkansaajien työmatkatapaturmat ja työmatkakuolemat sukupuolen mukaan vuonna 2017

  Työmatkatapaturma    
Kaikki Alle 4 päivän
työkyvyttömyys
Vähintään 4 päivän
työkyvyttömyys
Työmatkakuolema
  %         N    %    N % N %
Miehet   7 923 32,6 4 796 31,6 3 122 34,6 5 83,3
Naiset   16 355 67,4 10 447 68,5 5 907 65,4 1 16,7
Yhteensä   24 278 100,0 15 243 100,0 9 029 100,0 6 100,0

Lähde: Työtapaturmat 2017, Tilastokeskus

Lisätietoja: Arto Miettinen 029 551 2963, Outi Stenbäck 029 551 2517, tyotapaturmat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 17.6.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtapaturmat [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-5999. 2017, Palkansaajille työpaikalla vuonna 2017 sattuneet tapaturmat . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttap/2017/ttap_2017_2019-06-17_kat_001_fi.html