Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Kesämökit 2008

Länsi-Turunmaan kunnassa eniten mökkejä 2008

Länsi-Turunmaan kunnassa oli eniten kesämökkejä vuoden 2008 lopussa, kun tietoja tarkastellaan vuoden 2009 alussa voimaan tulleen kuntajaon mukaan. Länsi-Turunmaan kunnassa oli vuonna 2008 yhteensä 8 329 kesämökkiä. Suomessa oli vuoden 2008 lopulla kaikkiaan 481 700 kesämökkiä. Maakunnista eniten mökkejä oli Varsinais-Suomessa, johon myös mökkirikkain kunta Länsi-Turunmaa kuuluu. Varsinais-Suomen maakunnassa oli noin 47 700 kesämökkiä, myös Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla mökkejä oli yli 40 000. Vähiten kesämökkejä oli Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Keski-Pohjanmaalla mökkejä oli 4 200 ja Ahvenanmaalla 5 900. Kuntaliitosten myötä monet perinteiset mökkikunnat häviävät kartalta tai yhdistyvät entistä suurempien mökkikuntien kanssa. Yksittäisistä kunnista Länsi-Turunmaan lisäksi yli 6 000 kesämökkiä oli Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Salossa, Raaseporissa ja Kuusamossa.

Taulukko 3. Eniten kesämökkejä kunnittain 31.12.2008

Kuntajako 1.1.2009 mukainen Kesämökkien määrä
Länsi-Turunmaa 8 329
Hämeenlinna 7 701
Kouvola 7 520
Salo 6 991
Raasepori 6 247
Kuusamo 6 200
Mikkeli 5 698
Kuopio 5 208
Mäntyharju 4 664
Kemiönsaari 4 463

Kunnan mökkitiheyttä voidaan kuvata myös suhteessa vakinaisesti asuttujen asuntojen määrään. Tällöin mökkirikkaimpiin kuntiin nousevat pienet paikkakunnat, joissa on suhteellisen paljon kesämökkejä. Kaikkiaan 58 kunnassa on enemmän mökkejä kuin vakinaisesti asuttuja asuntoja. Tällaisia kuntia ovat mm. Kustavi, Puumala, Hirvensalmi, Kuhmoinen, Mäntyharju ja Länsi-Turunmaa.

Mökkikanta kasvoi eniten 1980–luvulla

Vuoden 2008 lopussa kesämökkejä oli 481 700. Edellisestä vuodesta mökkien määrä kasvoi 3 400 kesämökillä, joista osa on uustuotantoa ja osa käyttötarkoitukseltaan vapaa-ajan asunnoiksi muutettuja. Mökkien määrä on kasvanut nopeimmin 1980-luvulla. Vuonna 1990 oli mökkejä 368 000, joka oli 46 prosenttia enemmän kuin vuonna 1980. Vuodesta 1970 vuoteen 1980 lisäys oli ollut 75 600 kesämökkiä eli 43 prosenttia.

Kuvio 1. Kesämökkien lukumäärä 1970–2008

Kuvio 1. Kesämökkien lukumäärä 1970–2008

Vuonna 2008 valmistui 4 300 vapaa-ajan asuinrakennusta

Vuoden 2008 aikana uusia vapaa-ajan asuinrakennuksia valmistui 4 334. Kesämökkirakentaminen on hidastunut jatkuvasti 1990-luvun alkuvuosien rakennustahtiin verrattuna. Kun 1990-luvun alussa valmistui vuosittain noin 8 000 uutta kesämökkiä, niin viime vuosina rakentamisvauhti on ollut noin puolet tästä. Kesämökkikanta kasvoi 1990-luvulla noin 20 prosentilla. Se on selvästi vähemmän kuin 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin kanta kasvoi yli 40 prosenttia vuosikymmenen aikana.

