Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 8.12.2009

Antolainauskanta 205 miljardia euroa syyskuun lopussa

Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämien antolainojen kanta oli yhteensä vajaat 205 miljardia euroa vuoden 2009 kolmannen neljänneksen lopussa. Antolainauskanta kasvoi edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna vajaat seitsemän prosenttia. Uusia antolainoja nostettiin vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä yhteensä vajaat 30 miljardia euroa, kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilastosta.

Yritystoiminnan luottokanta 67 miljardia euroa

Yritysten ja elinkeinonharjoittajien kotitalouksien luottokanta oli vuoden 2009 kolmannen neljänneksen lopussa yhteensä runsaat 67 miljardia euroa, mikä on runsaat kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja vajaat viisi prosenttia vähemmän kuin edellisen neljänneksen lopussa. 0,7 miljardia euroa kannan supistumisesta selittyy lainojen siirrosta ulkomaille. Heinä-syyskuussa 2009 yritystoimintaa varten nostettiin uusia luottoja vajaat kahdeksan miljardia euroa, mikä on neljänneksen vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Luottokantatilasto ei sisällä muun muassa yritysten välisiä luottoja, rahamarkkinapapereita ja ulkomailta myönnettyjä luottoja.

Kotitalouksien asuntoluottokanta 73 miljardia euroa

Kotitalouksilla oli luottoja vuoden 2009 syyskuun lopussa yhteensä 97 miljardia euroa. Kotitalouksien luottokanta kasvoi edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna vajaat viisi prosenttia. Kotitalouksien luottokannasta asunto- ja vapaa-ajan asuntoluottoja oli vajaat 73 miljardia euroa, vajaat kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kotitaloudet nostivat vuoden 2009 kolmannen neljänneksen aikana uusia asuntoluottoja yhteensä 4,3 miljardia euroa eli 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotitalouksien kulutusluottokanta oli syyskuun lopussa vajaat 14 miljardia euroa, kaksi prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Kotitalouksien luottokanta ja sen vuosimuutos vuosina 1975–2009

Kotitalouksien luottokanta ja sen vuosimuutos vuosina 1975–2009

Vuoden 2009 kolmannen neljänneksen aikana uusia pikaluottoja myönnettiin kotitalouksille vajaat 55 miljoonaa euroa yhteensä lähes 280 000 kappaletta. Euromääräinen volyymi laski edelliseen neljännekseen verrattuna vajaat kuusi prosenttia ja kappalemääräinen volyymi viisi prosenttia. Keskimääräinen pikavippi oli vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä suuruudeltaan 197 euroa ja sen takaisinmaksuaika keskimäärin 28 päivää. Pikavippiin kohdistuvat kulut olivat keskimäärin 27 prosenttia myönnetystä lainapääomasta. Vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä tilastoituja yrityksiä oli 56 kappaletta eli saman verran kuin edellisellä neljänneksellä.

Tilastojulkistuksen yhteydessä luottokantatilaston vuoden 2009 kahdelle ensimmäiselle neljännekselle on tehty korjauksia rahoitus- ja vakuutuslaitosten hallussa pitämiin sijoitusomaisuusjoukkovelkakirjoihin. Korjausten vaikutus vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä on -1,2 miljardia euroa ja toisella neljänneksellä -0,7 miljardia euroa.


Lähde: Luottokanta, 3. neljännes 2009. Tilastokeskus

Lisätietoja: Kerttu Helin (09) 1734 3330, Olli Kannas (09) 1734 3539, rahoitusmarkkinat@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkaisu pdf-muodossa (13 sivua 342,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 8.12.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Luottokanta [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-2602. 3. vuosineljännes 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/lkan/2009/03/lkan_2009_03_2009-12-08_tie_001_fi.html