Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Palkansaajille työpaikalla vuonna 2008 sattuneet tapaturmat

Vuonna 2008 vakuutusyhtiöt korvasivat yhteensä 119 328 palkansaajille työpaikalla sattunutta tapaturmaa (taulukko 1). Näistä vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johti 53 960 ja kuolemaan 30 tapausta. Edellisvuoteen verrattuna korvattujen työpaikkatapaturmien määrä pysyi lähes samana, sillä tuolloin palkansaajille sattui yhteensä 119 260 työpaikkatapaturmaa, joista 55 471 tapauksessa seurauksena oli vähintään 4 päivän työkyvyttömyys. Vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden tapaturmien määrä väheni hieman (-2,7 %). Työkuolemien määrä laski selvästi, sillä vuonna 2007 työpaikkatapaturmissa menehtyi 37 palkansaajaa.

Vuoden 2005 alussa otettiin käyttöön sairaanhoidon täyskustannusvastuujärjestelmä (täky). Muutoksen myötä hoitolaitosten täytyy tehdä aina ilmoitus vakuutusyhtiöön työtapaturmapotilaan hoidosta. Täten lakimuutos lisäsi vuodesta 2005 lähtien etenkin lievien, alle 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden työtapaturmien määrää, joista osa jäi aiemmin ilmoittamatta vakuutusyhtiöön. Tämä koskee varsinkin julkisen terveydenhuollon puolella hoidettuja työtapaturmia. Jos vakuutusyhtiössä tapaturman todetaan sattuneen työssä, maksetaan hoitolaitokselle työtapaturmasta aiheutuneet todelliset hoitokustannukset. Muutoksesta johtuen aiempien vuosien tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosien 2005-2008 kokonaistietojen kanssa. Uudistuksen vaikutus palkansaajien vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneisiin työpaikkatapaturmiin on sen sijaan vähäisempi.

Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa siirryttiin käyttämään EU:n tilastoviraston Eurostatin työtapaturmatilastossa (ESAW) käyttämää työtapaturman määritelmää referenssivuodesta 2005 lähtien. Määritelmän mukaan tilasto sisältää tiedot työtapaturmista, jotka ovat johtaneet ”vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen”. Pääosa tämän katsauksen tiedoista on esitetty tätä rajausta käyttäen. Aikasarjat on korjattu taaksepäin määritelmän mukaisiksi.

Taulukko 1. Palkansaajien työpaikkatapaturmat Suomessa sukupuolen mukaan vuonna 2008

Työpaikkatapaturmat
  Kaikki Vähintään 4 päivän työkyvyttömyys Työkuolema
N % N % Tapaturmasuhde
(100 000
palkansaajaa kohden)
Tapaturmataajuus
(miljoonaa
työtuntia kohden)
N %
Miehet 83 494 70,0 38 711 71,7 3 514 20,3 29 96,7
Naiset 35 834 30,0 15 249 28,3 1 358 9,1 1 3,3
Yhteensä 119 328 100 55 471 100 2 428 15,1 30 100
Tapaturmasuhde- ja taajuus laskettu palkansaajien vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen
johtaneista työtapaturmista pl. työkuolemat sekä koululaisten, opiskelijoiden ja laitosväkeen kuuluvien työpaikkatapaturmat.

Seitsemän kymmenestä (70 %) työpaikalla sattuneesta työtapaturmasta sattuu miehelle. Miesten työtapaturmariski on siten perinteisesti ollut selvästi korkeampi kuin naisilla. Tapaturmasuhteella mitattu miesten riski joutua työtapaturman uhriksi työpaikalla on yli 2,5-kertainen naisiin verrattuna. Keskeisin syy tähän on se, että miehet työskentelevät naisia useammin toimialoilla ja työtehtävissä, joissa työtapaturmariski on keskimääräistä korkeampi.

Palkansaajien työtapaturmariski viime vuosina

Suomalaisten palkansaajien työpaikkatapaturman riski on alentunut 1990 –luvun lopusta alkaen (kuvio 1). Tämä käy ilmi, kun suhteutetaan palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden. Vuosien 1998–2004 välillä työtapaturmasuhde aleni noin 14 prosenttia. Vuonna 2005 tapaturmasuhde kääntyi lievään nousuun ja pysyi samalla tasolla vuonna 2006. Vuonna 2008 sataatuhatta palkansaajaa kohden sattui 2 428 vähintään neljän päivän työstä poissaoloon johtanutta työtapaturmaa, kun vastaava suhde vuonna 2007 oli 2 530, joten työtapaturmariski laski vuodesta 2007 (-4,0 %). Tapaturmasuhdetta käytetään eri toimialoilla tai ammattiryhmissä vallitsevien tapaturmariskien vaihtelun mittaamiseen.

