Julkaistu: 13.3.2020

Inflaatio helmikuussa 0,8 prosenttia

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli helmikuussa 0,8 prosenttia. Tammikuussa inflaatio oli 1,0 prosenttia. Inflaation lievän laskun aiheutti muuan muassa vihannesten hintojen lasku.

Suomen inflaatiomittarit, helmikuu 2020

  Pisteluku Vuosimuutos (%) Kuukausimuutos (%)
Kuluttajahintaindeksi 2015=100 103,7 0,8 0,3
Elinkustannusindeksi 1951:10=100 1976    
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2015=100 104,2 1,1 0,5
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin 2015=100 103,3 1,0 0,5

Helmikuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten savukkeiden, bensiinin, sähkön, EU:n ulkopuolisten valmismatkojen ja matkaviestintäpalveluiden kallistuminen. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten asuntolainojen keskikoron, matkapuhelinten ja televisioiden halpeneminen. Tammikuulta helmikuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,3 prosenttia, mikä johtui muun muassa ulkomaan lentomatkojen kallistumisesta.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan 44 000 hintatietoa lähes 470 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Hinta-aineistoa täydennetään elintarvikkeiden osalta ns. kassapääteaineistolla, josta saadaan n. 3 miljoonaa hintatietoa laskentaan. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Euroalueen inflaatio oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan 1,2 prosenttia

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli helmikuussa 1,2 prosenttia. Tammikuussa se oli 1,4 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli helmikuussa 1,1 prosenttia.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin.

Eurostatin arvio euroalueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen. Eurostat julkaisee helmikuun yksityiskohtaiset yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit 18. maaliskuuta. Tiedot EU-maiden inflaatiosta löytyvät Eurostatin kotisivuilta, (http://ec.europa.eu/eurostat/web/main).

Kiinteäveroisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos helmikuussa 1,0 prosenttia

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli helmikuussa 1,1 prosenttia ja markkinainflaatiota mittaavan kiinteäveroisen indeksin 1,0 prosenttia. Viime vuoden helmikuun jälkeen tehtyjen hyödykeveromuutosten yhteisvaikutus kuluttajahintoihin oli siis 0,1 prosenttiyksikköä. Helmikuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos oli 0,5 ja kiinteäveroisen kuluttajahintaindeksin 0,5 prosenttia.

Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi kiintein veroin

Kuluttajahintaindeksin mittaama inflaatio koostuu pääosin yritysten ja julkisen sektorin hinnoittelemista tuotteista ja palveluista sekä arvonlisä- ja hyödykeveroista. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuvaamasta yksityisestä kulutuksesta noin 25 prosenttia on arvonlisä- ja muita veroja. Kiinteäveroinen indeksi perustuu yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin, joten indeksien painorakenne ja hintatiedot ovat samat. Kiinteäveroinen indeksi lasketaan menetelmällä, jossa verokanta pidetään kiinteänä perusajankohtaan nähden. Veromuutosten yhteydessä kiinteäveroisesta indeksistä poistetaan veromuutoksen vaikutus hyödykkeiden hintoihin. Veromuutosten hintavaikutus saadaan vertaamalla yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja kiinteäveroisen indeksin kehitystä.


Lähde: Kuluttajahintaindeksi, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kristiina Nieminen 029 551 2957, Hannele Markkanen 029 551 3358, kuluttajahintaindeksi@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jan Nokkala

Julkaisu pdf-muodossa (384,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Laskurit

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 13.3.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. helmikuu 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khi/2020/02/khi_2020_02_2020-03-13_tie_001_fi.html