Kuusamossa eniten uusia kesämökkejä

Eniten uusia kesämökkejä valmistui viime vuoden aikana Kuusamoon, 139, Kolariin, 127 ja Kittilään 90 kappaletta. Seuraavina olivat Länsi-Turunmaa 73 ja Savonlinna 71. Vuoden 2008 aikana 33 kunnassa ei valmistunut yhtään uutta vapaa-ajan asuinrakennusta. Kesämökkikanta on kasvanut eniten vuoden 1990 jälkeen Kuusamossa, jossa kesämökkejä oli nyt 2 251 enemmän kuin vuonna 1990. Seuraavaksi eniten mökkejä on tullut viime vuosikymmeninä Hämeenlinnaan 2 018, Länsi-Turunmaahan 2 014, Kouvolaan 1 938, Orivedelle 1 768, Kittilään 1 677, Raaseporiin 1 594, Saloon 1 546, Mäntyharjulle 1 469, Kemiönsaareen 1 337, Puumalaan 1 248 ja Asikkalaan 1 201, joissa lisäys on ajanjaksolla 1990-2008 ollut yli 1 200 kesämökkiä.

Maakunnista eniten uusia vapaa-ajan asuinrakennuksia valmistui vuoden 2008 aikana Lappiin, 494 kappaletta, Etelä-Savoon, 416, Varsinais-Suomeen, 377 ja Keski-Suomeen, 355 kappaletta. Myös Pohjois-Pohjanmaalle valmistui yli 300 mökkiä. Vuodesta 1990 kesämökkikanta on kasvanut eniten Etelä-Savon maakunnassa, jossa mökkejä oli 11 000 enemmän kuin vuonna 1990. Pienin muutos kesämökkikannassa on tapahtunut Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla, jossa mökkien määrä on lisääntynyt vuodesta 1990 noin 1 400 mökillä.

Kuvio 2. Vuonna 2008 valmistuneiden kesämökkien määrä maakunnittain

Kuvio 2. Vuonna 2008 valmistuneiden kesämökkien määrä maakunnittain

Tihein kesäasutus Kaskisissa

Tihein mökkiasutus oli Kaskisissa, jossa oli 18 kesämökkiä maaneliökilometrillä. Kahdeksassa kunnassa oli kesämökkejä enemmän kuin 10 neliökilometriä kohti. Koko maassa oli keskimäärin 1,6 kesämökkiä neliökilometrillä. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä kesämökkejä oli yli neljä neliökilometriä kohti. Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa ja Lapissa oli vielä alle yksi kesämökki neliökilometrillä. Kunnista vähiten mökkejä pinta-alaan suhteutettuna oli Kauniaisissa, Savukoskella, Utsjoella, Enontekiöllä, Sodankylässä ja Kärsämäellä.

Kesämökkien keskikoko 47 neliötä

Uusien ja vanhempien kesämökkien kokoerot ovat suhteellisen suuret. Uusien vuosina 2000-2008 rakennettujen vapaa-ajan asuinrakennusten keskikoko oli 62 neliötä ja sitä vanhempien 45 neliötä. Kaikkien kesämökkien keskikoko vuonna 2008 oli 47 neliötä. Keskikokoon lasketaan vapaa-ajan asuinrakennusten tai loma-asumiseen käytettävien rakennusten tiedossa olevat neliöt (noin 30 000 mökin pinta-ala on tuntematon). Suuret mökit ja vapaa-ajan asuinrakennukset kasvattavat keskikokoa jonkin verran, sillä mökkien neliöistä laskettu mediaani on kaikkien mökkien osalta 40 neliötä. Kesämökeistä siis puolet on pinta-alaltaan edelleen 40 neliöisiä tai sitä pienempiä. Suurten, vähintään 60 neliöisten, mökkien osuus kaikista vapaa-ajan asuinrakennuksista oli vuonna 2008 vajaa neljännes. Vuonna 1970 näiden suurten mökkien osuus mökkikannasta oli 15 prosenttia.

