Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 4.12.2017

Ensisynnyttäjien keski-ikä nousi Suomessa Pohjoismaiden kärjen tasolle

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut viime vuosina huomattavan paljon. Vuonna 2016 äidiksi tultiin keskimäärin 29,1-vuotiaina, 0,2 vuotta vanhempana kuin edellisvuonna ja 0,4 vuotta vanhempana kuin 2014. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut Suomessa yhtä korkeaksi kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Ensimmäisen kerran äidiksi ja isäksi tulleiden keski-ikä 1985–2016

Ensimmäisen kerran äidiksi ja isäksi tulleiden keski-ikä 1985–2016

Isäksi tullaan keskimäärin 31,2-vuotiaina. Ensi kerran vanhemmiksi tulleiden ikäero on pysynyt lähes muuttumattomana jo vuosikymmeniä. Isäksi tuleva on hieman yli kaksi vuotta äidiksi tulevaa vanhempi.

Kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli puolestaan 30,8 vuotta ja keskimääräinen isäksi tuloikä 33,3 vuotta vuonna 2016.

Muissa Pohjoismaissa ensimmäisen kerran äidiksi ja isäksi tultiin pitkään vanhempina kuin Suomessa lukuun ottamatta Islantia. Suomessa äidiksi ja isäksi tuloiät ovat lähentyneet Pohjoismaiden vastaavia, ja vuonna 2016 keskimääräinen äidiksi tuloikä olikin lähes sama Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa äidiksi tultiin keskimäärin 29,1 vuoden iässä ja Norjassa 29,0 vuoden iässä. Islannissa äidiksi tultiin selvästi nuorempina, 27,7 vuoden iässä.

Ensimmäisen kerran äidiksi tulleiden keski-ikä Pohjoismaissa 2000–2016

Ensimmäisen kerran äidiksi tulleiden keski-ikä Pohjoismaissa 2000–2016

Ruotsissa ja Norjassa isäksi tultiin vanhimpina, 31,5 vuoden iässä ja nuorimpina Islannissa, 30,3 vuoden iässä.

Lasten saaminen on yleisintä 30–34-vuotiaiden ikäryhmässä

Vuonna 2016 syntyi 52 814 lasta. Sekä syntyneiden lasten määrä että syntyvyys ovat laskeneet kuusi vuotta peräkkäin. Syntyvyys tarkoittaa syntyneiden määrän suhteuttamista synnytysikäisiin naisiin.

Kuuden vuoden aikana syntyvyys on laskenut selvästi kaikissa 20–34-vuotiaiden ikäryhmissä. Lasten saaminen on nykyisin yleisintä 30–34-vuotiailla, hieman yleisempää kuin 25–29-vuotiailla.

Seuraavaksi yleisintä lasten saanti on 35–39-vuotiailla ja 20–24-vuotiailla. 20–24-vuotiailla syntyvyys on alentunut huomattavasti viime vuosikymmeninä. 40–44-vuotiailla syntyvyys on jatkanut lievää kasvuaan, joka alkoi 1970-luvun puolessa välissä.

Hedelmällisyys ikäryhmittäin 1965–2016

Hedelmällisyys ikäryhmittäin 1965–2016

Koska lasten hankinnan aloittaminen on myöhentynyt, ensimmäisiä lapsia syntyy 35–39-vuotiaille selvästi aiempaa useammin. Kun vuonna 1990 tässä ikäryhmässä 6 naista tuhatta naista kohden synnytti ensimmäisen lapsen, vuonna 2016 vastaava luku oli suurentunut 14:ään.

Syntyvyyden mittaamisessa käytetään yleisesti myös kokonaishedelmällisyyslukua, joka kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pysyisivät laskentavuoden tasolla.

Vuoden 2016 syntyvyyden mukaan nainen synnyttäisi keskimäärin 1,57 lasta. Tästä kokonaishedelmällisyysluvusta 30-vuotiaat ja sitä vanhemmat muodostivat 55 prosenttia. 1970-luvun alussa heidän osuutensa oli neljäsosa.

