Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 24.2.2022

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa vuoden 2022 talousarviossa

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdistuvat valtion talousarvion määrärahat kasvavat Tilastokeskuksen mukaan 271,8 miljoonaa euroa vuoden 2021 talousarvioon nähden. Vuoden 2022 valtion talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettävät määrärahat ovat kokonaisuudessaan 2 488,5 miljoonaa euroa. Julkisen tutkimusrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta on arviolta 0,95 prosenttia.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan 2017–2022

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan 2017–2022

Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoitus on vuoden 2022 talousarviossa 741,1 miljoonaa euroa, johon sisältyy EU:n elpymis- ja palautumistukiväline (Recovery and Resilience Facility, RRF) -rahoitusta 234 miljoonaa euroa. Business Finlandin vuoden 2021 tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta on poistettu liiketoiminnan häiriörahoituksesta aiheutuneet myöntövaltuuksien siirrot, joten Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa noin 200 miljoonalla eurolla vuoden 2022 talousarviossa edellisvuoteen nähden. Suomen Akatemian tutkimus- ja kehittämisrahoitus on 476,9 miljoonaa euroa vuoden 2022 talousarviossa, kasvua vuoden takaisiin määrärahoihin on noin 28 miljoonaa euroa. Yliopistojen tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee hieman vuoden 2022 talousarviossa ja on 721,9 miljoonaa euroa. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisrahoitus taas kasvaa ja on 90,3 miljoonaa euroa vuoden 2022 talousarviossa. Valtion tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa 4,3 miljoonaa euroa vuoden 2022 talousarviossa ja yliopistollisten sairaaloiden rahoitus pysyttelee samalla tasolla noin 20 miljoonassa eurossa.

Hallinnonaloista eniten tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Suurin rahoittaja on opetus- ja kulttuuriministeriö, jonka t&k-rahoitus on vuoden 2022 talousarviossa 1 354,5 miljoonaa euroa. Kasvua vuoden takaisen talousarvion määrärahoihin nähden on 55,6 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimus- ja kehittämisrahoituksen määrärahat kasvavat 206,7 miljoonaa euroa vuoden 2022 talousarviossa ja ovat yhteensä 883,0 miljoonaa euroa.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus 2022

T&k-rahoitus, milj. € Osuus t&k-rahoituksesta, % Muutos vuodesta 2021, milj. €
T&k-rahoitus yhteensä 2 488,5 100 271,8
Merkittävimmät hallinnonalat
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 354,5 54 55,6
Työ- ja elinkeinoministeriö 883,0 35 206,7
Maa- ja metsätalousministeriö 72,0 3 2,5
Sosiaali- ja terveysministeriö 70,2 3 2,4
Organisaation mukaan
Yliopistot 721,9 29 -2,2
Ammattikorkeakoulut 90,3 4 9,6
Business Finland 741,1 30 200,7
Suomen Akatemia 476,9 19 27,9
Valtion tutkimuslaitokset 215,6 9 4,3
Muu tutkimusrahoitus 222,9 9 32,5
Yliopistolliset sairaalat 20,0 1 -1,0

Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa, Tilastokeskus

Lisätietoja: Heidi Pirkola 029 551 3246, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Katri Kaaja

Julkaisu pdf-muodossa (315,1 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 24.2.2022

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. 2022. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2022/tkker_2022_2022-02-24_tie_001_fi.html