Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Siirry suoraan elinkustannusindeksin pistelukutaulukkoon

Julkaistu: 15.1.2007

Inflaatio joulukuussa 2,2 prosenttia

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli viime vuoden joulukuussa 2,2 prosenttia. Marraskuussa se oli 2,1 prosenttia. Vuoden 2006 keskimääräinen inflaatio oli 1,6 prosenttia.

Kuluttajahintoja nosti vuodessa eniten, 1,2 prosenttiyksikköä, asumisen kallistuminen, joka johtui ennen kaikkea asuntolainojen korkojen, asuntojen ja sähkön hintojen noususta sekä vuokrankorotuksista. Elintarvikkeiden kallistuminen ja kulutusluottojen korkojen nousu vaikuttivat myös inflaatioon. Kuluttajahintojen nousua puolestaan hillitsi joulukuussa eniten viihde-elektroniikan ja tietojenkäsittelylaitteiden, vaatteiden sekä korvattavien reseptilääkkeiden halpeneminen edellisestä vuodesta.

Marraskuusta joulukuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,1 prosenttia.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 60 000 hintatietoa 497 hyödykkeestä noin 3 500 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Kuluttajahintojen vuosimuutos 1/2001 - 12/2006

Indeksin pisteluvut saat tästä: Kuluttajahintaindeksi 2005=100

Lähde: Kuluttajahintaindeksi 2006, joulukuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476, Kati Heikkinen (09) 1734 3472,
khi.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 15.1.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. joulukuu 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khi/2006/12/khi_2006_12_2007-01-15_tie_001.html