Avioliitossa syntyneiden lasten määrä vähentynyt

Syntyneistä lapsista 55 prosenttia syntyi avioliitossa oleville vanhemmille vuonna 2016. Sekä määrä että osuus aviopareille syntyneistä lapsista on pienentynyt viime vuosikymmeninä. Vielä vuonna 1990 kolme neljästä lapsesta syntyi aviopareille.

Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista valtaosa syntyy avoliitossa oleville vanhemmille.

Vuonna 2016 aviopareille syntyi 29 200 lasta, joka on 6 700 vähemmän kuin vuonna 2010. Edellä mainitulla aikavälillä myös solmittujen avioliittojen määrä väheni selvästi. Vuonna 2016 solmittiin 5 500 avioliittoa vähemmän kuin vuonna 2010. Avioliitossa syntyneiden lasten määrän vähenemiseen vaikuttaa tietysti myös syntyneiden lasten kokonaismäärän väheneminen.

Avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella elävänä syntyneet 1990–2016, prosenttia

Avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella elävänä syntyneet 1990–2016, prosenttia

Esikoisista 58 prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella vuonna 2016, kun vuonna 1990 prosenttiosuus oli 38. Vuonna 1997 ylittyi 50 prosentin raja. Toisista tai järjestysluvultaan sitä seuraavista lapsista 36 prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella. Vuonna 1990 vastaava prosenttiosuus oli 17.

Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin tuoreimpien tietojen mukaan suhteellisesti vähiten lapsia avioliiton ulkopuolella syntyi Euroopan maista Kreikassa, 9 prosenttia, vuonna 2015. Vuonna 2015 suhteellisesti eniten lapsia syntyi avioliiton ulkopuolella Euroopan maista Islannissa, 70 prosenttia syntyneistä.

Suomalaistaustaisten äitien osuus syntyvyydestä pienenee edelleen

Syntyvyyttä voidaan tarkastella myös äidin syntyperän mukaan. Suomalaistaustaisten synnyttäneiden osuus kokonaishedelmällisyydestä on vähitellen pienentynyt ja ulkomaalaistaustaisten vastaavasti suurentunut. Vuonna 1990 ulkomaalaistaustaisten synnyttäneiden osuus kokonaishedelmällisyydestä oli hyvin pieni, koska ulkomaalaistaustaisia oli Suomessa vielä niin vähän.

Ulkomaalaistaustaisten osuus koko maan syntyvyydestä on suurentunut hitaasti 25 vuoden aikana ja vastaa nykyisin lähes 13 prosenttia koko maan syntyvyydestä. Vastaavana aikana ulkomaalaistaustaisten naisten osuus kaikista väestön 15–49-vuotiaista naisista on kuitenkin kasvanut hieman hitaammin, 9,3 prosenttiin.

Kokonaishedelmällisyysluku äidin syntyperän mukaan 1990–2016

Kokonaishedelmällisyysluku äidin syntyperän mukaan 1990–2016

Vuoden 2016 koko maan syntyvyyden mukaan naisten keskimääräinen lapsiluku tulisi olemaan 1,57 lasta naista kohden. Tästä suomalaistaustaisten osuus on 1,37 lasta naista kohden ja ulkomaalaistaustaisten osuus 0,20 lasta naista kohden.

Kun tarkastellaan vuodesta 2010 alkanutta syntyvyyden laskua, huomataan, että vain suomalaistaustaisten naisten syntyvyys on laskenut. Suomalaistaustaisten osuus syntyvyydestä on viimeisen kuuden vuoden aikana pienentynyt 21 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisten osuus syntyvyydestä on sen sijaan tällä aikavälillä kasvanut 36 prosenttia.

Lisää tietoa syntyvyydestä syntyperän mukaan on Tilastokeskuksen Maahanmuuttajat ja kotoutuminen -teemasivujen osiossa Syntyvyys .


Lähde: Syntyneet 2016. Tilastokeskus

Lisätietoja: Miina Keski-Petäjä 029 551 3240, Marja-Liisa Helminen 029 551 3273, info@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (272,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 04.12.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Syntyneet [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2391. 02 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/synt/2016/02/synt_2016_02_2017-12-04_tie_001_fi.html