Kuvio 1. Palkansaajien vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden vuosina 1996–2008

Kuvio 1. Palkansaajien vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden vuosina 1996–2008

Aiemmin Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa tapaturmasuhde laskettiin suhteuttamalla vähintään 3 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat tuhatta palkansaajaa kohden. Tunnuslukuja on yhdenmukaistettu kansallisesti sekä Eurostatin käytännön mukaisiksi. Referenssivuodesta 2005 lähtien tapaturmasuhde on laskettu suhteuttamalla vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat sataatuhatta referenssiväestöön kuuluvaa kohden. Tapaturmataajuus lasketaan suhteuttamalla vähintään 4 päivän työstä poissaolon aiheuttaneet työpaikkatapaturmat miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Palkansaajien lukumäärä- ja työtuntitiedot saadaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Tapaturmariski korkein nuorilla miehillä

Miesten työtapaturmariski on suurin nuorimmassa ikäryhmässä (15-24 v.). Nuorille miehille sattui 4 215 vähintään neljän päivän työstä poissaoloon johtanutta työpaikkatapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden vuonna 2008 (kuvio 2). Tämä merkitsi sitä, että tapaturmasuhteella laskettu riski oli 20 prosenttia suurempi kuin miespalkansaajilla keskimäärin. Nuorilla miehillä tapaturmariski laski edellisvuodesta (-6,6 %), kuin myös kaikilla miespalkansaajilla (-6,3 %). Toisin kuin miehillä, naisten tapaturmariski on korkein vanhimmassa, 55–64-vuotiaiden ikäryhmässä. Ikäryhmien väliset erot ovat naisilla kuitenkin varsin pieniä. Kaikkinensa riski alenee lähes tasaisesti iän myötä. Tapaturmasuhteen kautta valottuva kuva sukupuolen mukaisesta työtapaturmatilanteesta onkin pysytellyt lähes ennallaan vuodesta toiseen.

Kuvio 2. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden sukupuolen ja iän mukaan vuonna 2008

Kuvio 2. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden sukupuolen ja iän mukaan vuonna 2008

Talonrakentamisen ammattiryhmässä eniten työtapaturmia

Vuonna 2008 työtapaturmasuhteella mitattuna korkean työtapaturmariskin ammatteja olivat talonrakennustyö, elintarviketeollisuustyö, maatilatalouden työt, puutyö sekä konepaja- ja rakennusmetallityöt. Talonrakennustyön ammattiryhmässä työtapaturmariski on edelleen korkein, yli nelinkertainen keskimääräiseen verrattuna. Vuonna 2008 talonrakennustyön ammateissa sattui 10 330 vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtanutta työpaikkatapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden. Vuotta aiemmin vastaava tapaturmasuhde oli 10 906. Talonrakennustyön ammateissa tapaturmasuhteella mitattu tapaturmariski laski noin viisi prosenttia (-5,3 %) verrattuna edellisvuoteen.

Seuraavana tulevat elintarviketeollisuustyön (7 883), maatilatalouden ja eläintenhoidon ammattiryhmät (6 912), puutyön (6 747) sekä konepaja- ja rakennusmetallityön (6 663) ammattiryhmät. Elintarviketeollisuustyön ammateissa toimivilla tapaturmasuhteella mitattu tapaturmariski pysyi lähes ennallaan (+0,4 %), kuin myös maatilataloustyön ammateissa toimivilla (+1,5%). Puutyön ammattiryhmässä laskua työtapaturmariskin suhteen tapahtui peräti 12,9 prosenttia edellisvuodesta. Konepaja- ja rakennusmetallityön ammattiryhmässä laskua työtapaturmariskin suhteen tapahtui noin viisi prosenttia (-4,8 %). Kuviossa kolme on esitetty ammattiryhmät, joissa työpaikkatapaturman riski on keskimääräistä korkeampi. Keskimäärin vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneita työpaikkatapaturmia sattui 2 428 sataatuhatta palkansaajaa kohden. Lukumääräisesti eniten tapaturmia sattui edellisvuosien tapaan eri teollisuuden ammattiryhmissä.

Kuvio 3. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden ammatin mukaan vuonna 2008, tapaturmasuhde yli keskiarvon

Kuvio 3. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden ammatin mukaan vuonna 2008, tapaturmasuhde yli keskiarvon

Palkansaajien työkuoleman riski jatkoi laskuaan 2008

Tapaturmasuhteella mitattu palkansaajien työkuoleman riski aleni selvästi. Vuonna 2008 palkansaajille sattui 30 kuolemaan johtanutta työpaikkatapaturmaa, joista yksi sattui naisille. Tämä on 1,4 työtapaturmassa kuollutta 100 000 palkansaajaa kohden (kuvio 4). Edellisvuoteen verrattuna työkuolemien määrä laski selvästi, sillä vuonna 2007 työpaikkatapaturmissa henkensä menetti 37 palkansaajaa, joka on 1,7 kuollutta 100 000 palkansaajaa kohden. Tämä tarkoittaa lähes viidenneksen laskua edellisen vuoden työkuolemariskiin nähden (17,6 %).

