Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 29.5.2009

Lapsiperheissä 41 prosenttia väestöstä

Suomessa oli vuoden 2008 lopussa 1 444 000 perhettä. Määrä on kasvanut 6 700 perheellä edellisestä vuodesta. Perheisiin kuului 76 prosenttia väestöstä eli 76 prosenttia väestöstä eli 4 051 000 henkilöä. Yksin asuvia oli 1 015 000. Kaksi kolmasosaa perheistä oli avioparien perheitä. Avoparien perheitä oli 21 prosenttia ja yhden vanhemman perheitä 12 prosenttia. Saman sukupuolen rekisteröityjen parien perheitä oli 1 244.

Lapsiperheitä (perheessä on alle 18-vuotiaita lapsia) oli 585 000. Lapsiperheiden määrä on vähentynyt edellisvuodesta 2 500 perheellä. Lapsiperheisiin kuuluu 41 prosenttia väestöstä. Lapsiperheiden yleisin perhemuoto on edelleen avioparin perhe, 62 %. Avoparien ja yksinhuoltajaäitien lapsiperheitä on lähes saman verran, ensiksi mainittuja 18 ja jälkimmäisiä 17 prosenttia lapsiperheistä. Yksinhuoltajaisä on edelleen harvinaisuus, sillä alle kolmessa prosentissa lapsiperheitä asuu lasten kanssa pelkästään isä. Saman sukupuolen rekisteröity pari on vanhempina 187 lapsiperheessä.

Lapsiperheessä asui vuodenvaihteessa kotona keskimäärin 1,83 lasta. Nykyisten lapsiperheiden lopullinen lapsiluku on keskimäärin 2,4 lasta.

Uusperheitä oli vuoden 2008 lopussa 54 000. Uusperheessä on vähintään yksi alle 18-vuotias vain toisen vanhemman lapsi. Näitä lapsia oli lähes 78 000. Uusperheiden määrä on lisääntynyt noin 200 perheellä viime vuodesta. Noin puolet uusperheiden vanhemmista oli avoliitossa ja puolet avioliitossa.

Perheet tyypeittäin vuosina 1990–2008

Perhetyyppi      1990 1995 2000 2005 2006 2007 2008 Muutos 2007 – 2008 
Perheitä yhteensä 1 365 341 1 382 970 1 401 963 1 426 002 1 431 376 1 437 709 1 444 386 6 677
Aviopari, ei lapsia 364 452 395 953 436 019 481 209 488 880 496 814 504 728 7 914
Aviopari ja lapsia 640 062 579 578 514 868 468 266 461 569 456 235 452 180 -4 055
Avopari, ei lapsia 123 471 135 996 160 132 180 590 184 732 188 172 191 177 3 005
Avopari ja lapsia 65 896 85 309 102 581 112 847 114 671 115 860 115 966 106
Äiti ja lapsia 147 297 159 063 159 432 153 024 151 475 150 251 149 631 -620
Isä ja lapsia 24 161 27 071 28 931 29 238 29 101 29 288 29 460 172
Rekisteröity miespari 1) . . . 398 455 527 579 52
Rekisteröity naispari 1) . . . 430 493 562 665 103
Perheväestö 4 101 922 4 093 038 4 053 850 4 037 753 4 039 944 4 045 561 4 051 662 6 101
Väkiluku 31.12. 4 998 478 5 116 829 5 181 115 5 255 580 5 276 955 5 300 484 5 326 314 25 830
Perheväestön osuus, % 82.1 80.0 78.2 76.8 76.6 76.3 76.1 -0.2
Perheen keskikoko 3.00 2.96 2.89 2.83 2.82 2.81 2.81 0.00

Lähde: Perheet 2008, Väestö- ja kuolemansyytilastot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Marjut Pietiläinen, Timo Nikander (09) 1734 2798, (09) 1734 3250, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (357,5 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.5.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3215. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/perh/2008/perh_2008_2009-05-29_tie_001_fi.html