Taulukko 4. Kesämökit pinta-alan mukaan 2008

Pinta-alaluokka, m2 Mökkien määrä                %
Mökkejä yhteensä 481 731 100.0
-19 38 359 8.0
20-39 178 223 37.0
40-59 130 354 27.1
60-79 58 358 12.1
80-99 25 326 5.3
100- 23 742 4.9
Tuntematon 27 369 5.7
Keskipinta-ala 47 ..

Lähes 800 000 suomalaista kuului kesämökin omistavaan asuntokuntaan

Kesämökeistä 393 000 oli yksityisten henkilöiden omistuksessa. Noin 88 000 mökkiä oli joko perikuntien, yritysten, yhteisöjen tai ulkomaalaisten omistamia. Kesämökin omistaviin asuntokuntiin kuului yhteensä 788 000 henkilöä.

Kesämökki sijaitsee yleensä lähellä asuinpaikkaa. Asuinmaakuntansa alueelta mökin omisti 65 prosenttia kaikista mökin omistajista. Kainuun, Ahvenanmaan, Lapin ja Pohjois-Karjalan mökinomistajista yli 90 prosenttia omisti mökin asuinmaakunnassaan. Sen sijaan uusimaalaisten omistajien mökit sijaitsivat pääosin muualla kuin asuinmaakunnassa. Vain 23 prosenttia uusimaalaisten omistamista mökeistä sijaitsi Uudellamaalla. Noin kolmasosa kaikista mökinomistajista omisti kesämökin kotikunnassaan.

Kesäasukkaat nostavat kuntien väkimäärää kesäisin

Vuonna 2008 oman kotikunnan ulkopuolelle kesämökille matkaavia kesäasukkaita oli noin 526 000. Eniten kesäasukkaita oli Etelä-Savossa, yli 55 000 henkilöä. Kunnista eniten kesäasukkaita tulee Länsi-Turunmaan kuntaan, jossa kesäaikana voi mökeillään oleilla lähes 10 000 henkilöä. Myös Hämeenlinnassa, Salossa, Raaseporissa, Mäntyharjulla, Kemiönsaaressa, Kouvolassa, Pälkäneellä, Puumalassa, Ylöjärvellä, Mikkelissä ja Asikkalassa kesäasukkaita oli yli 5 000. Kesäasukkaat lisäsivät suhteellisesti eniten Kustavin väkimäärää. Kustavin alle tuhannen henkilön kunnassa kesäasukkaat lisäävät väkilukua kesäisin yli neljällä tuhannella eli Kustavin väkiluku kasvaa kesäisin jopa yli viiteen tuhanteen. Kaikkiaan 13 kunnassa kesäasukkaat yli kaksinkertaistivat kunnan väkimäärän.

Kesämökin omistajien keski-ikä 61 vuotta

Uusien, vuonna 2008 valmistuneiden kesämökkien omistajien keski-ikä oli 53 vuotta, kun taas kaikkien mökinomistajien keski-ikä vuonna 2008 oli 61 vuotta. Alle 40-vuotiaita omistajia oli noin 22 000 eli vain 6 prosenttia kaikista mökinomistajista. Kaikista kesämökeistä yli neljälläkymmenellä prosentilla oli omistajana kahden aikuisen henkilön asuntokunta ja 15 prosentilla mökeistä oli omistajatalouksissa alle 18-vuotiaita lapsia. Yksinasuva henkilö oli omistajana 16 prosentilla mökeistä ja vajaan viidenneksen kaikista mökeistä omisti perikunta, yritys, yhteisö tai omistaja oli tuntematon. Kesämökin omistavien asuntokuntien keskikoko oli 2,3 henkilöä.


Lähde: Rakennukset ja kesämökit, Tilastokeskus

Lisätietoja: Marja Hermiö (09) 1734 3211, Arja Tiihonen (09) 1734 3272, Elina Aspblad-Huohvanainen (09) 1734 3232

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 21.12.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennukset ja kesämökit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-677X. 2008, Kesämökit 2008 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rakke/2008/rakke_2008_2009-12-21_kat_002_fi.html