Kuvio 4. Palkansaajien kuolemaan johtaneet työtapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden vuosina 1991–2008

Kuvio 4. Palkansaajien kuolemaan johtaneet työtapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden vuosina 1991–2008

Palkansaajien työmatkatapaturmat

Vuonna 2008 palkansaajille sattui työmatkalla yhteensä 22 203 sellaista tapaturmaa, joista vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia. Näistä kuolemaan johti 18 (taulukko 2).

Vähintään neljän päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneiden työmatkatapaturmien määrä lisääntyi viidenneksellä vuosina 2007–2008 (+19,9 %). Työmatkatapaturmat poikkeavat työpaikkatapaturmista siinä, että niitä sattuu naisille enemmän kuin miehille: yli kahdessa kolmasosassa (67,1 %) kaikista työmatkatapaturmista uhrina oli nainen. Sen sijaan kuolemaan johtaneita työmatkatapaturmia sattui molemmille sukupuolille lähes yhtä paljon.

Työmatkatapaturmissa kuolleiden määrä väheni lähes kolmanneksella edellisvuodesta (-28,0 %). Matkalla kotoa töihin tai töistä kotiin kuoli 25 palkansaajaa vuonna 2007. Vuonna 2006 vastaava luku oli 16 ja vuonna 2005 työkuolemia oli 31. Näin ollen työmatkakuolemien määrä vaihtelee suuresti vuosittain.

Taulukko 2. Palkansaajien työmatkatapaturmat sukupuolen mukaan vuonna 2008

Työmatkatapaturmat
  Alle 4
päivää
  Väh 4
päivää
  Kuolemat   Yhteensä  
  N % N % N % N %
Miehet 3 648 31,7 3 649 34,2 8 44,4 7 305 32,9
Naiset 7 853 68,3 7 035 65,8 10 55,6 14 898 67,1
Yhteensä 11 501 100 10 684 100 18 100 22 203 100

Maatalousyrittäjien työtapaturmat

Vuonna 2008 Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) korvasi yhteensä 5 246 maatalousyrittäjille sattunutta työtapaturmaa, joista 4 453 johti vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen. Vuotta aiemmin maatalousyrittäjille sattui yhteensä 5 795 työtapaturmaa, joista 4 759 johti vähintään neljän päivän työstä poissaoloon. Kuten palkansaajilla, työtapaturmien lukumäärä laski maatalousyrittäjillä edellisvuodesta hieman (-6,4 %).

Maatalousyrittäjien työ on kuitenkin riskialtista, sillä työtapaturmasuhde on yli kaksinkertainen palkansaajiin verrattuna. Vuonna 2008 sattui 5 220 vähintään neljän päivän työstä poissaoloon johtanutta työtapaturmaa sataatuhatta vakuutettua maatalousyrittäjää kohden, kun vastaava suhdeluku vuonna 2007 oli 5 465. Tapaturmasuhteella mitattu työtapaturmariski laski siten edellisvuodesta (4,5 %).

Miesten tapaturmariski on selvästi korkeampi kuin naisilla: miehille sattui 6 021 ja naisille 3 670 työtapaturmaa sataatuhatta maatalousyrittäjää kohden (taulukko 3). Vastaava suhdeluku oli vuonna 2007 miehillä 6 323 ja naisilla 3 835. Näin ollen miesten tapaturmariski laski edellisvuodesta (-4,8 %), ja naisilla taas (- 4,3 %). Vuonna 2008 menehtyi 7 maatalousyrittäjää työtapaturman uhrina.

Taulukko 3. Maatalousyrittäjien työtapaturmat sukupuolen mukaan vuonna 2008

Työtapaturmat
  Kaikki Vähintään 4 päivän työkyvyttömyys Työkuolemat
N % N % Tapaturmasuhde
(100 000 vakuutettua
maatalousyrittäjää
kohden)
N
Miehet 4 019 76,6 3 386 76,0 6 021 7
Naiset 1 227 23,4 1 067 24,0 3 670                   -
Yhteensä 5 246 100 4 453 100 5 220 7

Lähde: Työtapaturmat 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Arto Miettinen (09) 1734 2963, tyotapaturmat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 20.5.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtapaturmat [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-5999. 2008, Palkansaajille työpaikalla vuonna 2008 sattuneet tapaturmat . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttap/2008/ttap_2008_2010-05-20_kat_001_fi.html