Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Siirry suoraan elinkustannusindeksin pistelukutaulukkoon

Julkaistu: 14.2.2007

Inflaatio tammikuussa 2,3 prosenttia

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli tammikuussa 2,3 prosenttia. Joulukuussa se oli 2,2 prosenttia.

Kuluttajahintoja kohotti vuodessa eniten asumisen kallistuminen, joka johtui ennen kaikkea asuntolainojen korkojen noususta, asuntojen kallistumisesta sekä vuokrankorotuksista. Elintarvikkeiden kallistuminen ja kulutusluottojen korkojen nousu vaikuttivat myös inflaatioon. Kuluttajahintojen nousua puolestaan hillitsi tammikuussa eniten polttonesteiden, viihde-elektroniikan ja tietojenkäsittelylaitteiden sekä korvattavien reseptilääkkeiden halpeneminen viime vuodesta.

Joulukuusta tammikuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,2 prosenttia, mikä johtui ennen kaikkea vaatealennusmyynneistä.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 60 000 hintatietoa 497 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Kuluttajahintojen vuosimuutos 1/2001 - 1/2007

Indeksin pisteluvut saat tästä: Kuluttajahintaindeksi 2005=100

Lähde: Kuluttajahintaindeksi 2007, tammikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476, Kati Heikkinen (09) 1734 3472,
khi.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 14.2.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. tammikuu 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khi/2007/01/khi_2007_01_2007-02-14_tie_001.html