Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

4 Köyhyysvaje 15,2 prosenttia vuonna 2011

Pienituloisuusrajan alle jäävien tilannetta voidaan tarkastella köyhyysvajeeksi kutsutun indikaattorin avulla. Se osoittaa, kuinka paljon pienituloiselta väestöltä puuttuu keskimäärin tuloja, jotka nostaisivat heidät juuri pienituloisuusrajalle.

Pienituloiseen väestönosaan kuuluvien keskimääräisen tulotason etäisyys pienituloisuusrajasta on pitkällä aikavälillä vaihdellut 12,5 ja noin 16 prosentin välillä. Vuonna 2011 kaikkien pienituloisten köyhyysvaje oli 15,2 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että pienituloinen henkilö tarvitsisi keskimäärin 2 090 euroa vuodessa eli noin 170 euroa kuukaudessa kulutusyksikköä kohden noustakseen pienituloisuusrajan yläpuolelle. (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1995–2011. Prosenttia pienituloisuus-rajasta.

Kuvio 3. Pienituloiseen väestöön kuuluvien köyhyysvaje vuosina 1995–2011. Prosenttia pienituloisuus-rajasta.

Köyhyysvaje voi vaihdella vuosien välillä useista syistä. Köyhyysvaje voi esimerkiksi pienentyä, vaikka pienituloisuusraja nousisikin, koska pienituloisiksi luokitellaan aikaisempaa parempituloisia talouksia. Köyhyysvajeen muutokset siis kuvaavat pienituloisen väestön tulorakenteen muutosta. Siitä ei voi päätellä edellisenä vuonna pienituloisiksi luokiteltujen talouksien tulotason muutoksia, koska pienituloisten talouksien joukko ei ole vuodesta toiseen sama.

Taulukko 2. Pienituloisten mediaanitulo sekä köyhyysvaje euroina ja osuutena pienituloisuusrajasta vuosina 1995, 2000 ja 2005–2011 mitattuna käytettävissä olevalla rahatulolla ja käytettävissä olevalla tulolla (sis. laskennalliset erät).

Vuosi Pienituloisten mediaanitulo, € Köyhyysvaje, % Köyhyysvaje, €
Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo Ekvivalentti käytettävissä oleva tulo Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo Ekvivalentti käytettävissä oleva tulo Ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo Ekvivalentti käytettävissä oleva tulo
1995 8 270 9 040 14,5 13,5 1 410 1 410
2000 9 330 10 280 12,6 13,3 1 350 1 580
2005 10 810 11 870 14,0 15,0 1 760 2 090
2006 10 870 11 820 14,0 15,1 1 770 2 100
2007 11 030 12 100 15,5 15,1 2 030 2 150
2008 11 250 12 000 15,1 16,8 2 010 2 420
2009 11 610 12 580 14,1 15,5 1 900 2 320
2010 11 780 12 800 13,7 16,2 1 870 2 480
2011 11 640 12 760 15,2 16,8 2 090 2 580

Köyhyysvaje on käytettävissä olevilla rahatuloilla mitattuna hieman pienempi kuin käytettävissä olevilla tuloilla, jossa asuntotulo ja luovutusvoitot ovat mukana (taulukko 2), koska sekä mediaani että pienituloisuusraja laskevat kun asuntotulo ja luovutusvoitot lasketaan pois. Pienituloisuusrajan alapuolella olevien tulot eivät kuitenkaan laske samassa suhteessa, sillä asuntotulo kohdistuu enimmäkseen keski- ja suurituloisiin.


Lähde: Tulonjakotilasto 2011, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli 09 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen 09 1734 3408

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 30.1.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2011, 4 Köyhyysvaje 15,2 prosenttia vuonna 2011 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2011/02/tjt_2011_02_2013-01-30_kat_004_fi.html