Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

8. Lapsia menehtyi tauteihin ja tapaturmiin edellisvuotta vähemmän

Lapsen kuolema on käynyt Suomessa yhä harvinaisemmaksi. Vuoden 2020 aikana kuoli 87 alle 1-vuotiasta, kun edellisvuonna heitä menehtyi 95 ja kymmenen vuotta aiemmin 138. Vuonna 2020 alle 1-vuotiaiden kuolleisuus eli imeväiskuolleisuus oli 1,9 lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden (kuvio 15). Ensimmäisen elinvuoden aikana kuolleista lapsista yli puolet menehtyi ensimmäisen elinviikon aikana ja kolme neljäsosaa neljän ensimmäisen elinviikon aikana.

Yleisimmät alle 1-vuotiaiden kuolemansyyt ovat perinataalisyyt ja synnynnäiset epämuodostumat (taulukko 4). Näihin syihin kuoli vuonna 2020 lähes 80 prosenttia lapsista.

Vuonna 2020 kätkytkuolemia tapahtui 3, mikä oli yhdeksän vähemmän kuin vuonna 2019.

Tapaturmaiset ja väkivaltaiset kuolemansyyt ovat hyvin harvinaisia alle 1-vuotiailla. Niihin on viimeisen kymmenen vuoden aikana kuollut vuosittain keskimäärin 2 alle 1-vuoden ikäistä lasta. Vuonna 2020 tapaturmaisiin ja väkivaltaisiin kuolemansyihin tilastoitui 2 lasta.

Vuonna 2020 kuolleena syntyneitä oli 121, mikä oli viisi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kuolleena syntyneiden määrä on vähentynyt selvästi 1990-luvulta. 1990-luvun alussa kuolleena syntyneitä oli yli 300 vuodessa. Kuolleena syntyneitä sekä ensimmäisen viikon aikana kuolleita (eli perinataalikuolleisuus) oli 3,7 lasta tuhatta syntynyttä kohden.

Vuonna 2020 menehtyi 1–14-vuotiaita lapsia 58, mikä on yli kymmenen lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Lasten määrän suhteutettuna tämä tekee noin 7 kuolemaa 100 000 lasta kohden.

Vuonna 2020 lasten yleisimmät kuolemansyyt olivat kasvaimet, erilaiset tapaturmat sekä hermoston ja aistimien taudit. Tapaturmaisesti ja väkivaltaisesti kuolleita 1–14-vuotiaita lapsia oli yhteensä 18, mikä oli neljä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana lasten kokonaiskuolleisuus on puolittunut. Erityisesti kasvaimien ja synnynnäisten epämuodostumien sekä liikennetapaturmien aiheuttamia kuolemia tapahtuu lapsille selvästi vähemmän kuin aiemmin.

Vuonna 2020 äitiyskuolemia oli kaksi eli äitiyskuolleisuus oli 4 kuollutta 100 000 elävänä syntynyttä lasta kohden. Viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 2–3 naista on menehtynyt vuosittain raskauteen tai synnytykseen liittyviin syihin.

Lisätietoa kuolleisuudesta imeväis- ja perinataalikaudella on liitetaulukossa 3. Tarkempaa tietoa alle 1-vuotiaiden ja 1–14-vuotiaiden kuolemansyistä löytyy tietokantatauluista.

Kuvio 15. Alle 1-vuotiaiden lasten kuolleisuus 1992–2020

Kuvio 15. Alle 1-vuotiaiden lasten kuolleisuus 1992–2020

Taulukko 4. Alle 1-vuotiaiden kuolemansyyt 2000–2020

2000 2005 2010 2018 2019 2020
Kuolleita yhteensä 205 179 138 99 95 87
Eräät perinataalikauden aikana alkaneet tilat (P00-P96) 84 77 58 46 36 40
Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q00-Q99) 78 61 40 23 32 29
Kätkytkuolemat (R95) 18 19 17 6 12 3
Hengitys- ja verenkiertoelinten sairaudet (J00-J99, I00-I99) 4 5 5 3 2 2
Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E00-E90) 5 6 3 8 5 4
Muut sairaudet ja tuntemattomat 13 9 11 12 6 7
Tapaturma ja väkivalta (V01-Y89) 3 2 4 1 2 2

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Airi Pajunen 029 551 3605, Kati Taskinen 029 551 3648, Jari Hellanto 029 551 3291, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala


Päivitetty 10.12.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2020, 8. Lapsia menehtyi tauteihin ja tapaturmiin edellisvuotta vähemmän . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_008_fi.html