Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

4 Kotitalouksien tulot kotitalouden elinvaiheen mukaan

Seuraavassa tarkastellaan kotitalouksien ekvivalentteja tuloja kotitalouden elinvaiheen mukaan. Kotitalouksien rakenne on muuttunut vuodesta 1995 siten, että yhden ja kahden hengen kotitaloudet ovat yleistyneet ja lapsiperheiden osuus kaikista talouksista on pienentynyt. Yleisin kotitaloustyyppi on yhden hengen talous, joita on 40 prosenttia kaikista kotitalouksista. Lapsettomia pareja taas on 30 prosenttia kotitalouksista. Väestön ikääntyessä 65 vuotta täyttäneiden yhden ja kahden hengen talouksien osuus kasvaa jatkuvasti: niitä oli yli 650 000 vuonna 2012 eli 208 000 enemmän kuin seitsemäntoista vuotta sitten. Yhden ja kahden huoltajan lapsitalouksien yhteenlaskettu osuus oli 28 prosenttia vuonna 1995 ja 23 prosenttia vuonna 2012. Myös ”muiden talouksien” ryhmä on käynyt pienemmäksi: tähän ryhmään kuuluvat muun muassa usean sukupolven taloudet ja taloudet, joissa on vanhempien lisäksi täysi-ikäisiä lapsia. (Taulukko 4.)

Taulukko 4. Kotitalouksien lukumäärä ja osuus kaikista kotitalouksista elinvaiheen mukaan vuosina 1995, 2007, 2011 ja 2012

  Kotitalouksien lukumäärä Osuus kaikista kotitalouksista
1995 2007 2011 2012 1995 2007 2011 2012
Yhden henkilön taloudet 843 000 974 400 1 035 900 1 045 700 36,8 39,2 40,3 40,3
...ikä alle 35 vuotta 217 500 227 800 224 800 224 300 9,5 9,2 8,7 8,6
...ikä 35–64 vuotta 335 400 402 700 432 000 427 900 14,6 16,2 16,8 16,5
...ikä 65 tai enemmän 290 100 343 900 379 100 393 500 12,7 13,8 14,7 15,2
Yhden huoltajan taloudet 100 100 94 800 90 100 98 000 4,4 3,8 3,5 3,8
Lapsettomat parit 591 600 738 800 793 900 802 000 25,8 29,7 30,9 30,9
...ikä alle 35 vuotta 142 100 159 800 172 600 179 400 6,2 6,4 6,7 6,9
...ikä 35–64 vuotta 290 300 368 000 368 700 358 700 12,7 14,8 14,3 13,8
...ikä 65 tai enemmän 159 300 211 000 252 600 263 900 7,0 8,5 9,8 10,2
Parit, joilla lapsia 545 000 492 900 495 800 488 000 23,8 19,8 19,3 18,8
...kaikki alle 7 v 161 400 154 100 164 500 165 100 7,0 6,2 6,4 6,4
...nuorin alle 7 v 109 300 90 500 88 000 88 300 4,8 3,6 3,4 3,4
...nuorin 7–12 v 120 100 118 800 109 100 105 600 5,2 4,8 4,2 4,1
...nuorin 13–17 v 86 600 66 500 68 800 68 400 3,8 2,7 2,7 2,6
...sekä alle että yli 18-v. lapsia 67 700 62 900 65 300 60 500 3,0 2,5 2,5 2,3
Kotitaloudet, joissa lapsia 645 100 587 600 585 900 586 000 28,2 23,7 22,8 22,6
Muut taloudet 210 400 182 600 155 300 161 300 9,2 7,4 6,0 6,2
Kaikki kotitaloudet 2 290 100 2 483 500 2 571 000 2 595 000 100,0 100,0 100,0 100,0

