Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Katsaus

Oma ja Suomen talous

Syyskuussa 10 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 47 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat elokuussa 12 ja 39 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti syyskuussa 27 prosenttia kuluttajista ja 13 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Vastaavat osuudet olivat elokuussa 26 ja 15 prosenttia. Kuluttajista 28 prosenttia arvioi, että oma talous on tällä hetkellä parempi kuin vuosi sitten ja 15 prosenttia näki sen syyskuussa huonompana. Nämä osuudet olivat kuukautta aiemmin 27 ja 18 prosenttia.

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista 18 prosenttia odotti syyskuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 38 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Osuudet olivat elokuussa 22 ja 31 prosenttia.

Syyskuussa 47 prosenttia työllisistä koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi. Työllisistä 6 prosenttia uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 16 prosenttia arvioi uhan kasvaneen.

Kuluttajat arvioivat syyskuussa, että kuluttajahinnat nousevat 2,5 prosenttia seuraavan 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen keskiarvo tammikuusta 2018 lähtien on 2,6 prosenttia.

Säästäminen ja lainanotto

Kuluttajista 61 prosenttia piti syyskuussa säästämistä kannattavana. Vielä elokuussa näin ajatteli 66 prosenttia kuluttajista. Syyskuussa 63 prosentilla kuluttajista oli jäänyt rahaa säästöön ja 79 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Syyskuussa 70 prosenttia kuluttajista arvioi ajankohdan hyväksi lainan ottamiselle. Osuus oli kuukautta aiemmin 67 prosenttia. Syyskuussa 19 prosenttia kuluttajista harkitsi ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 28 prosenttia piti syyskuussa ajankohtaa otollisena kestotavaroiden ostamiselle. Elokuussa vastaava osuus oli 31 prosenttia. Syyskuussa 15 prosenttia kuluttajista aikoi lisätä ja 31 prosenttia vähentää rahankäyttöä kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.

Syyskuussa 14 prosenttia kuluttajista aikoi joko varmasti tai mahdollisesti ostaa auton vuoden sisällä. Asunnon ostoa taas harkitsi tavallista useampi eli 16 prosenttia kuluttajista. Kuluttajista 21 prosenttia suunnitteli käyttävänsä vuoden sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen.

Tutkimuksen aineisto

Kuluttajien luottamus -tilastossa käytetään paneeliasetelmaa: vastaajat osallistuvat tutkimukseen kaksi kertaa puolen vuoden sisällä. Tutkimuksen otoskoko on kuukausittain noin 2 200 henkilöä, joista puolet on joka kerta ensikertalaisia. Otokseen poimitut ovat 18–74-vuotiaita. Syyskuussa 2019 vastaukset saatiin 1 012 henkilöltä ja vastauskato oli 53,6 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan, ja tässä myös mahdollisen ylipeiton (pysyvästi ulkomailla tai laitoshoidossa, kuolleet).

Tarkempaa tietoa Laatuselosteessa .


Lähde: Kuluttajien luottamus 2019, syyskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttajien.luottamus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 27.9.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. syyskuu 2019, Katsaus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2019/09/kbar_2019_09_2019-09-27_kat_001_fi.html