Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1 Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1995–2011

1.1 Pienituloisia oli 704 000 vuonna 2011

Pienituloisia henkilöitä oli 704 000 vuonna 2011. Pienituloisten lukumäärä on pysytellyt noin 700 000:ssa viimeisten viiden vuoden aikana. 1990-luvun puolivälistä jatkunut pitkän ajan nousutrendi on siis pysähtynyt (kuvio 1.1).

Kuvio 1.1 Pienituloisen ja muun väestön määrä vuosina 1995–2011

Kuvio 1.1 Pienituloisen ja muun väestön määrä vuosina 1995–2011

Pienituloisuuden raja oli 13 640 euroa kulutusyksikköä kohden vuonna 2011. Toisin sanoen yhden hengen taloudessa asuva on pienituloinen, jos hänen tulonsa ovat alle 1 140 euroa kuukaudessa. Edellisen vuoden pienituloisuusraja oli reaalisesti 70 euroa (6 euroa kuukaudessa) matalampi. Lisää pienituloisuusrajoja erityyppisille kotitalouksille on liitetaulukossa 1.

Pienituloisuusaste eli pienituloisen väestön osuus koko väestöstä oli 13,2 prosenttia vuonna 2011. Edellisenä vuonna se oli 13,7 prosenttia ja vuonna 2008, jolloin se oli korkeimmillaan vuoden 1990 jälkeen, se oli 13,9 prosenttia. 1)

Pienituloisuusaste on yleisesti käytössä oleva indikaattori, joka kuvaa suhteellisia tuloeroja mediaanitulon alapuolelle jäävässä väestössä. Pienituloisuus, jota myös kutsutaan köyhyysriskiksi, määritellään kotitalouden tulojen perusteella suhteessa keskivertokotitalouden tuloihin. Kotitalous on pienituloinen, mikäli sen käytettävissä olevat rahatulot jäävät pienemmiksi kuin 60 prosenttia mediaanitulosta eli keskituloisen kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista. Laskennassa käytetään kotitalouden niin sanottua ekvivalenttituloa , joka on kotitalouden kaikkien jäsenten yhteenlaskettujen nettotulojen summa 2) jaettuna kotitalouden kulutusyksiköillä 3) .

Kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien rahatulojen mediaaniarvo kasvoi reaalisesti 120 eurolla (0,5 %) ja siten siitä laskettu suhteellinen pienituloisuusraja vastaavasti nousi. Rajan alapuolelle jääneen väestön ekvivalenttien rahatulojen mediaani pieneni 140 eurolla kun rajan yläpuolisen väestön vastaava tulomediaani nousi 20 eurolla.

1.2 Köyhyysvaje 15,1 prosenttia vuonna 2011

Pienituloisuusrajan alle jäävien tilannetta voidaan tarkastella köyhyysvajeeksi kutsutun indikaattorin avulla. Se osoittaa, kuinka paljon keskimäärin pienituloiselta väestöltä puuttuu tuloja, jotka nostaisivat heidät juuri pienituloisuusrajalle.

Pienituloiseen väestönosaan kuuluvien keskimääräisen tulotason etäisyys pienituloisuusrajasta on vaihdellut vuosittain 13,7 ja 16,3 prosentin välillä vuodesta 1995 lähtien. Vuonna 2011 kaikkien pienituloisten köyhyysvaje oli 15,1 prosenttia, mikä on 2 050 euroa vuodessa eli 170 euroa kuukaudessa kulutusyksikköä kohden (kuvio 1.2).

Kuvio 1.2 Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1995–2011, % pienituloisuusrajasta

Kuvio 1.2 Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1995–2011, % pienituloisuusrajasta

Köyhyysvaje voi pienentyä pienituloisuusrajan noustessa siitä syystä, että pienituloisiksi luokitellaan aikaisempaa parempituloisia talouksia. Köyhyysvajeen muutokset siis kuvaavat pienituloisen väestön tulorakenteen muutosta, mutta siitä ei voi päätellä edellisenä vuonna pienituloisiksi luokiteltujen talouksien tulotason muutoksia edellisvuodesta, koska pienituloisten talouksien joukko ei ole vuodesta toiseen sama.

