3. Dementiaan ja Alzheimerin tautiin kuoli joka kolmas 85 vuotta täyttäneistä

Vuoden 2018 aikana dementiaan (mukaan lukien Alzheimerin tauti) kuoli yli 10 000 suomalaista, mikä on 700 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna. Dementiaan kuolleiden määrä on kaksinkertaistunut 10 vuoden aikana. Kasvu näkyy myös ikävakioiduissa luvuissa (kuvio 6), joissa väestörakenteen vaikutus on huomioitu. Kasvu johtuu osaksi diagnostisoinnin tarkentumisesta ja kuolemansyiden määrittelyssä tapahtuneista muutoksista (WHO:n säännöt). Vuodesta 2005 kuolemansyiden tilastoinnissa on otettu käyttöön kansainvälinen ohje, joka rajoittaa keuhkokuumeen hyväksymistä peruskuolemansyyksi useiden pitkäaikaissairauksien yhteydessä. Jos henkilöllä on keuhkokuumeen lisäksi esimerkiksi dementia, dementia valitaan peruskuolemansyyksi.

Dementian ja Alzheimerin taudin aiheuttama kuolleisuus on kasvanut miehillä ja naisilla vuosittain yhtä paljon. Tautiryhmään kuolleista suurin osa, kaksi kolmasosaa, on kuitenkin naisia. Naisten suurempi dementiakuolemien määrä johtuu siitä, että naiset elävät vanhemmiksi kuin miehet. Dementiaan kuolleiden keski-ikä oli miehillä 86 vuotta ja naisilla 89 vuotta.

Suomen miesten ja naisten dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) oli väkilukuun suhteutettuna EU-maiden korkeinta vuonna 2016. Sitä vastoin kuolleisuus keuhkokuumeeseen oli Suomessa EU-maiden pienintä. Keuhkokuume on yleinen välitön kuolinsyy, mutta esiintyy Suomessa harvemmin peruskuolemansyynä kuin muissa EU-maissa.

Kuvio 6. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 1971–2018

Kuvio 6. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 1971–2018

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kati Taskinen 029 551 3648, Airi Pajunen 029 551 3605, Jari Hellanto 029 551 3291, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 16.12.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2018, 3. Dementiaan ja Alzheimerin tautiin kuoli joka kolmas 85 vuotta täyttäneistä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.9.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ksyyt/2018/ksyyt_2018_2019-12-16_kat_003_fi.html