Rahatulojen taso kulutusyksikköä kohden on paras lapsettomilla pariskunnilla, joilla on kahden henkilön tulot, mutta ei lainkaan elätettäviä lapsia. Heillä tulot ovat myös kehittyneet suhteellisesti parhaiten. Parhaassa työiässä olevien 35–44- ja 45–64-vuotiaiden lapsettomien pariskuntien tulotaso on muita elinvaiheita parempi. Lapsiperheissä, joissa on kaksi huoltajaa, tulot kulutusyksikköä kohden ovat pienimmät pienten lasten perheissä, joissa on alle 7-vuotiaita lapsia. Näiden tulotaso on kuitenkin hieman keskitasoa parempi. Nuorten ja yli 64-vuotiaiden yksinasujien sekä yksinhuoltajien tulotaso on heikoin. (Kuvio 10, taulukko 5.) Muista väestöryhmittäisistä tarkasteluista poiketen kotitalouden elinvaiheen mukaista tulokehitystä tarkastellaan vuodesta 1989 alkaen, sillä kotitalousluokitusta ei ole saatavilla vuoteen 1987 asti.

Yhden hengen ja yhden huoltajan talouksien tulotason ero muiden kotitalouksien tuloihin on jatkuvasti kasvanut (kuvio 10). Koko tarkastelujaksolla selvästi heikoimmin kehittyivät yhden huoltajan talouksien tulot. Yhden hengen talouksien väestöllinen rakenne muuttuu ikääntymisen myötä yhä eläkeläispainotteisemmaksi.

Kuvio 10. Kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohden elinvaiheen mukaan vuosina 1989–2012, vuoden 2012 rahassa

Kuvio 10. Kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohden elinvaiheen mukaan vuosina 1989–2012, vuoden 2012 rahassa
Muutaman viime vuoden ajan tulotasot ovat pysyneet karkeasti ottaen reaalisesti ennallaan lähes kaikissa elinvaiheissa. Tulot nousivat vuosina 2011–2012 eniten yli 34-vuotiaiden yhden henkilön talouksissa, kahden vanhemman talouksissa, joissa nuorin lapsista oli 13–17-vuotias sekä ryhmässä muut taloudet. Muissa ryhmissä tulot laskivat tai pysyivät edellisen vuoden tasolla. Tulotaso laski kaikissa kotitalouksissa keskimäärin 0,2 prosenttia eli noin 40 euroa kulutusyksikköä kohden. Tulotason muutos on ollut vähäistä ajanjaksolla 2008–2012 verrattuna 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun tulojen kasvuun, joka oli keskimäärin yli kaksi prosenttia vuodessa. Talouskriisin aikana tulokehitys on jatkuvasti hidastunut. Alle 35-vuotiaiden yhden henkilön talouksien tulokehitys on ollut negatiivista ajanjaksolla 2008–2012 ja samalla myös heikointa koko ajanjaksolla 1989–2012 tarkasteluna. (taulukko 5).

Taulukko 5. Kotitalouksien tulojen muutokset kotitalouden elinvaiheen mukaan eri ajanjaksoilla vuosina 1989–2012. Ekvivalentin käytettävissä olevan rahatulon mediaanin keskimääräiset vuosimuutokset, %

  1989-1991 1991-1995 1995-2001 2001-2008 2008-2012 2011-2012 1989-2012
Yhden henkilön taloudet 5,3 -2,5 1,6 2,5 0,8 0,8 35,6
...ikä alle 35 vuotta 0,4 -3,7 1,5 3,2 -1,0 -1,6 14,0
...ikä 35–64 vuotta 2,9 -3,9 2,8 2,7 1,8 2,7 38,5
...ikä 65 tai enemmän 5,0 -0,4 1,2 2,0 2,1 2,5 45,8
Yhden huoltajan taloudet 2,9 -2,3 0,3 2,6 0,9 -1,1 21,5
Lapsettomat parit 1,5 -2,4 2,8 2,6 0,8 -0,4 37,2
...ikä alle 35 vuotta 0,3 -5,0 3,1 3,6 -0,7 0,3 23,1
...ikä 35–64 vuotta 2,0 -1,9 3,3 2,5 1,8 0,1 49,1
...ikä 65 tai enemmän 3,5 -0,1 1,4 2,5 2,6 0,4 53,5
Parit, joilla lapsia 2,7 -3,1 2,4 2,8 1,1 0,2 35,6
...kaikki alle 7 v 3,0 -3,6 2,0 2,9 0,6 0,0 29,5
...nuorin alle 7 v 3,0 -2,2 2,0 1,9 2,0 -0,1 35,6
...nuorin 7–12 v 3,0 -2,9 2,8 2,8 1,4 0,4 42,1
...nuorin 13–17 v 1,9 -2,1 2,4 2,6 1,7 4,3 40,7
...sekä alle että yli 18-v. lapsia 0,8 -3,6 2,4 2,8 1,1 -2,4 29,1
Kotitaloudet, joissa lapsia 2,5 -3,0 2,0 2,8 0,8 -0,8 31,7
Muut taloudet 2,9 -3,0 2,5 2,8 0,8 2,4 36,3
Kaikki kotitaloudet 2,7 -2,9 2,2 2,7 0,8 -0,2 32,2