1.3 Pienituloisuusrajat ja -asteet vuosina 1966–2011

Vuosina 1966–1991 pienituloisuus väheni, vaikka pienituloisuuden raja jatkuvasti kohosi. Tuolla jaksolla koko väestön tuloerot kaventuivat. Tuloerot kasvoivat 1990-luvun lopussa, jonka jälkeen muutos on ollut vähäistä. Pienituloisuusaste on yleensä noussut sitä mukaa kuin mediaani ja pienituloisuusraja ovat nousseet. Vuoden 2007 jälkeen pienituloisuusaste ei ole noussut mediaanitulojen tahdissa. (Kuvio 1.3.)

Kuvio 1.3 Pienituloisuusrajat ja -asteet vuosina 1966–2011¹

Kuvio 1.3 Pienituloisuusrajat ja -asteet vuosina 1966–2011¹
¹ Vuosien 1966–1981 tiedot ovat peräisin kotitalouksien kulutustutkimuksista 1966, 1971, 1976 ja 1981 (välivuodet interpoloitu lineaarisesti). Vertailukelpoinen tulonjakotilaston sarja on saatavana jokavuotisena vuodesta 1987. Aikasarjan tulokäsitteet on pidetty vertailukelpoisina läpi koko tarkastelujakson.

Pienituloisuus oli alimmillaan 1990-luvun alun lamavuosina. Pienituloisuusasteen aleneminen ei tarkoittanut sitä että pienituloisten toimeentulon taso olisi 1990-luvun laman aikana parantunut. Aste aleni, koska mediaanitulot laskivat tuona aikana suuren työttömyyden ja lomautusten takia, mikä alensi suhteellisen pienituloisuuden rajaa. Työttömyys, lomautukset ja muut markkinoilla ansaittujen tulojen menetykset eivät koskettaneet pienituloisimpia samassa määrin kuin keskituloisia. Eläkkeellä tai muun sosiaaliturvan varassa olevien tulotaso pysyi tuolloin sosiaaliturvan leikkauksista huolimatta vakaampana kuin työmarkkinoilla aktiivisen väestön tulotaso.


1) Luvut eivät ole vertailukelpoisia ennen vuotta 2013 julkaistujen tulonjakotilaston lukujen kanssa. Vuoden 2013 julkaisuissa otettiin käyttöön tulokäsitteenä kotitalouksien käytettävissä oleva rahatulo, kun aiempien julkaisuiden tiedot pohjautuivat kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen käsitteeseen. Tarkemmin käsitteenmuutoksen vaikutuksesta pienituloisuuden kuvaukseen löytyy tietoa tulonjakotilaston pienituloisuustietojen ennakkojulkaisusta (30.1.2013) sekä aihetta käsittelevästä erillisartikkelista, joka on julkaistu tulonjakotilaston verkkosivulla Artikkelit-osiossa (http://tilastokeskus.fi/til/tjt/art.html).
2) Kotitalouden jäsenten saamat palkka-, yrittäjä-, omaisuustulot sekä saadut tulonsiirrot, joista vähennetään maksetut verot ja veroluonteiset maksut.
3) Kotitalouden yksi aikuinen muodostaa yhden kulutusyksikön, muut kotitalouden 14 vuotta täyttäneet henkilöt muodostavat kukin 0,5 kulutusyksikköä ja 0–13-vuotiaat lapset muodostavat kukin 0,3 kulutusyksikköä. Yhden aikuisen kotitalous on yksi kulutusyksikkö, kun taas perhe, johon kuuluu esimerkiksi puolisot ja alle 14-vuotias lapsi, muodostavat yhteensä 1,8 kulutusyksikköä.

Lähde: Tulonjakotilasto 2011, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli 09 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen 09 1734 3408

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 20.3.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2011, 1 Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1995–2011 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2011/02/tjt_2011_02_2013-03-20_kat_001_fi.html