Palkkatulot muodostavat suurimman osan bruttotuloista lähes kaikissa elinvaiheissa, ja vain yksin asuvilla palkkatulot jäävät alle puoleen bruttotuloista. Tulonsiirrot tuottavat yksin asuvien tuloista suuremman osan kuin muissa ryhmissä. Palkkatulojen osuus bruttotuloista on suurimmillaan nuoremmissa talouksissa, ja iän myötä omaisuustulot kasvattavat painoaan. Tulonsiirtojen osuus on suurimmillaan yli 64-vuotiailla, joilla tärkein tulonlähde ovat eläkkeet. (Taulukko 6, kuviot 11 ja 12.)

Taulukko 6. Kotitalouksien tuotannontekijätulojen ja saatujen tulonsiirtojen osuus bruttotuloista elinvaiheen mukaan 2007 ja 2012. Tuotannontekijätulot muodostuvat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulojen summasta

  2007 2012
Palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot Saadut tulonsiirrot Palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot Saadut tulonsiirrot
Yhden hengen taloudet 60,2 39,8 56,6 43,4
Yhden huoltajan taloudet 69,2 30,8 72,3 27,7
Lapsettomat parit 71,4 28,6 67,4 32,6
Parit, joilla lapsia 88,0 12,0 87,9 12,1
Muut taloudet 78,4 21,6 76,8 23,2
Kaikki kotitaloudet 74,9 25,1 72,4 27,6

Kuvio 11. Kotitalouksien bruttotulojen rakenne elinvaiheen mukaan vuonna 2012

Kuvio 11. Kotitalouksien bruttotulojen rakenne elinvaiheen mukaan vuonna 2012

Kuvio 12. Kotitalouksien bruttotulojen rakenne tarkemman elinvaiheluokituksen mukaan vuonna 2012

Kuvio 12. Kotitalouksien bruttotulojen rakenne tarkemman elinvaiheluokituksen mukaan vuonna 2012
Kun kotitaloudet sijoitetaan tulojakaumalle siten, että jakauma muodostetaan kulutusyksikköä kohden käytettävissä olevien rahatulojen perusteella, näkyy hyvin selvä ero pienten ja suurten kotitalouksien välillä: yhden hengen ja yhden huoltajan talouksista yli 60 prosenttia sijoittuu kahteen alimpaan tuloviidennekseen. Lapsettomien parien joukossa on eniten ylimpään tuloviidennekseen kuuluvia kotitalouksia, lapsi- ja muissa talouksissa taas keskimmäisiin viidenneksiin kuuluvia. (Kuvio 13.)

Kuvio 13. Kotitalouksien jakautuminen tuloviidenneksiin kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2012

Kuvio 13. Kotitalouksien jakautuminen tuloviidenneksiin kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2012

Lähde: Tulonjakotilasto 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Laura Lohikoski 09 1734 3396, Pekka Ruotsalainen 09 1734 2610

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 04.4.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Väestöryhmittäiset tuloerot 2012, 4 Kotitalouksien tulot kotitalouden elinvaiheen mukaan . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2012/03/tjt_2012_03_2014-04-04_kat_004_fi.html